Hei! Olen ollut ihan mieletön päivittäjä viime viikkoina, mutta tahti ei varmasti jatku samanlaisena tulevaisuudessa. Lisäksi tämäkin osa on täynnä aikahyppäyksiä, en näköjään mitenkään onnistu tekemään osaa ilman niitä. Toivottavasti pidätte osasta :).
Beatrice oli viimeisillään raskaana, kun Bertil ja Beatrice saivat vihdoin kunnolla muutettua omaan yhteiseen asuntoon. He olivat ostaneet runsaasti erilaisia leluja tuleville lapsille, Bertilin mielestä ehkä liikaakin. Beatrice malttoi tuskin odottaa kaksosten syntymistä, sillä kaksosilla oli tapana tanssia hänen rakkonsa päällä iltaisin. Lisäksi toinen kaksosista oli selkeästi tuleva jalkapalloilija.
”Oletko varma, että sinun on mentävä ensiviikolla Hennesvilleen? Lapset voivat syntyä minä hetkenä hyvänsä. En tahtoisi olla yksin”, Beatrice maanitteli.
”Minä lupaan yrittää. Oikeastaan olen yrittänyt saada lomaa koko kuukauden ajan, mutta Hennesvillen pomoni ei ole ottanut sitä hyvin vastaan”, Bertil vastasi välttelevästi.
Tosiasiassa Bertil ei käynyt töissä laisinkaan Hennesvillessä. Hänen toinen tyttöystävänsä Heather Melbrooks odotti häntä käymään Woodvilleen, eikä hän ollut yhtään tyytyväinen, kun Bertil oli ilmoittanut, että Bertilin pitäisi jäädä viikoksi töihin Hennesvilleen, eikä hän mitenkään voisi tulla tätä tapaamaan seuraavalla viikolla. Toisaalta Bertil ei mitenkään voisi olla muualla kaksosten syntymisen aikaan.
”Sinä et voi hylätä minua nyt. Olen tosissani”, Beatrice sanoi. ”Tämän valtavan mahan takia kaikki on monin verroin vaikeampaa. Minä tarvitsen sinun apuasi.”
Tämä keskustelu oli käyty useaan otteeseen aikaisemmin, mutta Beatrice ei suostunut luovuttamaan.
”Tiedän, tiedän”, Bertil vastasi.
Kun Beatrice oli mennyt päiväunille, Bertil soitti Heatherille.
”Heather, olen pahoillani, mutten mitenkään pääse luoksesi ensiviikolla. Minä yritin todella saada pomoani joustamaan. Ei tulosta”, Bertil sanoi välittömästi.
”Hyvä on. Hyvä on, ei ole sitten tarvetta myöhemmin soitella minun perääni”, Heather sanoi ja löi luurin korvaan.
Tällaista se oli aina. Sen jälkeen kun Heather ja Bertil muuttivat yhteiseen asuntoon, jossa Bertil asui vain joka toinen viikko, Heatherista oli muodostunut hirveä draamakuningatar. Kun he olivat erossa toisistaan, Heather kerjäsi hänen huomiotaan puhelinsoitoilla ja jatkuvilla mustasukkaisuusepäilyillä. Bertil olisi jättänyt hänet heti, jos hän ei olisi aina heidän tavatessaan niin lumoava.
Oikeastaan loma Beatricen luota teki hyvää hänelle. Ja siksi Bertil tunsi niin huonoa omaatuntoa siitä. Heatherin luona hän vietti illat uusilla klubeilla ja intiimeissä ravintoloissa. Töiden jälkeen hänen ei tarvinnut kuunnella valitusta turvonneista jaloista tai väsymyksestä. Kuitenkin Heatheria tavatessaan hän kaipasi Beatricea. Hän oli jäänyt paitsi kaksosten ensimmäisistä potkuista ja jopa muutamasta tärkeästä neuvolakäynnistä.
