Hei! Eipäs olla nähty pitkään aikaan. Minulla on ollut muita projekteja tässä viimeisten puolen vuoden aikana (esimerkiksi The Benesford Saga, jolle olen kuvannut ja kirjoittanut kolme osaa mutta julkaissut vain yhden... hups). Tässä osassa saadaan päätökseen jonkinlainen aikakausi, ja seuraavassa osassa hypätään Beatricen elämään jälkeen yliopisto-opintojen.
Koska varmaan aika moni ei muista, mitä on tapahtunut viimeisten osien aikana, minäpä selitän edellisten osien tapahtumat lyhyesti. Leeni ja Oliver löysivät toisensa jo ensimmäisissä osissa ja menivät kihloihin ja naimisiin. He saivat kaksi tytärtä, Beatricen ja Lilianin. Leenin menneisyys tuli kummittelemaan häntä Donin muodossa, mutta Don kuoli yrittäessään polttaa ravintolan, jossa Oliver työskenteli. Beatrice sai pakit ihastukseltaan Nuutilta koulun päättäjäisten jälkeen ja päätti paeta ongelmiaan hänen äitinsä kuolleen isotädin Hildegardin kesäasunnolle. Kaikki muut paitsi Oliver lähtivät mukaan. Kesäasunnolla Beatrice tapasi Connorin, johon hän ihastui. Ja tähän me viimeksi jäimme :).
Samana päivänä kun Beatrice ja Connor olivat käyneet treffeillä, Beatrice päätti ottaa yhteyttä Hettyyn ja Lottieen. Hän sai suureksi helpotuksekseen huomata, että hänen tietokoneensa sai yhteyden langattomaan nettiin. Se oli kuitenkin tuskallisen hidas, ja kesti ikuisuus, ennen kuin Beatrice pääsi puhumaan ystäviensä kanssa.
Hetty: Missä ihmeessä sinä olet? Ei viestejä, ei mitään! Koko teidän talo on tyhjillään.
Lottie: NIIN! Me käytiin Hettyn kanssa katsomassa ja koputtelemassa ja kurkkimassa ikkunoista sisälle. Olisit edes viestin voinut jättää.
Bea: No tämä matka ei ollut ihan suunniteltu, ei ainakaan minun osaltani.
Lottie: Siis mikä matka?
Bea: Minä olen Flowerfieldissä.
Hetty: Öö…? Eikö se ole se paikka, jonne sinun äitisi ja Lilian aikoivat mennä?
Beatrice kirjoitti nopeasti lähteneensä Flowerfieldiin pakoon ongelmiaan ja riitoja.
Bea: Minua oikeasti hävetti niin paljon. Ajattelin, etten millään voisi viettää kesääni nähden Nuuttia. Tai teitä. Tai siis anteeksi. Olin aika idiootti.
Hetty: No sovitaan, että olit idiootti. Mutta ei sinun olisi meitä tarvinnut hylätä! Milloin sinä palaat?
Bea: Sen kun tietäisi! Ehkä vasta kesän lopulla, kuka tietää.
Lottie: No millaista siellä on?
Bea: No paikka on ihan nätti. Elämä täällä olisi kuitenkin aika kamalaa ja yksinäistä, jos Connor ei asuisi naapurissa.
Beatrice hymyili ja odotti. Hän tiesi, että pian hän kohtaisi ihanan kyselytulvan, ja Beatrice saattaisi juoruta ihanasta Connorista.
Hetty: Connor? Kuka ihmeen Connor? Onko hän sinun uusi ihastuksesi?
Beatrice selitti näppäimistö sauhuten heidän pienistä treffeistään. Kesken kaiken hän kuuli ikkunassa koputuksen
Bea: Pakko mennä! Sain vieraita!
Beatrice nousi ylös ja päästi Connorin sisälle. Hän tuli hyvin tietoiseksi asuvalinnastaan, ja katui sitä välittömästi. Hän tunsi olonsa samaan aikaan liian paljastavaksi ja liian mummomaiseksi.
”Anteeksi, kun tulin näin myöhään käymään”, Connor pahoitteli paljon puhuva hymy huulillaan.
”Tuota, ei se mitään. Jos olisin tiennyt tulostasi, olisin ehkä laittanut jotain muuta päälle”, Beatrice mutisi.
