Hei vaan kaikille pitkästä aikaa! Tämä yliopistoelämä on sen verran rajoittavaa, ettei minulla ole ollut aikaa tänne kirjoitella. Ja lisäksi tämä photobucketin uudistus on ärsyttänyt minua niin syvästi, etten ole jaksanut sitä käyttää (jos joku muuten osaa kertoa helpomman tavan saada html-linkit kuvista, niin voi ihanasti kertoa sen kommenteissa). Toivottavasti pidätte tästä osasta!


Photobucket Photobucket Aamu tuli aivan liian nopeasti. Parin nukutun tunnin jälkeen Darcey tunsi itsensä aivan liian uupuneeksi mennäkseen tunnille. Jos hän olisi yhä ollut Lilianin luona, hän olisi ehdottomasti jäänyt kotiin nukkumaan. Nyt se olisi mahdotonta. Jälleen yksi sisäoppilaitoksen huono puoli.
 
Photobucket Darcey tuli luokkaan viime hetkillä. Muut tytöt olivat olleet ajoissa, mikä hämmensi Darceytä. Hänen vanhassa koulussaan kukaan ei ollut koskaan ajoissa paikalla. Suurin osa porukasta tuli sisälle tunnin jo alettua. Vapaana oli enää muutama paikka. Darceyn katse harhaili takariviin, jossa Rose istui yksin. Hänestä kuitenkin tuntui, että Rosen viereen istuminen saattaisi olla sosiaalinen itsemurha. Siksi hän valitsi eturivin paikan Emman vierestä.
 
Photobucket ”Minä jo mietinkin, että myöhästytkö sinä ensimmäiseltä äidinkielentunniltamme”, Emma sanoi kiltillä äänellään. ”En nähnyt sinua aamiaisella.”
”Ei ollut aikaa”, Darcey selitti. ”Minä en ole muutenkaan aamuihminen.”
Emma hymyili myötätuntoisesti.
 
Photobucket Ennen kuin heistä kumpikaan ehti jatkaa keskustelua, heidän opettajansa käveli sisälle.
”Hyvää huomenta”, tummatukkainen nainen sanoi topakasti.
”Hyvää huomenta lehtori McNeil”, luokka kajautti.
Darceytä huvitti. Hänen vanhassa koulussaan opettaja yksinkertaisesti käveli sisälle, huokaisi ja laittoi diashown pyörimään.
 
Photobucket ”Tämä on teidän viimeinen vuotenne St Runnymedessä. Tämä vuosi on erilainen kuin muut. Te teette töitä enemmän kuin koskaan. Minä aion varmistaa, että te kaikki pääsette maan parhaimpiin lukioihin. Te ehkä vielä luulette, että vain valitsemallanne yliopistolla on väliä. Te olette väärässä. Kaikella on väliä. Siksi te teette enemmän töitä kuin koskaan. Siksi te vaaditte itseltänne enemmän kuin koskaan. Toivottavasti olette valmiita”, lehtori McNeil sanoi palopuheessaan.
 
Photobucket Darcey oli vaivoin pyöräyttämättä silmiään. Hän oli varma, että muut pitäisivät opettajaa hölmönä, mutta sen sijaan moni kohensi asentoaan. Darcey oli aina pitänyt äidinkielestä, mutta tämä oli oikeasti naurettavaa. Sitä paitsi, kuka nyt oikeasti välittäisi jo alkusyksystä, että mihin lukioon menisi. Miksi lehtori edes oletti, että he kaikki olivat menossa lukioon?
 
Photobucket Tunti oli vaativampi kuin mihin Darcey oli tottunut. Hän oli oikeastaan helpottunut, kun se oli vihdoin ohi.
”Meillä on lyhyt tauko ennen ranskan tuntia. Tahtoisitko tulla meidän kanssa haukkaamaan happea?” Emma kysyi sointuisasti.
Ennen kuin Darcey ehti vastata, lehtori McNeil avasi suunsa.
”Darcey, jäisitkö tähän vielä hetkeksi?” hän pyysi.
 