Vaikka vauvojen oli tarkoitus syntyä vasta seuraavalla viikolla, kesken iltapäiväunien Beatrice tunsi polttavaa kipua.
”Ne syntyvät nyt! Bertil, auta!” Beatrice oli huudahtanut toimettomana.
Neljä päivää myöhemmin kaksoset pääsivät kotiin. He saivat kaksi suloista tytärtä, Bethanyn ja Rebeccan. Vauvat olivat niin pienet, että Beatricea hirvitti. Miten hän ikinä saisi pidettyä huolta niin pienistä lapsista? Vauvat olivat todella avuttomia. Beatrice oli koko ajan itkun rajoilla. Viimeiset päivät olivat olleet niin rankkoja, mutta tulevat päivät vaikuttivat vielä rankemmilta. Kun he olivat taksissa pysähtyneet ensimmäisiin liikennevaloihin, Rebecca oli alkanut itkeä, eikä Beatrice tiennyt mitä tehdä.
”Minä en ymmärrä, miksi sinun muka pitää mennä”, Beatrice tiuski.
Bethanyn ja Rebeccan syntymästä oli vasta kolmisen viikkoa, mutta Bertilin oli mentävä töihin – toisin sanoen tapaamaan Heatheria Woodvilleen.
”Olemme juuri saaneet kaksosille edes jonkunlaisen uni- ja syöttämisrytmin ja sinä päätät jättää minut yksin tänne ja tuhota kaiken”, Beatrice jatkoi.
”Minä en tätä valinnut”, Bertil sanoi, mikä oli osittain totta.
Hän oli hienovaraisesti yrittänyt ehdottaa Heatherille, ettei hän tulisi taaskaan tätä tapaamaan. Tämä ehdotus tyrmättiin välittömästi. Heather oli ilmoittanut, että jos Bertiliä ei näkyisi asunnon ovella kello kuudelta illalla, Bertil voisi unohtaa hänet kokonaan.
”Minä en pärjää yksin”, Beatrice inahti.
Bertil ei viitsinyt vastata.
”Minä saan juuri ja juuri syötettyä yhden lapsen tunnissa. Vaippavuori on valtava. En ole pessyt pyykkiä kolmeen päivään. Me elämme pelkillä nuudeleilla. En ole nukkunut kunnolla sairaalasta pääsyn jälkeen”, Beatrice valitti.
Bertilin teki mieli mainita, että tytöt nukkuivat yönsä kunnolla ja oli Beatricen oma valinta valvoa jatkuvasti, etteivät he kuole unissaan.
”Minä palaan takaisin torstai-iltana. Sinä pärjäät ihan hyvin muutaman päivän ilman minua. Voisit vaikka kutsua äitisi katsomaan Bethanya ja Rebeccaa”, Bertil huokaisi.
”Äiti vain nipottaisi, miten väärin teen kaiken. Äh, minä vien Bethanyn nukkumaan”, Beatrice sanoi ja kantoi vauvan yläkertaan.
Bertil pyöritti silmiään ja lähti pakkaamaan vaatteitaan.
-----------------------------------------------------------------------
Seuraavana iltana, viittä vaille kuusi, Bertil ja Heather kohtasivat heidän yhteisessä kodissaan. Tasapainoilu kahden asunnon välillä ei ollut helppoa. Tasapainoilu kahden naisen välillä oli vielä vaikeampaa.
”Minä ikävöin sinua”, Heather kehräsi Bertilin sylissä.
”Niin minäkin sinua”, Bertil kuiskasi tarkoittaen joka sanaa.
”Kuule, mitäs sanoisit jos tänä iltana me emme lähtisi ulos vaan jäisimme tänne, pehmeään sänkyymme?” Bertil ehdotti.
”Kuulostaa hyvältä”, Heather sanoi hymyillen.