”Minusta sinä näytät kauniilta”, Connor kuiskasi hyvin hiljaa.
”Kiitos”, Beatrice onnistui sanomaan.
Hänen sydämensä hakkasi lujaa, ja hän pelkäsi Connorin kuulevan sen. Connor oli niin paljon mukavampi kuin Nuutti.
”En tahdo kuulostaa töykeältä tai mitään, mutta… mitä sinä täällä teet?” Beatrice kysyi.
”Minä tulin hakemaan sinua. On kaunis ilta! Miksi haaskata se sisätiloissa?” Connor sanoi.
Beatrice olisi halunnut huomauttaa, että kellon ajan mukaan oli jo yö. Mutta kaikki väsymyksen tunteet olivat kadonneet. Hän piti Connoria jonkinlaisena mysteerinä. Hän koki itsensä pirteänä kuin peipponen.
”Niin. Olet aivan oikeassa”, Beatrice naurahti.
Hän halusi mahdollisimman nopeasti pois pienestä huoneestaan, pois Lilianin ja äitinsä läheltä. Hän ei edes tahtonut kuvitella sitä, että hänen äitinsä löytäisi Connorin hänen huoneestaan.
Beatrice astui ulos ikkunasta Connorin kannoilla. Hän odotti Connorin vievän hänet jonnekin salaiseen paikkaan, mutta Beatricen pettymykseksi ja oikeastaan kauhuksi he jäivät aivan talon viereen. Järki sanoi, ettei kukaan tulisi etsimään häntä, mutta hän ei voinut olevan vilkuilematta sivuilleen.
”Eikö täällä olekin kaunista?” Connor huokaisi. ”Meren kohina on niin rauhoittavaa. Ja romanttista. Tähtitaivas ja kaikkea.”
Connorin vakavat kasvot olisivat huvittaneet Beatrice, jos hän ei olisi puhunut niin hurmaavasti. Hän ei ollut kuin muut pojat, siitä Beatrice oli varma. Connor sanoi juuri ne asiat, jotka Beatrice halusi kuulla.
”Olet aivan oikeassa. Täällä on tosi nättiä”, Beatrice sanoi vain sanoakseen jotain.
”Tiedän, että tämä tulee aika äkkiä, mutta minä tosiaan pidän sinusta, Beatrice. Olen niin onnellinen, että tulit tänne. Olisin muuten ollut niin yksin”, Connor sanoi yhtäkkiä, paljon vahvemmalla äänellä.
”Minäkin pidän sinusta, Connor”, Beatrice huomasi sanovansa.
”Tule, mennään rantaan”, Connor sanoi. ”En tahdo, että joudut vaikeuksiin minun takiani.”
”Ei se minua haittaisi, vaikka joutuisinkin”, Beatrice valehteli nopeasti.
Hänen tarkoituksenaan oli esittää mahdollisimman huoletonta.
”Haha, hyvin uskottavaa”, Connor sanoi ja nousi ylös.
Rannan luona oli paljon vähemmän valoa, mutta he onnistuivat löytämään mukavan paikan missä istua. Aallot löivät hiljaa rantaan. Oli pilvetön yö. Beatrice alkoi vähitellen unohtaa olevansa yöpuvussaan, ja alkoi jutella vapaammin Connorin kanssa. He vain puhuivat ja puhuivat. He istuivat niin lähekkäin, että heidän polvensa osuivat yhteen. Beatrice olisi halunnut tarttua Connorin käteen, mutta ei päässyt ujoudestaan eroon. Hän ei voinut uskoa, että hän istui meren rannalla, ihanan pojan vierellä, kaukana kotoa.
Jostain kaukaa kuului kolaus, ja Beatrice ymmärsi yllättäen, että hän oli istunut ulkona luultavasti useita tunteja. Hän hyppäsi ylös välittömästi.
Hän käännähti ympäri ja huomasi, että toiseen yläkerran kylpyhuoneista oli syttynyt valo. Ja mitä pahinta, se oli hänen äitinsä kylpyhuone. Vaikka ulkona oli pimeää, ei ollut epäilystäkään, ettei Leeni voisi nähdä Connoria ja Beatricea, jos hän vain katsoisi ulos.
”Hitto!” Beatrice huudahti lujempaa kuin hän oli aikonut.
Connorkin nousi ylös.