Photobucket ”Minun on annettu ymmärtää, että sinä et ole vielä päättänyt, mihin kerhoihin osallistut vapaa-ajalla”, hän aloitti viimeisen oppilaan suljettua luokan oven.
Darcey tyytyi nyökkäämään. Hän ei alkaisi mielistellä opettajia kuten muut tytöt.
”Minä suosittelisin sinulle lukupiiriä, jonka vetäjänä minä toimin. Ja kun sanon, että ’suosittelen’, minä tarkoitan, että odotan sinun ilmestyvän tänä iltana paikalle kello seitsemältä”, hän jatkoi.
 
Photobucket ”Mitä jos minulla on jo tekemistä?” Darcey sanoi hieman haastavalla äänellä.
”Me molemmat tiedämme, ettei sinulla ole. Ja uskoakseni rehtori Gordon on kertonut sinulle, että sinun täytyy osallistua kouluajan ulkopuoliseen toimintaan. Voit vapaasti valita lukupiirin ja selibaattikerhon väliltä”, lehtori McNeil hymyili hieman vinosti.
 
Photobucket Darcey naurahti. Tämä lehtori McNeil ei vaikuttanut hullummalta.
”Ehkä minä ilmestyn paikalle”, Darcey sanoi.
”Se olisi meille suuri ilo. Sinähän tunnet Sonyan? Pyydä häntä näyttämään tie oikeaan paikkaan. Meitä ei ole hirveästi, sillä suuri osa on baletissa, joten me emme pidä kerhoa oikeassa luokkahuoneessa”, opettaja sanoi.
Darcey nyökkäsi. Hän vilkaisi kelloa ja älysi, ettei hän enää ehtisi etsiä tietään pihalle. Hän päätti, että olisi parempi esittää kunnollista ja etsiä seuraava luokka.
 
Photobucket ”Tosi kivaa, että me saadaan uusi jäsen meidän lukupiiriin. Meillä oli viime vuonna aika tylsää, koska kenelläkään ei ole uusia ideoita”, Sonya sanoi innokkaasti.
”Missä se lukupiiri oikein pidetään? Ope mainitsi, että niitä ei pidetä oikeassa luokassa”, Darcey sanoi.
 
Photobucket ”No se pidetään sellaisessa opettajien oleskeluhuonetilassa. Tai niin minä luulen. Oikeastaan meille ei ole koskaan selitetty, että mikä se huone on”, Sonya naurahti.
”Meneeköhän siellä kauan?” Darcey pohti ääneen.
He olivat jo nyt saaneet läksyjä, ja vaikka hän ei yleensä välittänyt niin maallisista asioista kuin läksyistä, häntä oli alkanut oikeasti huolestuttaa omat opiskelut. Muut tekivät niin paljon töitä, että Darceyn oli mahdoton pysyä mukana.
 
Photobucket Lukupiirin huone oli kerrosta alempana kuin oppilaiden tilat. Kun Darcey astui sisälle, se toi mieleen mökin tuvan. Kalusteet olivat eri paria, ja St. Runnymeden mahtipontinen tyyli oli vaihtunut kotoisempaan ja koruttomampaan sisustukseen. Osanottajia oli tosiaan vähän: opettajan lisäksi paikalla oli kiharatukkainen Astrid ja Rose, joka oli edellisenä iltana tulittanut mielipiteitään kadonneesta Kaysta ja tämän kohtalosta.
 
Photobucket Sonya meni istumaan Astridin viereen, mutta Astrid liikahti kuin vaistonvaraisesti poispäin hänestä. Kumpikaan ei sanonut mitään, mutta Darcey ei voinut olla huomaamatta Sonyan kasvoja, joilla taiteili surun ja pettymyksen sävyt. Rose ei kiinnittänyt huomiotaan siihen, vaan hymyili aurinkoisesti Darceylle. Darcey vastasi hymyyn hieman epävarmasti. Hän ei ollut vieläkään varma, kannattaisiko hänen kaveerata tytön kanssa.
 
Photobucket ”Minä en muistanutkaan, että meitä on täällä näin vähän”, lehtori McNeil sanoi. ”Viime vuonna meillä oli vielä muutama sen vuoden yhdeksäsluokkalainen täällä paikalla. Harmi, etteivät seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset ole innostuneet lukupiiristämme. Mutta on mukava huomata, että meillä on täällä edes yksi uusi jäsen. Hienoa, että pääsit paikalle, Darcey.”
 
