Sain vihdoin tämän osan valmiiksi. Tässä osassa mennään 10 vuotta eteenpäin. Pääosin keskitytään Rebeccan elämään, mutta osassa käydään läpi hieman myös Rebeccan vanhempien Beatricen ja Bertilin ja Rebeccan siskopuolen Ashleyn elämää. Ajatuksena on siis näyttää vilauksia ja pieniä kohtauksia kaikkien heidän elämästä, eikä niinkään kertoa tarkkoja juonenkäänteitä. Yhdessä kohtaa kuvat ovat tarkoituksella eri kokoisia, älkää pelästykö. Nyt itse osaan!
Kymmenessä vuodessa paljon ehtii muuttua.
Rebecca tanssi edelleen. Hän tunsi yhä olevansa elämänsä huipulla.
Silti asiat olivat aivan eri tavalla kuin 19-vuotiaana. Eikä vain Rebeccan osalta.
Samana vuonna kuin Rebecca täytti 21, Rebeccan isä Bertil meni vihdoin naimisiin naisystävänsä Heatherin kanssa. He olivat olleet yhdessä lähes 25 vuotta, myös sen ajan kun Bertil oli yhdessä Rebeccan äidin kanssa yli 15 vuotta.
Rebecca katseli, kuinka nuo kaksi onnellista ihmistä sanoivat tahdon. Hänen isänsä vaikutti niin kamalan onnelliselta, että se sattui. Heather oli pukeutunut valkoiseen, mikä oli Rebeccan mielestä noloa noin vanhalla iällä. Ei sillä, että Heather näytti vanhalta. Päinvastoin, hän näytti yhä samalta kuin kolmikymppisenä.
Rebecca taputti kohteliaasti ja yritti näyttää iloiselta. Samalla hän teki hiljaista luopumistyötä. Hän ymmärsi vihdoin, etteivät hänen vanhempansa koskaan palaisi yhteen. Rebecca tiesi olevansa tyhmä, täydellinen idiootti, mutta hän yhä kaipasi ehjää perhettä. Jotenkin hän oli elätellyt toivoa, että jos hänen vanhempansa palaisivat yhteen, myös Rebecca tuntisi olonsa paremmaksi.
”Onneksi olkoon!” Rebeccan siskopuoli Ashley huusi ja juoksi äitinsä syliin.
”Onneksi olkoon teille molemmille”, Rebecca sanoi isälleen ja katseli muiden kahden halausta.
”Minä tiedän, että tämä ei ole sinulle helppoa, kultapieni”, Bertil sanoi. ”Mutta olen kiitollinen, että sinä tulit. Minusta tuntuu… minusta tuntuu aivan siltä kuin Bethany olisi täällä.”
Rebecca ei kehdannut myöntää sitä, mutta hänestä tuntui aivan samalta. Juuri tällaiset hetket saivat hänet ikävöimään kuollutta siskoaan.
Rebecca vieraili mahdollisimman usein siskonsa haudalla, mutta balettitanssijan uran kannalta se tapahtui vain muutaman kerran vuodessa.
Hän vieraili haudalla mieluiten yksin. Rebecca tiesi, että hänen äitinsä tahtoi käydä siellä hänen kanssaan. Rebecca ei yksinkertaisesti pystynyt siihen. Rebecca tarvitsi aikaa kahdestaan Bethanyn kanssa. Hän ikävöi edelleen aivan kamalasti siskoaan. Ei ollut päivää ilman, että Rebecca ajatteli siskonsa hymyä, hauskoja tapoja ja sitä hirveää tuskaa, joka koitui kaksossiskon menehtymisestä.
Joka joulu Rebecca palasi salaa yksin haudalle. Hän ei voinut olla miettimättä, mitä kaikkea Bethany olisi tehnyt siihen mennessä, jos hän ei olisi kuollut. Hän olisi varmaan mennyt opiskelemaan lääkäriksi, niin kuin hän oli aina haaveillut. Hänellä olisi ehkä joku hauska poikaystävä ja ehkä ajan kuluessa he olisivat saaneet lapsia. Mutta elämä oli epäreilu, eikä Bethany ollut palaamassa.
Rebeccan äiti Beatrice asui edelleen samassa kerrostalossa jonkin matkan päässä keskustasta.