Mutta heti seuraavana aamuna Bertilin ajatukset harhailivat muualle. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, että oli jättänyt Beatricen yksin pikkuisten kanssa. Hänellä oli ollut ihanaa Heatherin kanssa – missään ei ollut jälkeäkään vauvan kakasta ja kaikki vaatteet pysyivät puhtaina – mutta hänen ajatuksensa pyörivät lapsissa ja Beatricessa.
Totuus kuitenkin oli, että hän tarvitsi käyntejä Heatherin luona. Hän tarvitsi omaa aikaa. Hän tarvitsi elämää, joka ei pyörinyt vauvojen ympärillä. Hänen oli vain selvittävä ikävästään, sillä Bertil ei ollut valmis luopumaan Heatherista eikä Beatricesta.
Vuosien mittaan koko perhe tottui Bertilin toistuviin poissaoloihin, mutta päivät ilman Bertiliä olivat edelleen todella raskaita. Erityisesti Rebecca kaipasi isäänsä, ja sen takia joka toinen maanantai-ilta oli yhtä tuskaa Beatricelle. Bethany ikävöi isäänsä yhtälailla, mutta hän ei kokenut ikäväänsä yhtä voimakkaasti. Hän olikin tytöistä se sosiaalisempi. Hän rakasti kerhossa käymistä. Rebecca puolestaan meni mukana lähinnä siskonsa tahdosta.
------------------------------------------------------------------
7 vuotta myöhemmin
Bertil oli jälleen ”töissä Hennesvillessä”, kun Rebecca ja Bethany viettivät kahdestaan aikaa vinttihuoneessaan.
¨ 
”Et ikinä arvaa, mitä Sally sanoi tänään”, Bethany sanoi istuessaan nojatuoliin.
Rebeccaa ei voinut vähempää kiinnostaa, mitä Sally oli sanonut. Hän inhosi Ellistä. Sally, kuten kaikki Bethanyn ystävät, inhosi häntä.
”No mitä sinun rakas ystäväsi Ellis sanoi sinulle?” Rebecca kysyi ärsyyntyneellä äänensävyllä.
Hän tahtoi keskittyä tanssiharjoituksiinsa – harjoituksiin, joita Bethany oli laiminlyönyt viimeiset kolme kuukautta.
Bethany oli päättänyt olla huomaamatta Rebeccan sarkasmin.
”Hän kertoi, että Ebony inhoaa minua. Voitko kuvitella! Mutta se ei ole edes minun vikani”, Bethany selitti nopeasti.
”Miten niin?”
”Hän inhoaa minua, koska Matthew tykkää minusta. Ja Ebony tykkää Matthewsta”, Bethany selitti täynnä itseään.
Rebecca huokaisi.
”Onneksi olkoon”, hän sanoi ja keskittyi seuraavaan liikkeeseen.
”Äh, en minä Mattista välitä. Mutta Mattin avulla voisin saada Jaken tykkäämään minusta”, Bethany sanoi innokkaasti.
”Vielä viimeviikolla sinä sanoit inhoavasi poikia”, Rebecca muistutti.
”Se olikin viimeviikolla”, Bethany sanoi kirjansa lomasta. ”Jos kerran Sallylla on poikaystävä, minäkin haluan sellaisen.”
Rebecca nauroi ilkeästi.
”Sinä kuulostat niin tyhmältä. Jos Sallylla on flunssa, hankitko sinäkin sairauden?” Rebecca kysyi.
Bethany heitti kirjansa pois ja nousi ylös.
”Sinä olet vain kateellinen!” hän huudahti. ”Sinusta kukaan ei tykkää. Ei edes ällöttävä lima-Pete!”
Oikeastaan Rebeccaa ei kiinnostanut pitikö hänestä yksikään poika maailmassa – hänhän oli 9 vuotta, hyvänen aika – mutta silti Bethany onnistui koskemaan arkaan paikkaan.
”Voi iik, joku ei tahdo olla minun poikaystäväni!” Rebecca kiljui.
”Älä viitsi, oikeasti sinua harmittaa”, Bethany vastasi varmana.
”Joo, teen tässä kuolemaa”, Rebecca sanoi.