Photobucket Darcey sai pian huomata, ettei hänen odotettu osallistuvan keskusteluun. Muut suunnittelivat ”tuo-lempirunosi-näytille-ja-puhutaan-siitä”-iltoja ja mitä kirjoja he voisivat sinä vuonna lukea. Darcey sai hyvän tilaisuuden ajatella omiaan. Oliko Astridin ja Sonyan välillä jotain riitoja? He vaikuttivat kamalan varautuneilta. Darcey päätti kysyä asiasta Emmalta, jonka kanssa Darcey tuli parhaiten toimeen.
 
Photobucket ”Minä olin eilen siellä lukupiirissä”, Darcey avasi suunsa, kun hän, Emma ja Ruby olivat nauttimassa tauostaan ulkona, ”ja Sonya ja Astrid oli siellä. He käyttäytyivät jotenkin kummallisesti toistensa seurassa.”
”Ehkä sinä vain kuvittelit”, Emma sanoi yksioikoisesti.
 
Photobucket ”No en minä kyllä tiedä. Tai no, Astrid ja Sonya olivat ennen koko ajan kahdestaan. Nyt he eivät edes puhu toisilleen”, Ruby sanoi juoruavaan sävyyn. ”Oikeastaan he ovat olleet sellaisia Kayn katoamisen jälkeen. Mitä jos he tappoivat Kayn!”
”Älä ole naurettava, Ruby. Kay on vain karannut”, Emma sanoi.
 
Photobucket  ”Mutta miksi sinä uskot hänen karanneen? Tai minä vain mietin, että tapahtuiko jotain sellaista ennen Kayn katoamista, mikä olisi saanut hänet karkaamaan?” Darcey sanoi mietteliäästi.
Kylmä vire metsästä päin sai Darcey niskavillat pystyyn. Talvi oli todella tulossa.
 
Photobucket Ennen kuin Emma ehti vastata, Marie tuli ulos.
”Ruby, minä olen etsinyt sinua kaikkialta. Mitä sinä teet täällä ulkona?” hän kysyi.
”Me vain jutellaan”, Ruby sanoi välttelevästi, eikä edes kääntänyt kasvojaan kohti Marieta.
”No minä ajattelin, että me voitaisiin katsoa sitä maantiedon projektia nyt, kun meillä on aikaa”, Marie sanoi edelleen edes katsomatta muihin kuin Rubyyn.
 
Photobucket ”Ehkä joku toinen kerta”, Ruby sanoi pirteällä äänellä. ”Meillä on vähän juttu kesken.”
Darcey saattoi melkein kuulla, kuinka Marie huusi sisällään vihaisia sanoja koko porukkaa kohtaan. Kukaan heistä ei pyytänyt Marieta liittymään seuraan.
 
Photobucket Darcey hymyili tyytyväisenä kulmiensa takaa. Hän oli tullut siihen tulokseen, että Ruby oli aiemmin kuulunut suosittujen porukkaan. Jos Darcey saisi hänet omaan ystäväpiiriinsä, Darceyn status uudessa koulussaan nousisi varmasti. Nyt kun Ruby kieltäytyi Marien seurasta ollakseen hänen kanssaan, se saavutus ei olisi kaukana. Sitä paitsi Darcey ei erityisesti pitänyt Mariesta. Hänestä tuntui, että tunne oli molemminpuolinen.
 
Kuukautta myöhemmin.
 
Photobucket Photobucket Darcey ei olisi koskaan voinut kuvitella ottavansa opiskelua tosissaan. Silti, perjantai-iltapäivänä ennen liikuntakerhoa (oi kyllä, Darcey oli liittynyt liikuntakerhoon) hänet nähtiin lukemassa tiedekirjaa koulun kirjastossa. Muiden koulupanostus oli saanut Darceynkin opiskelemaan enemmän. Toisaalta, St Runnymedessä ei ollut paljoa muuta tekemistä kuin opiskelu, varsinkin kun kaikki muut olivat niin opiskeluorientoituneita.
 