Rebecca ei tiennyt, että Beatrice kaipasi tytärtään paljon. Rebecca luonnollisesti matkusti paljon, mutta myös ollessaan kaupungissa hän vältteli äitiään. Kun Bethany oli kuollut ja Beatrice ja Bertil erosivat, Beatrice oli purkanut pahaa oloaan tyttäreensä ja syyllistänyt tätä siitä, että hän piti yhä isästään. Rebecca oli antanut anteeksi, mutta ei silti viitsinyt nähdä Beatricea.
Beatrice kaikessa yksinäisyydessään päätti laittaa nettiin seuranhakuilmoituksen. Hän ei varsinaisesti odottanut siltä mitään, mutta pian hän huomasikin kirjoittelevansa joka ilta Ewan-nimisen miehen kanssa. Ei kulunut kauaakaan, kun Beatrice ja Ewan päättivät tavata.
Beatrice ja Ewan tulivat toimeen todella hyvin, ja pian Beatrice tunsi olevansa elossa jälleen – ensimmäistä kertaa vuosiin.
Kun he olivat olleet yhdessä vuoden, Ewan alkoi olla valmis yhteen muuttoon. Hän oli jopa maininnut mahdolliset kihlat, mikä ihastuttamisen sijaan hirvitti Beatricea. Ewan oli… mukava. Ei muuta. Ei jännittävä, ei yllättävä eikä erityisen hauska. Beatrice olisi halunnut olla rakastunut, mutta sellaista tunnetta ei vain temmata tuulesta.
Kun Ewan pyysi häntä muuttamaan luokseen, Beatricen oli sanottava ei. Lyhyen keskustelun jälkeen he totesivat, että oli aika erota. Beatrice ei tuntenut tavanomaista surua tai yksinäisyyttä mutta pelkkää helpotusta. Talven lumien sataessa hän oli lähestulkoon unohtanut ikinä pitävänsä miehestä, joka oli uhkunut hellää turvallisuutta liiaksikin saakka.
Rebeccan ollessa 25-vuotias Beatrice kutsui luokseen tutun ihmisen. He eivät olleet puhuneet toistensa kanssa vuosikausiin muutaman sanan vaihtoa lukuun ottamatta. Beatrice vakuutteli itselleen, että kyseessä oli pelkkä viaton tapaaminen, mutta heti miehen tultua ovelle alkoi antaumuksellinen flirttailu puolin ja toisin.
Beatrice tiesi, että Bertil oli satuttanut häntä. Hän tiesi, että Bertil oli vihdoin viimein mennyt naimisiin. Hän tiesi, että se kaikki oli väärin. Mutta hän ei voinut hillitä itseään. Toisaalta Bertil ei varsinaisesti ollut flirttailua vastaan, päinvastoin. Beatrice tarjosi miehelle punaviiniä ja he istuivat tarpeettoman lähekkäin sohvalle. Ja aloittivat muistelun.
He pysyivät aluksi kohteliaalla tasolla, mutta aivan huomaamattaan he siirtyivät toisiin aiheisiin.
”Muistatko, kun me karkasimme sinne pieneen kylään… mikä sen nimi nyt oikein oli…” Bertil sanoi.
”Aa! Kyllä! Se, missä me vietimme sen yön siellä hotellissa, jossa oli se outo vanha mies”, Beatrice nauroi.
”No emmehän me sitä yötä hotellissa viettäneet”, Bertil sanoi matalalla äänellä.
Beatrice nauroi jälleen kuin nuori tyttö.
”Minun pitäisi varmaan lähteä”, Bertil sanoi, kun kello alkoi lähestyä puoltayötä.
”Ehkä… ehkä sinä voisit jäädä yöksi”, Beatrice kuiskasi kuin ei uskaltaisi sanoa toivettaan ääneen.
”Meidän ei pitäisi”, Bertil sanoi hiljaa, mutta hänen tekonsa sanoivat muuta.
He laskivat viinilasinsa alas ja Bertil suuteli Beatricea. Se tuntui niin paljon paremmalta kuin Ewanin naurettavat pikkuiset pusut. Jokin Beatricen sisällä yritti puhua hänelle järkeä, mutta viininhuuruisessa mielentilassa kaikki tuntui oikealta ja luonnolliselta.