”Oikeasti kukaan tytöistäkään ei pidä sinusta. Kaikki pitävät sinua outona”, Bethany sanoi hyvin halveksuvasti.
Se sai Rebeccan vielä ärtyneemmäksi.
”Haista paska!” Rebecca kiljui vihaisesti.
Bethany katsoi häntä kuin palkinnon saaneena.
”ÄITI!” hän huusi. ”ÄITI! Rebecca kiroili!”
Rebecca ja Bethany menivät nukkumaan puoli kymmeneltä, mutta Rebecca ei saanut millään unta. Hänen suussaan maistui saippua ja häntä harmitti äitinsä huuto. Eniten häntä kuitenkin harmittivat Bethanyn sanat. Kaikki pitivät Rebeccaa outona. Rebeccalla ei ollut kuin muutama ystävä koulussa. Tarpeen vaatiessa hekin olivat valmiita hylkäämään hänet. Sally ja Bethany hallitsivat heidän luokkaansa, joten Rebeccan koulupäivien sujuvuus oli hänen siskonsa käsissä.
Ei ollut kuitenkaan totta, ettei kukaan pitänyt hänestä. Hänellä oli ystäviä baletin parissa. He olivat Bethanyn kanssa harrastaneet balettia kolmivuotiaasta lähtien. Bethany ei tosin pitänyt baletista laisinkaan, hän halusi kokeilla telinevoimistelua ja huutosakkia. Rebecca sen sijaan ei kokenut itseään missään muualla niin onnelliseksi. Hän oli eri ryhmässä edistyneisyytensä takia. Rebecca tähtäsi huipulle.
Tyttöjen mennessä nukkumaan, Bertil oli syömässä illallista Heatherin kanssa Woodvillessä. Koko päivän Heather oli vaikuttanut siltä, että hän halusi ilmoittaa jotakin. Jo monta kertaa hän oli aloittanut lauseen mutta lopettanut sen äkillisesti ja puhunut jostain muusta.
”Onko kaikki kunnossa, Heather?” Bertil kysyi.
Heather oli ollut puolet ajasta hiljaa, vaikka yleensä Heatherilla oli niin paljon kerrottavaa, ettei Bertil meinannut saada puheenvuoroa.
”Bertil, minä kävin tänään lääkärissä kun sinä olit töissä”, Heather sanoi.
Bertil odotti hänen jatkavan, mutta siitä ei vaikuttanut tulevan mitään.
”Onko… Oletko sinä sairas?” mies kysyi hetken kuluttua.
”En. Minä olen raskaana”, Heather sanoi kangistellen.
”Mutta etkö sinä syö pillereitä?” Bertil kysyi järkyttyneenä.
Lapsi Heatherin kanssa ei kuulunut Bertilin muuten niin suunniteltuun tulevaisuuteen.
”Bertil, minä puhun nyt suoraan. Minä olen jo pitkään halunnut perheen. Aikaisemmin en edes ajatellut sitä, mutta biologinen kelloni tikittää! Minä olen yli 30 vuotta! En ole syönyt pillereitä melkein vuoteen”, Heather vastasi.
”Näistä asioista yleensä keskustellaan miehen kanssa ennen kuin perheen perustamiseen ryhdytään”, Bertil sanoi yhä täydellisen yllättyneenä.
”Minä yritin vihjailla sinulle! Kaupoissa ihastelin vauvojen vaatteita, puhuin miten mukavaa olisi joskus saada oma talo ja perhe, ihastelin tuttujen lapsia. Sinun olisi pitänyt ymmärtää signaalini. Mutta ei, ei tietenkään”, Heather selitti närkästyneenä.
Bertil ei ymmärtänyt, miksi Heatherilla oli oikeus suuttua hänelle.
”Minä aion pitää lapsen, mutta on sinun valintasi, haluatko olla mukana minun ja lapsen elämässä”, Heather sanoi napakasti.