Photobucket ”Psst, Darcey”, Marie kuiskasi pöydän toiselta puolelta.
Darcey ei ensin viitsinyt korottaa katsettaan, mutta Marien toistettua sanansa, hänen oli pakko vastata.
”No mitä?”
”Voitko sanoa rehtorille, että olen liian kipeä tulemaan liikuntakerhoon tänään?” Marie supatti.
 
Photobucket ”Mutta ethän sinä ole sairas”, Darcey sanoi virnuillen, kuitenkin pitäen katseensa kirjassa.
”Minulla on kiireitä, enkä ehdi paikalle”, Marie sanoi kärsivällisesti.
”En olisi uskonut, että sinä alat lintsaamaan”, Darcey sanoi
 
Photobucket ”En minä varsinaisesti pinnaa sieltä. Kerhohan on vapaaehtoinen”, Marie kuiskasi takaisin.
Darcey ei täysin ymmärtänyt, miksi Marie puhui juuri hänelle. He eivät olleet erityisen hyvissä väleissä. Darcey oli käytännössä varastanut kaikki Marien ystävät omaan porukkaansa ja jättänyt Marien ulkopuolelle.
 
Photobucket ”Darcey, mennäänkö?” Emma ilmestyi kirjahyllyjen takaa. ”Rehtori Gordon sätti meitä viimeksikin, kun me oltiin paikalla liian myöhään.”
”No jos sinä haluat”, Darcey sanoi melkein välinpitämättömästi.
Hän piti Emmasta, mutta Emma oli jotenkin liian kiltti. Darcey oli tottunut seuraan, jossa sanottiin asiat suoraa. Hän ikävöi vanhoja ystäviään kotopuolessa. Hän ei ollut päässyt juttelemaan Gracen ja Alexan kanssa kertaakaan koulun alun jälkeen.
 
Photobucket Liikuntakerhoa piti koulun rehtori, koska koulu ei ollut onnistunut palkkaamaan uutta liikunnanopettajaa. Lidia oli ollut aikaisemmin lähinnä baletin opettaja, olihan hän entinen ballerina. Darceyn onneksi liikuntakerhossa ei tanssittu balettia – hän oli saanut tarpeekseen niistä säälivistä katseista, joita Lidia hänelle heitti joka kerta, kun joku muu mainitsi tanssin.
 
Photobucket ”Missä Marie on?” Lidia kysyi, kun kaikki muut olivat paikalla.
”Sanoi olevansa kipeä”, Darcey sanoi, vaikka hänen tavallaan teki mieli paljastaa Marie.
”Ahaa. No, aloitetaan me muut sitten. Tänään me voisimme pelata vähän koripalloa”, Lidia sanoi reippaasti.
 
Photobucket Darcey ei oikeasti välittänyt urheilusta pätkän vertaa. Opettajat ja muut oppilaat kuitenkin painostivat häntä liittymään koulun ulkopuoliseen toimintaan. Darcey ei osannut ranskaa, saksaa tai espanjaa. Hän ei osannut neuloa tai ommella mitään. Häntä ei kiinnostanut ruoanlaitto pätkän vertaa. Siksi Darcey valitsi liikunnan. Sitä paitsi, Emma oli siellä.
 
Photobucket Darcey kuitenkin inhosi aika tavalla urheilua ja hikoilua. Hän toivoi, että hän olisi älynnyt sen ennen kuin liittyi kerhoon. Hän ei kehdannut enää lopettaa, koska Lidia oli vetämässä sitä. Darceyn onneksi Emmaan oli helppo vaikuttaa, ja pian Emmakin oli opetellut näyttämään ikävystynyttä naamaa joka kerta, kun Lidia käski heidän tehdä jotain.
 
Photobucket Tunnin päätyttyä Lidia pyysi Darceytä luokseen.
”Darcey, sinä et taaskaan yrittänyt osallistua tunnille”, Lidia sanoi tytölle.
Darcey huokaisi.
”Minä olen kai tulossa kipeäksi”, hän sanoi.
”Sinä sanoit niin viimeksikin”, Lidia sanoi.
 