Aamulla kellossa oli toinen ääni.
”Minne sinä jo menet?” Beatrice kysyi eteisessä, kun hän huomasi Bertilin hiippailevan etsien vaatteitaan.
”Minä en olisi saanut jäädä”, Bertil sanoi häpeissään. ”Heather on soittanut minulle jo sata kertaa, hän on aivan kamalan vihainen. Mitä hemmettiä me oikein tehtiin?”
”No häivy sitten”, Beatrice tiuskaisi pettyneenä.
Kun Beatrice oli käynyt suihkussa, hän istui pöytänsä ääreen juomaan kahvia. Kun hän tarkemmin miettiä, hän ei ollut lainkaan pahoillaan tapahtuneestaan. Hän ei halunnut oikeaa suhdetta eikä hän varsinkaan halunnut sitoutua Bertiliin uudestaan. Sitä paitsi, kaikki, mikä satutti Heatheria, oli hyväksi Beatricelle.
”Missäs helvetissä sinä olet ollut koko yön?” Heather kysyi hymyillen ja lempeällä äänellä, kun Bertil tuli kotiin.
”Minä olen todella pahoillani, Isaacilla oli naishuolia ja minun oli pidettävä hänelle seuraa koko yö”, Bertil selitti taksissa sepitetyn tarinansa.
”Sinun piti viedä minut aamulla tanssitunnille”, Ashley sanoi tultuaan keittiöön.
Ashleystä oli kasvanut todella kauniiksi nuoreksi tytöksi. Hän oli perinyt äitinsä hulppean pituuden, ja yrittikin päästä malliksi ja ehkä myös tanssijaksi.
”Kiitos, Ashley, mene pukemaan päällesi. Äiti ja isä puhuvat nyt”, Heather sanoi tiukasti.
”Miten niin olit Isaacin kanssa? Ja mikset soittanut? Minä olen ollut aivan kamalan huolissani, ja sinä et edes viitsi soittaa”, Heather sanoi. ”Olitko sinä jonkun naisen kanssa? Löysitkö jonkun nuoren hempukan?”
”Minä en voinut soittaa, koska Isaacin luona ei ollut kenttää. Ja enhän minä voinut jättää Isaacia yksin, hän oli ihan romuna. Ei minulla ole ketään toista naista”, Bertil sepitti.
”Minä menen nyt nukkumaan, rakas”, Bertil sanoi ja kääntyi pois.
Syyllisyys painoi Bertilin mieltä, mutta hän yritti pysyä iloisena. Ei Beatrice kertoisi kenellekään. Kaikki olisi ihan kunnossa.
--------------------------------------------------------------------------------
Rebeccan rakkauselämä oli säälittävämpi kuin isällään tai äidillään. Häntä hävetti myöntää, mutta hän ei ollut ikinä seurustellut. Jos totta puhuttiin, hän ei ollut ikinä edes käynyt treffeillä tai suudellut ketään. Vaikka Rebecca vakuutteli, että hän oli liian kiireinen työnsä takia tapailemaan miehiä, hän salaa kaipasi jotakuta rinnalleen. Kaikilla muilla tuntui olevan joku, mutta hän oli ihan yksin.
Kun Rebecca täytti 27, hän päätti luopua toivosta. Ei hän ketään löytäisi, ei kukaan häntä haluaisi. Sen sijaan Rebecca omistautui täydellisesti työlleen. Ainoa hetki, kun hän ei tanssinut, oli junamatkojen ajan, jolloin hän meni balettiharjoituksiin toiseen kaupunkiin.
Kansallisbaletin harjoitukset järjestettiin suuressa tiilitalossa, jossa useita eri-ikäisiä tyttöjä ja poikia kävi tanssimassa, suurin osa heistä tähtäsi samaan asemaan missä Rebecca oli nyt. Toisaalta se ihastutti häntä – nuorten suloinen innostus balettia kohtaan muistutti Rebeccaa omasta lapsuudestaan. Toisaalta se oli pelottavaa, se muistutti Rebeccaa siitä, miten korvattavissa hän oli.