”Totta kai minä tahdon olla mukana teidän elämässänne. Ilman muuta! Minähän rakastan sinua”, Bertil sanoi nopeasti.
”Siinä tapauksessa sinun on jätettävä Beatrice. Minä en tahdo saattaa lastani asemaan, jossa hänen isällään on jatkuvasti suhde toiseen naiseen”, Heather sanoi.
Bertil oli hetken hiljaa, pienessä paniikissa. Mitä hän sanoisi? Ei hän voinut jättää Beatricea ja tyttöjä! Sitten hän älysi: Heather luuli, että hän oli töissä Hennesvillessä joka toisen viikon. Hän voisi pitää molemmat rakkaansa, kunhan hän saisi uskoteltua Beatricelle, että jostain suuresta ja tuntemattomasta syystä hänen täytyisi olla koko viikko pois Beatricen luota.
”Totta kai minä jätän Beatricen”, Bertil vastasi vihdoin.
”Ihanaa!” Heather sanoi kasvot loistaen. ”Nyt meidän täytyy alkaa katsoa asuntoja.”
Bertil valahti hieman kalpeammaksi, vaikka onnistuikin pitämään hymyn kasvoillaan. Totta kai he tarvitsisivat uuden asunnon, yksiöön ei mahtunut yhtään kalustetta enempää. Bertil ei vain tiennyt, mistä hän saisi tarvittavat rahat.
”Minä olen miettinyt, että naapurikaupungissa Oaktownissa on edullisia asuntoja”, Heather lisäsi.
Oaktown sopi Bertilille mainiosti. Enemmän kuin mainiosti. Se oli vielä kauempana Beatricesta ja tytöistä kuin Woodville.
”Minä olen katsonut hintoja”, Heather sanoi. ”Jos olemme valmiita tinkimään sijainnista – toisin sanoen emme asuisi keskustassa – tämän yksiön hinnalla ja minun säästöilläni saisimme ihan mukavankokoisen talon Oaktownista.”
Bertil tyytyi nyökkäämään. Hän ei tiennyt mitä tuntea. Hän saisi lapsen. Kolmannen lapsen. Se tarkoittaisi valvottavia öitä ja ikuisia vaippapinoja. Toisaalta se tarkoittaisi suloista pientä kääröä, jota Bertil tulisi rakastamaan, tapahtuisi mitä vain.
-----------------------
5 kuukautta myöhemmin
”Sinä et ole tosissasi, Bertil!” Beatrice huusi miehelleen.
”Minähän sanoin, minulla ei ole vaihtoehtoja!”
”Sinä et voi jättää väliin Beckyn balettiesitystä.”
”Minä en pysty tulemaan sinne!”
Kaksikko ei huomannut, kuinka lapset pelästyivät heidän riitaansa. Talossa oli ollut kireä tunnelma siitä lähtien kun Bertil oli ilmoittanut viettävänsä koko viikon ”Hennesvillessä” neljän päivän sijaan. Riitelyä oli riittänyt siitä lähtien, eikä se tehnyt hyvää kaksosille. Rebecca oli alkanut paeta arkea balettiin, ja Bethany oli alkanut viettää enemmän aikaa ystäviensä luona.
”Sinä aiot vain pettää tyttäresi. Hän on puhunut tästä esityksestä viikkoja”, Beatrice syyllisti.
”Minä tahtoisin tulla. Et arvaakaan, kuinka mielelläni olisin katsomassa Rebeccaa. Mutta ajaminen Hennesvillestä tänne kestää tuntikausia, enkä työpäivän jälkeen ehdi ajamaan tänne”, Bertil yritti puolustautua.
”Joten sen sijaan, että ottaisit vaikka vapaata töistä, petät tyttäresi. Tosi hienoa, Bertil”, Beatrice sanoi.
Rebecca tunsi olonsa erityisen pahaksi. Hän oli varma, että kaikki riitely oli hänen syytään. Tämä johtui siitä, että Bertil ja Beatrice riitelivät useimmiten asioista liittyen Rebeccan balettiaikatauluihin.