”Äiti on hereillä, tai siis hänen kylpyhuoneessaan on valot. Hän ei saa nähdä minua täällä”, Beatrice selitti tietäen kuulostavansa nössöltä. ”Joten annathan anteeksi, minun on pakko poistua.”
Hän hymyili hermostuneesti ja hieman nolostuneesti.
”Älä mene vielä”, Connor sanoo nopeasti.
Connor katsoi Beatricea niin, ettei jäänyt epäilystäkään, mitä oli tapahtumassa. Beatrice ei enää välittänyt tippaakaan äidistään tai valoisista kylpyhuoneista. Hän raotti hieman huuliaan kysyäkseen, mitä Connor tahtoi tietäen jo vastauksen, kun Connor nojautui eteenpäin häntä kohti.
He suutelivat. He suutelivat, ja Beatricen teki mieli huutaa se koko maailmalle. He olivat tunteneet toisensa vasta hetken, mutta Beatrice tiesi, että hän oli löytänyt oman prinssinsä. Hän oli varma, että hän oli rakastunut.
”Sinä tuoksut hyvälle”, Connor kuiskasi ja Beatrice kikatti typerästi.
He irrottautuivat hitaasti toisistaan.
”Minä tulen katsomaan sinua huomenna”, Connor sanoi.
”Joo. Okei”, Beatrice sanoi tietäen kuulostavan erittäin hölmöltä.
Fiksut lauseet jälkeen suudelman tuntuivat muutenkin typerältä yhdistelmältä.
He hyvästelevät pikaisesti ja molemmat lähtivät omiin suuntiinsa.
Beatrice ei ollut aivan varma, miten hän oli päässyt tikkaat ylös ja ikkunastaan sisään. Kello näytti aamukolmea, mutta häntä ei väsyttänyt. Hän istui sänkynsä vieressä ja hymyili itsekseen. Hän halusi kertoa jollekulle. Kenelle tahansa. Hän jopa harkitsi Lilianin herättämistä, mutta hän tiesi, että Lilian kuitenkin kantelisi asiasta Leenille, ja kun Leeni saisi tietää, että hän oli lähtenyt sängystään jonkun puolitutun pojan matkaan, hän saisi vain arestia. Toisaalta, oli selvää, että karkaaminen ei ollut ongelma, niin kauan kuin kukaan muu ei tiennyt köysitikkaista.
Aivan yllättäen hänen huoneensa ovi avautui ja sisälle astui täydellisesti ruskettunut Leeni.
”Beatrice? Miten sinä olet vielä hereillä? Minä huomasin ovesi alta tulevan valon, ja ajattelin tulla katsomaan, oletko sinä kunnossa”, Leeni sanoi unenpöpperöisesti.
”Minä… en vain saanut unta”, Beatrice sanoi ja hymyili vielä aurinkoisemmin.
”Mutta nyt on aika painaa pää tyynyyn”, Leeni sanoi ja hieroi hieman silmiään.
”Hyvä on”, Beatrice sanoi muka alistuvasti ja nousi ylös.
”Onko jotain tapahtunut? Sinä vaikutat niin iloiselta”, Leeni sanoi ja haukotteli.
”Eikö tytöllä ole oikeutta olla iloinen ihan muuten vain?” Beatrice vastasi ja naurahti.
”Mitä ikinä se on, puhutaan siitä aamulla. Tämä äiti on aivan liian väsynyt puhumaan pojista”, Leeni sanoi ja kääntyi ympäri. ”Kauniita unia!”
”Ja oman kullan kuvia”, Beatrice lisäsi niin hiljaa, ettei Leeni kuullut häntä.
Kuukausi kului kuin siivillä. Beatrice vietti lähes kaiken aikansa Connorin kanssa. He eivät viihtyneet kovin hyvin sisällä talossa, vaan he kulkivat ympäri Flowerfieldiä.
Heinäkuun porottavan auringon alla oli vaikea viileää paikkaa istua, joten Connor ja Beatrice päättivät lähteä aivan vastakkaiseen suuntaan: he etsivät mahdollisimman kuuman paikan makoilla. Oli kai reilua sanoa, että he seurustelivat, vaikka kumpikaan ei ollut varsinaisesti ottanut asiaa puheeksi. Beatrice oli kaikesta huolimatta aivan rakastunut. Hän kuunteli silmät pyöreinä Connorin tarinoita ja oli valmis tekemään mitä vain Connor pyysi.