Koska Rebecca oli aina ajoissa paikalla, kauniina aamuina hän jäi juomaan kahvia talon edessä olevaan puistoon. Kaupunki tuoksui pakokaasulta ja kiireeltä. Puistossa oli kuitenkin rauhallista. Suihkulähteen kohina peitti alleen autojen äänet. Rebecca koki pystyvänsä hengittämään. Kahvinsa jälkeen Rebecca lähti pukuhuoneeseen vaihtamaan balettipukuunsa.
Rebecca sai yleensä lämmitellä itse rauhassa, sillä muut saapuivat paikalle viimeisillä minuuteilla. Vaikka Rebeccalla ei ollut mitään ihmisiä vastaan, hän oli parhaimmillaan yksin. Muiden seurassa alkoi kova kilpailu, joka tavallaan kannusti häntä parantamaan suoritusta. Enimmäkseen se vain stressasi.
Rebeccan elämä ei kuitenkaan ollut tasapaksua tylsyyttä ja pelkkiä tanssiharjoituksia. Vähintään kerran vuodessa Rebecca pääsi kiertämään maata, ja välillä jopa maailmaa. Rebecca rakasti uusien paikkojen näkemistä. Hän pääsi majoittumaan ihaniin pieniin hotelleihin kaupungin laitamille. Niissä hän sai rauhoittua esityksiä ennen ja esitysten jälkeen, kun muut lähtivät juhlistamaan näytöstä illalliselle.
Aina välillä Rebecca pääsi aivan upeisiin viiden tähden hotelleihin – tai ainakin Rebeccasta tuntui siltä, kun hän katseli metropolin upeaa maisemaa ikkunastaan. Sellaisina hetkinä hän tunsi sen – elämän virtaavan hänen suoniensa läpi.
Rebecca ei tietenkään jäänyt vain hotellihuoneeseensa. Hän kulki mielellään uusien kaupunkien sokkeloisilla kaduilla, vaikka hän kammosi eksymistä. Hän etsi kauniita rakennuksia, joilla vaikutti olevan upea historia ja joskus hän otti kuvan, joskus hän vain katseli.
Koska Rebecca yleensä harjoitteli päivisin ja esiintyi iltaisin, hänellä oli eniten aikaa esitysten jälkeen. Mikään ei ollut enää auki yökerhoja lukuun ottamatta, joten Rebecca saattoi ihailla museoita ja muita rakennuksia vain ulkoa päin. Välillä Rebeccasta tuntui siltä, että hän itse olisi kuin nuo rakennukset, joita saattoi ihailla vain ulkopuolelta. Kukaan ei päässyt sisälle, kukaan ei tiennyt, mitä sisällä oli.
Rebecca asui edelleen samassa asunnossa vaalean Lidian, tummatukkaisen Josephinen ja ruskeatukkaisen Dawnin kanssa. Vuosien kuluessa he olivat tavallaan hitsautuneet yhteen. Rebeccalla ja Lidialla oli edelleen paljon riitoja ja erimielisyyksiä. Heidän huonot suhteensa olivat peruja jo lapsuudesta, kun he olivat samassa satubalettiryhmässä.
Vaikka monet asiat aiheuttivat kinaa Rebeccan ja Lidian välillä, mikään ei tehnyt sitä niin kuin Rebeccan tupakanpoltto. Rebecca tiesi, miten se ärsytti Lidiaa, ja siksi aina välillä Rebecca sytytti tupakan aivan Lidian nenän edessä.
”Sinä tiedät, että rouva Cutfort on kieltänyt tupakanpolton”, Lidia sanoi vedoten heidän vuokranantajaansa.
”Rouva Cutforth on kieltänyt myös miesten tuomisen tänne yöksi”, Rebecca muistutti.
”Tupakointi tappaa”, Josephine puuttui keskusteluun.
”No niin voi myös miehen tuominen yöksi. Tai siis kyllähän kaiken maailma HIV:t ja klamydiat tarttuu…” Rebecca sanoi, mutta Lidia keskeytti hänet.
”Et varmaan ole koskaan kuullut kondomista.”
”Ei se kaikkea estä”, Rebecca vastasi.
”Sinä voit tupakoida niin paljon kuin haluat, mutta älä yritä tappaa meitä sillä”, Lidia sanoi päättäen olla huomioimatta kaikki Rebeccan kommentit.