Photobucket ”Minä olen kipeä usein.”
”Sinun pitäisi ryhdistäytyä.”
”Okei.”
”Darcey, tuletko sinä?” Emma kysyi.
Hän oli jäänyt odottamaan Darceytä.
”Joo, tulen heti”
 
Photobucket Kun he olivat nopeasti peseytyneet, ulkona oli tullut jo hämärä. Darcey ja Emma kävelivät pimeillä käytävillä kohti oppilaiden omia tiloja. Emma vaikutti ihmeen unohtelevalta. Darcey yritti virittää jotain keskustelua, mutta Emma ei seurannut sitä lainkaan.
 
Photobucket ”No vihdoinkin te tulitte!” Sonya huudahti, kun Emma ja Darcey astuivat sisälle.
”Mitä on tekeillä?” Darcey kysyi epäluuloisesti.
Viimeksi kun koko tyttöporukka oli koolla, Darcey päätyi murtautumaan rehtorin kansliaan ja varastamaan iPodin.
”Meillä oli sinulle yllätys, mutta teillä kesti tosi kauan, joten me vähän niin kuin aloiteltiin jo”, kiharatukkainen Astrid naurahti.
”Aloititte mitä?” Darcey kysyi epäluuloisesti.
 
Photobucket ”No sinulla on synttärit ensiviikolla, joten Marie keksi, että me voitaisiin järjestää sinulle yllätysjuhlat. Hän hankki meille juomatkin! Tai kun sinä sanoit, että sinä tykkäät juoda”, Ruby sanoi kuulostaen ehkä vähän höntiltä.
”Toivottavasti pidät!” Marie sanoi pirteästi.
 
Photobucket ”Vau kaverit! Tai siis minä en osannut yhtään odottaa. Te olette ihan parhaita!” Darcey sanoi innoissaan.
Hän ei edes viitsinyt kysyä, mistä ihmeestä Marie oli löytänyt alkoholia. Hän oli todella liikuttunut muiden eleestä, ja antoi mielessään anteeksi Marielle tämän ikävän käytöksen.
 
Photobucket Darcey pääsi istumaan sohvalle – olihan hän juhlinnan aihe. Muut ottivat hitaasti siiderin käteensä jotenkin huolissaan. Darcey älysi, että muut eivät ehkä juoneet yhtä usein ja yhtä paljon kuin hän. Oikeastaan nyt kun Darcey mietti, saattoi olla, että osalle tämä oli ensimmäinen juomiskerta koskaan. Darcey myhäili itsekseen. Kuinkakohan nopeasti muut olisivat kännissä?
 
Photobucket Vastaus oli, että huvittavan nopeasti. Ei kulunut kuin ehkä kolme varttia, ja Marie, Brooklyn ja Emma tanssivat hupsun näköisinä toisella puolella huonetta.  Se muistutti Darceytä tämän ensimmäisistä kouludiskoista. Niitä ei varmaan järjestetty tällaisissa hienoissa yksityiskouluissa, nyt kun Darcey pohti asiaa tarkemmin.
 
Photobucket Kun Ruby Darceyn vierellä alkoi vaikuttaa jo vähän väsyneeltä, Darcey huomasi hetkensä tulleen. Ehkä nyt tytöt voisivat avautua enemmän epäilyistään, kuka olisi surmannut tai kidnapannut Kayn.
”Hei Ruby, Marie ei koskaan kertonut, miksi meillä on uusi rehtori tänä vuonna”, Darcey sanoi hiljaa.
 
Photobucket ”No se on vähän ikävä juttu”, Ruby sanoi katsomatta oikeastaan mihinkään. ”Häntä epäiltiin Kayn kaappaamisesta. Eikä hän ollut ainoa. Neiti Gordoniakin epäiltiin. Kaikkia meitä epäiltiin. Mutta meidän entisen rehtorin asema oli erityinen. Tai siis hän oli rehtori ja kaikkea, ja oli aika paha, että yksi hänen suojateistaan tuosta noin vain katoaa.”
”Mutta mitä sillä entisellä rehtorilla ja Lidialla oli Kaytä vastaan?” Darcey kysyi hämmentyneenä.
 
Photobucket ”Sinä et voi ymmärtää. Kay tiesi asioita. Hän sai selville ihmisten pahimmat salaisuudet. Ja rehtoria epäiltiin hänen kaappauksestaan, koska hänen autonsa ei ollut paikalla sinä iltana, kun Kay katosi. Joku sanoi, että rehtori ei suostunut kertomaan poliiseille, että missä hän oli. Ja neiti Gordonia epäiltiin, koska hän oli uusi. Ja varmaan siihen liittyi muutakin, mitä meille ei kerrottu.”
 