Connor oli ollut kuin laskelmoivan hiljainen koko päivän. Beatrice nousi vaivoin ylös ja kääntyi poikaan päin.
”Onko jokin hätänä?” Beatrice kysyi liioitellun tyttömäisellä äänellä.
Hän nosti kätensä silittääkseen Connorin poskea. Connor oli hetken hiljaa.
”Minä en ole varma, voinko kertoa tätä sinulle”, hän sanoi välttelevästi.
”Mitä sinä et voi kertoa minulle? Nyt sinun on pakko, en muuten jätä sinua rauhaan”, Beatrice sanoi ja nauroi.
Connor kuitenkin pysyi vakavana.
”Minun isäni puhui joistain papereista. Tai siis että sinun äitisi isotädin talossa olisi joitain tärkeitä papereita, jotka hän haluaisi löytää”, Connor sanoi hiljaa.
”Mitä papereita?” Beatrice kysyi.
”Jotain… hän ei sanonut tarkemmin”, Connor vastasi. ”Mutta voisitko sinä mitenkään auttaa häntä löytämään niitä?”
”Voisitko sinä todella?”
”Totta kai!” Beatrice huudahti.
Connor hymyili, mikä sai Beatricen hymyilemään. Connor rojahti takaisin maahan.
”Miltä ne paperit näyttävät?”
”Tuota… en ole aivan varma. Ne liittyvät jotenkin omaisuuteen ja taloihin ja sen sellaiseen. Ehkä minä voisin auttaa sinua etsinnöissä”, Connor selitti.
”Se kuulostaa todella hyvältä”, Beatrice sanoi.
Tilaisuutta etsiä mysteerisiä papereita ei tullut välittömästi. Connor selitti, että hän halusi etsiä niitä rauhassa. Hän ei halunnut, että kukaan muu olisi kotona, joten heidän täytyi odottaa muutama päivä, kunnes Leeni ja Lilian lähtivät ruokaostoksille. Connor ja Beatrice suuntasivat heti yläkertaan. Beatrice olisi toivonut, että he olisivat ensin menneet hänen huoneeseensa pussailemaan, mutta Connorilla oli muuta mielessä. He menivät Leenin makuuhuoneeseen. Beatricesta tuntui kurjalta käydä läpi hänen äitinsä tavaroita, eikä hän ollut vieläkään varma, mitä hän etsi. Connor ei jäänyt pitkäksi aikaa samaan huoneeseen, vaan jatkoi matkaansa Leenin kylpyhuoneeseen.
Ei kulunut kuin muutama minuutti, kun Connor rynnisti takaisin makuuhuoneeseen.
”Minä löysin ne! Minä löysin ne!” Connor huudahti.
Beatrice oli hämillään niin nopeasta toiminnasta, mutta hän päätti reagoida, kuten Connor selkeästi odotti.
”Kuinka hienoa! Voitko sinä näyttää, mitä papereita nuo oikein ovat?”
He menivät Beatrice huoneeseen, ja Connor laittoi paperit heidän väliinsä.
”Nämä paperit todistavat, että sinun äitisi isotäti ei jättänyt tätä taloa sinun äidillesi. Toivottavasti et loukkaannu siitä”, Connor sanoi.
Ja tietenkään Beatrice ei loukkaantunut.
”Jos tulee hetki, että sinun täytyy todistaa, että olit paikalla, kun löysin tämän, teethän sen?” Connor pyysi.
Beatrice olisi halunnut kieltäytyä, sillä häntä pelotti, että Connorin isä häätäisi hänen perheensä pois talosta. Mutta miten hän olisi voinut sanoa ”ei” poikaystävälleen?
”Minä voin tehdä niin”, Beatrice sanoi naurettavan juhlallisesti.
Hän toivoi, että Connor heittäisi typerät paperit pois. Hän ei halunnut ajatella niitä. Hän halusi kuunnella, kuinka Connor sanoisi häntä kauneimmaksi tytöksi päällä maan. Hän tahtoi suudella ja olla miettimättä, että kuukauden kuluttua hänen täytyisi palata takaisin todellisuuteen. Hänen suloiset toiveensa eivät kuitenkaan käyneet toteen.