Kyse ei ollut siitä, ettekö Rebecca tahtonut lopettaa. Hän oli elänyt vuosia siinä luulossa, että hän pystyisi lopettamaan milloin vain. Sitten hän oli yrittänyt lopettaa. Se oli ollut aivan hirveää. Aika oli kulkenut hitaammin kuin koskaan ennen. Hän ei ollut pystynyt kävelemään ulkona, koska pienikin tupakansavun häivä sai hänet aivan sekaisin. Hän oli yrittänyt vähentää, mutta sekin tuntui vaikealta. Rebecca päätti kuitenkin esittää kaikille, että hän hallitsi polttamisensa.
---------------------------------------------------------------------
Rebeccan siskopuoli Ashleyn mallinura käynnistyi hänen ollessa 17-vuotias. Heidän isänsä ei ollut erityisen iloinen asiasta, sillä suurin osa Ashleyn keikoista oli alusvaatekuvauksia.
Pian Ashley sai yhä parempia keikkoja, joista maksettiin enemmän kuin aikaisemmin. Häntä pidettiin kuitenkin pitkään liian kaupallisena editorial-kuvauksiin, mikä harmitti Ashleytä. Ashley halusi päästä oikeaksi malliksi, jonka kaikki tuntisivat.
Kun Ashleyllä oli ensimmäiset kuvaukset suurta muotilehteä varten, hän todisti itselleen ja muille pystyvänsä mihin vain – tai niin hän ainakin tahtoi ajatella. Kuvaukset laajensivat hänen uranäkymiään valtavasti. 19-vuotiaana Ashleyn ei enää tarvinnut edes miettiä, saisiko hän töitä.
Vuotta myöhemmin Ashley solmi sopimuksen maailmanlaajuisen meikkibrändin Infinityn kanssa. Hänestä tuli Infinityn mainoskasvo, ja hän sai mitä hän oli halunnut hyvin lyhyessä ajassa.
Rebecca ja Ashley tapasivat sukulaissuhteesta huolimatta hyvin harvoin. Rebecca oli aina tuntenut ahdistusta Ashleyn seurassa – ehkä siksi, että hän oli saanut kuulla pikkusisarestaan samana päivänä kuin hänen kaksossiskonsa oli kuollut. Ashley puolestaan oli nuorempana yrittänyt miellyttää 8 vuotta vanhempaa siskoaan, mutta hän oli aina saanut nihkeän vastaanoton.
Ashley oli heistä se, joka tahtoi tavata. He tapasivat vain muutaman kerran vuodessa jos sitäkään. Ashley leuhki saavutuksillaan minkä ehti, muttei saanut Rebeccalta erityistä reaktiota. Rebecca yritti vaikuttaa ilmeettömältä. Ashley muistutti Rebeccaa liikaa tämän äidistä Heatherista, jota Rebecca yhä inhosi.
Ashley kyseli kohteliaasti Rebeccan elämästä, mutta Rebecca antoi lyhyitä vastauksia.
”Mitä sinun rakkauselämääsi kuuluu, Becky?” Ashley kysyi laittaessaan heille lounasta.
”Ei mitään ihmeempää. En minä oikeastaan edes etsi suhdetta, olen tyytyväinen sinkkuna”, Rebecca sanoi.
Ashley selitti hetken omista poikaystävistään, mutta Rebecca oli vaipunut jälleen tylsyyteen.
Kun he olivat nopeasti syöneet, Rebecca oli valmis lähtemään.
”Oli tosi ihanaa nähdä!” Ashley sanoi, ”Meidän pitäisi nähdä useammin.”
”Joo, totta”, Rebecca valehteli.
Rebeccan elämä oli ollut laskujohteessa viimeaikoina, ja häntä hävetti myöntää, että Ashleyn tapaaminen oli tuonut edes jotain muutosta hänen muuten niin tasapaksuun elämäänsä.
Vähän Rebecca tiesi, että seuraavana iltana hänen tasapaksu elämänsä saisi uuden suunnan.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Toivottavasti piditte osasta! Ja toivottavasti jaksaisitte myös kommentoida :). Jos olette pyytäneet linkitystä ja olen unohtanut linkittää teidät, niin muistuttakaa minua! Toki jos ette ole pyytäneet, mutta haluaisitte linkityksen niin sitäkin saa pyytää.
Kommentit