Se oli epäreilua. Rebeccalla ei ollut mukavaa koulussa ja nyt hänellä ei ollut mukavaa kotonakaan. Samalla hänen vanhempansa onnistuivat osittain pilaamaan hänen balettiharjoituksensa, sillä Rebecca tunsi syvää syyllisyyttä mennessään tanssimaan. Kukaan ei viitsinyt tulla riidan jälkeen selittämään, etteivät ne mitenkään liittyneet häneen.
Esitysillan tullessa Bertil ei ollut paikalla. Rebecca oli pahoillaan siitä, mutta hän ei voinut olla nauttimatta tanssista. Hän esitti soolon, hän oli paras. Hänelle kaikki taputtivat. Hän oli nuori lupaus. Hän oli onnellinen.
Se oli punainen kaksikerroksinen tiilitalo. Se vaikutti rutkasti tilavammalta kuin Bertilin ja Beatricen koti. Ja kaiken lisäksi se oli rutkasti edullisempi. Alue oli melko uusi ja talot olivat hyvässä kunnossa. Pihaa ei ollut paljon, mistä Bertil piti. Hänellä oli tarpeeksi tekemistä yhden puutarhan kanssa.
Sisällä oli melko tyhjää. Bertilin ja Heatherin askeleet kaikuivat aulassa, jonka seiniä koristi ylellinen ruskea tapetti.
”Laminaattia?” Bertil kysyi ja Heather nyökkäsi.
Bertil saattoi sanoa katsoen Heatherin kasvoja, että tämä oli rakastunut. Hän tiesi, että ainoastaan laaja homevaurio saisi hänet luopumaan tämän talon hankkimisesta.
Yläkerran aula oli todella tilava – se voitti koollaan jopa Rebeccan ja Bethanyn huoneen.
”Tähän me voisimme tehdä sinulle vaikka toimiston. Valoa ja neliöitä riittää. Ja ehkä siten voisit tehdä etätöitä ne viikot kun sinun pitäisi olla Hennesvillessä”, Heather yritti.
”Valitettavasti minun työtehtäväni Hennesvillessä vaativat täyden läsnäoloni”, Bertil pahoitteli nauraen. ”Mutta toimisto ei kuulosta yhtään huonolta.”
Pieni takapiha oli enemmän Bertilin mieleen kuin Heatherin.
”Tänne ei taida mahtua keinua ja hiekkalaatikkoa”, Heather nauroi. ”Mutta olen aina halunnut oman pienen puutarhan. Täällä me kaikki voisimme olla, sinä, minä ja lapsi. Minä voisin hoitaa kukkapenkkiä kun sinä ja lapsi leikitte kuistilla.”
Bertil piti mielikuvasta. Hän piti siitä paljon, oikein paljon. Mielikuva muistutti häntä Beatricesta ja tytöistä, mikä ei kuitenkaan piristänyt häntä, vaan pikemminkin sai hänet tuntemaan syyllisyyttä.
Hän ei enää pettänyt vain Beatricea vaan koko perhettään. Hän oli ollut törkeä Beatricea kohtaan viime aikoina, vain peittääkseen oikean petoksensa. Hän ei ollut viettänyt tarpeeksi aikaa tyttäriensä kanssa, vaan keskittänyt koko energiansa Heatheriin ja tulevaan lapseensa. Hän ei ollut käynyt kolmessa Rebeccan balettiesityksessä Heatherin raskauden tultua ilmi. Hän oli unohtanut Bethanyn huutosakin ja hip-hop-tunnit.
”Bertil”, Heather herätti Bertilin ajatuksistaan. ”Minä tahdon tämän talon. Minä todella haluan.”
”Minäkin haluan tämän talon. Se sopii täydellisesti pienelle perheellemme. Ja yksiömme hinnalla – ihme kyllä – saamme maksettua koko talon sekä tarvittavat kalusteet”, Bertil sanoi tehden laskelmia päässään.