”Hienoa! Minun on mentävä näyttämään näitä isälle!” Connor julisti ja nousi ylös.
”Hei hei”, Beatrice huokaisi ja katsoi, kuinka Connor sulavasti poistui ikkunan kautta ulos.
Beatrice ei kuullut Connorista enää koko päivänä. Hän jäi huoneeseensa odottamaan, ja jutteli Hettyn ja Lottien kanssa Internetin välityksellä. Jokainen ääni hänen huoneensa ulkopuolelta sai Beatricen aistit terävöitymään, mutta kertaakaan hän ei kuullut iloista koputusta ovellaan. Kun ulkona oli alkanut jo hämärtää, hän kuuli korotettuja ääniä alakerrasta. Aluksi hän luuli, että Leeni ja Lilian riitelivät, mutta sitten hän kuuli miehen äänen. Beatrice juoksi alakertaan ja näki Adamin huutamassa äidilleen.
”Niissä papereissa lukee selvästi, että tämä talo kuuluu minulle! Joten jos et ala pulittaa, saat luvan häipyä”, Adam raivosi.
”Ne paperit, jos niitä on edes oikeassa, ovat vähintään väärennetyt. Älä viitsi, Adam!”
”Ne paperit ovat aivan oikeita, Connor löysi ne täältä. Sinun rakas Hildegard-tätisi jätti tämän talon minulle. Hän oli hyvin kiintynyt minuun, sillä minä vierailin hänen luonaan usein. Hän suorastaan rakasti minua!” Adam sanoi.
Beatrice ei voinut uskoa, mitä he oikein puhuivat. Miksi Adam tahtoi häätää heidät?
”Sinun pojallasi ei ollut mitään oikeutta tulla tänne nuuskimaan sillä välin kun me olimme poissa!” Leeni murisi.
”Connor oli täällä pienen Beatricesi kanssa, ja hän auttoi etsinnöissä. Hän voi todistaa, että paperit löytyivät täältä. Etkös voikin, Beatrice?” Adam sanoi yllättäen kääntyen Beatricen puoleen.
”Minä…” Beatrice epäröi.
Tunteet taistelivat hänen sisällään. Häntä inhotti nähdä äidin pettymyksen ja surun sekainen ilme, mutta toisaalta hän oli luvannut Connorille. Ja Connor painoi hänen sydämensä vaa’assa enemmän.
”Minä olin paikalla, äiti. Ne löytyivät kylpyhuoneestasi”, Beatrice sai vaivoin sanotuksi.
”Minun sanomani tuli selväksi. Joten, Leeni, alahan miettiä, milloin maksat”, Adam totesi pitäen äänensä tasaisena.
Hän nyökkäsi viileästi ja lähti ulos. Tilalle jäi syvä, pettynyt hiljaisuus. Beatrice tahtoi perua puheensa, mutta toisaalta, se oli totta. Connor oli tullut ulos kylpyhuoneesta papereiden kanssa. Ne olivat löytyneet sieltä. Sitä ei voinut kieltää. Kun ovi kuului sulkeutuvan, Beatrice alkoi odottaa räjähdystä.
Kauaa ei kulunutkaan.
”Beatrice Hilda Brennan! Sinä tuot tänne poikia tonkimaan läpi meidän tavaroitamme! Minä en voi uskoa tätä. Sinun takiasi me menetämme tämän talon, ja vieläpä jonkun väärennetyn paperin avulla. Kuinka sinä voit olla niin… niin… aivoton!” Leeni huusi.
”Itse olet tyhmä! Sitä paitsi, Connor ei koskaan häätäisi meitä täältä. Ehkä sinut, muttei minua. Hän rakastaa minua”, Beatrice vastasi loukkaantuneena.
”Sinähän et tapaa Connoria niin kauan kuin sinä asut minun kattoni alla”, Leeni sanoi.
”No sitten minä häivyn!” Beatrice kiljahti.
Ennen kuin Leeni ehti estää, Beatrice viiletti ulos ovesta. Hänellä ei ollut mukana mitään muuta kuin päällä olevat vaatteet, mutta hän oli varma, että Connor lainaisi hänelle jotain paitaa yöpuvuksi.