Photobucket ”Kiristikö Kay ihmisiä? Oliko hänellä jotain vihollisia?” Darcey kysyi nopeasti.
Hän halusi käyttää Rubyn tilaa hyväkseen saadakseen mahdollisimman paljon tietoja, mutta Ruby ei vaikuttanut enää yhtä yhteistyöhaluiselta.
”Kay oli ihan varmasti pohjimmiltaan hyvä ihminen. Minä en tahdo ajatella, että kenelläkään oli mitään häntä vastaan”, Ruby sanoi.
 
Photobucket Samassa Rose tuli hieman heiluen Darceyn luo ja keskeytti kokonaan Darceyn ja Rubyn keskustelun.
”Hei Darcey”, Rose sanoi virnistäen. ”Minä olen miettinyt, että millaista se on olla miehen kanssa?”
Darcey naurahti itsevarmasti. Hän oli myös jo vähän humalassa, muttei tosiaan mitään verrattuna muihin huoneen tyttöihin.
 
Photobucket Rose hyppäsi sivupöydälle istumaan, mutta ennen kuin Darcey ehti sanoa mitään, hänet keskeytettiin jälleen. Astrid rojahti hänen ja Rubyn väliin.
”Minä en voi hirveän hyvin”, Astrid sanoi ja piteli päätään.
”Sinä olet juonut liikaa”, Ruby sanoi.
Darceykin pyöräytti silmiään.
”Me puhuttiin juuri Darceystä ja hänen miessuhteistaan”, Rose sanoi pirteänä.
”Hienoa. Älkää antako minun häiritä”, Astrid mutisi.
 
Photobucket ”Miksi te olette tänne kokoontuneet?” Brooklyn tuli hänkin yllättäen heidän luokseen.
”Me puhutaan seksistä”, Darcey sanoi todenmukaisesti ja ehkä hieman liian äänekkäästi ennen kuin kukaan muu ehti sanoa mitään.
 
Photobucket ”Ja mitä Rosen kysymykseen tulee, niin se on aika outoa”, Darcey naurahti. ”Leo… hän oli tosi paljon kokeneempi, mutta en minä tiedä… Oli se ihan kivaa, mutta Leo ei hirveästi kysellyt, että milloin minulle sopi”, Darcey sanoi ja huomasi, miten paljon sekavammalta hänen puheensa kuulosti.
 
Photobucket Musiikin läpi Darcey saattoi kuulla oven kolahtavan kiinni. Hän käänsi katseensa hitaasti kohti tummaa ovea. Paitsi että tumman oven edessä seisoi joku. Lidia. Hän yskäisi kovaäänisesti.
”Minä en voi uskoa silmiäni”, hän sanoi. ”Minä en ymmärrä teitä. Juopottelette täällä aivan kuin jonkin julkisen koulun oppilaat! Teitä ei ole kasvatettu näin. Joudun kirjoittamaan teidän kaikkien vanhemmille tästä. Kuka teistä on hakenut kaiken tämän alkoholin tänne?”
 
Photobucket Kaikki olivat nousseet ylös, eikä kukaan sanonut mitään. Joku sammutti musiikin. Darcey katseli ympärilleen. Hän pelkäsi, että muut tytöt paljastaisivat katseillaan Marien. Hänestä tuntui, että muut eivät muutenkaan yleensä joutuneet ongelmiin. Jotain oli tehtävä.
 
Photobucket ”Se olin minä”, Darcey rykäisi.
Hän ei ollut varma, oliko se alkoholi, joka puhui vai oliko se hänen pelastava sydämensä. Vai oliko se sitä, että näin hän takasi kaikkien läsnä olevien kunnioituksen ja takaisi asemansa porukan johtajana?
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Noin! Osa on vihdoin valmis! Seuraavaa osaa saatte taas odotella, sillä kuvaukset eivät ole edes alkaneet. Mutta ehkä joululomalla sitä ehtisi. Toivottavasti jaksaisitte kommentoida, vaikka pidinkin näin pitkää taukoa. :)