”Mennään nopeasti sanomaan välittäjälle! Ennen kuin joku muu ehtii ensin”, Heather hoputti.
Kuukauden kuluttua kaupoista Heather oli onnistunut loihtimaan heidän uuteen kotiin pienen työhuoneen. Se oli täydellisesti Bertilin mieleen. Ja kaikki se tilan tuntu miellytti Bertiliä suuresti. Hän oli asunut vuoroin pienessä omakotitalossa, vuoroin sitäkin pienemmässä yksiössä viimeiset kymmenen vuotta. Intiimillä tunnelmalla oli totta kai oma viehätyksensä, mutta hän piti suuresti siitä, että tarvittaessa hän saattoi olla aivan yksin, kenenkään häiritsemättä.
Heather oli laittanut alakerrankin kuntoon. Hän oli tunnustanut Bertilille, että hän oli ehtinyt selailla vaikka kuinka kauan erilaisia sisustuslehtiä, joten lopulliset päätökset kalusteiden suhteen oli helppo tehdä.
”Mitä sinä mietit?” Heather kysyi.
Synnytykseen oli enää kuukausi, ja Heather tunsi painavansa kuin valas. Hän ei pitänyt kehonsa muutoksista laisinkaan. Vatsan hän vielä kesti, mutta turvonneet jalat ja kädet… Ja kaikki se apu jota hän nykyään tarvitsi! Bertil oli kokenut tämän jo kertaalleen Beatricen kanssa, mutta hän ei omasta mielestään ollut yhtään sen valmistuneempi.
”Minä mietin… tulevaisuutta ja sellaista”, Bertil sanoi.
Todellisuudessa hän ajatteli ongelmaansa: tasapainoilua kahden perheen välillä. Hän tiesi, että tulevaisuudessa hän joutuisi jättämään väliin enemmän Rebeccan balettiesityksiä. Häntä hirvitti jo valmiiksi joulut ja muut juhlapyhät. Viimeiset 10 vuotta hän oli onnistunut viettämään ne aina perheensä parissa outojen tekosyiden varjolla, mutta nyt… mahdotonta.
”No lähitulevaisuuteen liittyen voisimme puhua vaikka lapsen nimestä”, Heather sanoi ja Bertil käännähti poissaolevasti ympäri.
”Eikö me sovittu, että me odotamme ensin lapsen syntymään saakka ja sitten katsomme, minkä näköinen lapsi on?” Bertil kysyi.
”Minä ajattelin jotain kasvin tai puun nimeä”, Heather sanoi sivuuttaen täysin Bertilin kommentin.
Bertil tyytyi vain nyökkäämään.
Hän hymyili tyhjää hymyään Heatherin käydessä läpi nimivaihtoehtoja Petuniasta Juniperiin. Hänen koko mielensä oli keskittynyt yhtäkkiä Beatriceen. Ja ikuiseen riitelyyn. Hänelle yhtäkkiä valkeni, että Heatherin saatua lapsen hänellä ei ollut enää laisinkaan mahdollisuutta viedä Beatricea viikon kestäville lomamatkoille tai romanttisille retkille toiseen kaupunkiin. Hänen pitäisi olla puhelinsoiton päässä jatkuvasti, aivan kuten hän oli joutunut olemaan kaksosten synnyttyä. Ja sillä hetkellä hän sai mielettömän idean.
-----------------------------------
Minulla oli mitä järkyttävimpiä vaikeuksia tämän osan julkaisemisen kanssa, joten toivoisin, että voisitte rankan työni kunniaksi laittaa kommentteja :). Toivottavasti pysyitte perässä siinä, kuka on kukin (minulla on aina vaikeuksia legacyjen lasten nimissä, varsinkin kun lapset ovat samannäköisiä). Voitte vapaasti antaa juoniehdotuksia, otan niitä mielelläni vastaan :).
Kommentit