Beatricella ei ollut muuta paikkaa, minne mennä. Hän ei ollut tavannut ketään muuta ikäistään koko kuukautena, sillä hän oli keskittynyt Connoriin. Hän oli laiminlyönyt velvollisuuksiaan Hettyn ja Lottien ystävänä. Koko hänen maailmansa oli pyörinyt yhden ihmisen ympärillä. Vaikka Adam oli heittämässä heitä ulos loma-asunnostaan, Beatrice oli varma, että kaikki oli yhtä suurta väärinkäsitystä. Hän ja Connor saisivat Adamin vakuutettua siitä, että papereissa oli jokin virhe.
Beatrice oli juuri koputtamassa oveen, kun hän kuuli ääniä talon takaa. Hän tunnisti Connorin pehmeän äänen, ja vaistonvarainen hymy kohosi hänen huulilleen. Hän lähti seuraamaan ääntä.
Juuri kun Beatrice oli tervehtimässä Connoria ja Adamia, hän kuuli nimensä mainittavan. Jokin Beatricessa sai hänet pysähtymään ennen kuin hän astui heidän nähtäville. Päästämättä ääntä hän nojautui seinään ja kuunteli.
”…oikeuteen saakka. Ja en ole varma, suostuuko Beatrice todistamaan meidän puolestamme.”
”Älä viitsi, isä. Talo on melkein meidän! Meidän täytyy vain pyytää Lorenzoa parantelemaan Hildegardin testamenttia, sen täytyy mennä täydestä.”
”Me emme voi olla varmoja. Lorenzo Nardovino on aina ollut… taiteilijasielu.”
”Jokainen taiteilijasielu on ostettavissa.”
”Vaikka olisit oikeassa, Beatrice on ongelma. Jos hän pettää meidät…”
”Usko jo, Beatrice on helppo nakki. Hän ei petä meitä. Ihan totta, isä. Minä olen kertonut sinulle: Beatrice tottelee minua. Hän on kuin pieni koiranpentu, joka tekee mitä omistaja käskee.”
”Hyvä on, hyvä on. Meillä on paljon tehtävänä. Huomenna minä lähden tapaamaan Lorenzoa. Sinun tehtäväsi on pitää Beatrice tyytyväisenä.”
”Siihen ei kyllä paljoa vaadita.”
”Minä en pidä sinun asenteestasi.”
”Ai miten niin?”
”Sinun tapasi kohdella Beatricea. Hän on aivan rakastunut sinuun, ja jos sinä satutat häntä ennen kuin kaikki oikeuskäsittelyt ovat ohi, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia saada taloa omaan käyttöömme. Me molemmat tiesimme alun alkaen, ettet sinä saa ihastua häneen, mutta tuo on jo julmaa.”
”Annatko minulle oikeasti oppitunteja, miten kohdella tyttöjä? Itse tekopyhyys. Hei… kuulitko sinä jotain?”
Beatrice tiesi paljastuneensa kun hän nyyhkäisi, mutta hän oli liian järkyttynyt välittääkseen. Hän ei ymmärtänyt kuulemaansa. Epäusko hänen sisällään kasvoi. Oliko Connor todella kutsunut häntä koiranpennuksi? Häntä oli koko ajan pidetty pilkkanaan. Hänestä tuntui samalta kuin Nuutin kanssa oli tuntunut, paitsi pahemmalta. Hän ei kestänyt nähdä ketään. Hänen täytyi huutaa. Hänen kiljaisunsa halkaisi muuten hiljaisen illan. Yön musta tuntui väistyvän, mutta tummat sävyt eivät poistuneet Beatricen mielestä.
Hän ryntäsi Connorin luo, joka oli noussut ylös.
”Sinä hirveä ihminen! Sinä et edes ansaitse tulla kutsutuksi ihmiseksi! Sinä maailmanluokan surkein eliö! Jopa hämähäkit välttelevät sinua! Sinä basiliski!” Beatrice huusi ymmärtämättä mitä hän sanoi.
”Bea-rakas! Rauhoitu! Älä viitsi olla tuollainen idiootti!” Connor suuttui.
”Mitä Connor yrittää sanoa, että me vain vitsailimme. Tai siis mitä sinä kuulit? Tulisit sisälle juttelemaan meidän kanssamme”, Adam pisti väliin.
”Älä yritä! Te olette molemmat huijareita! Huijareita!”
”Sinä tulet meidän kanssamme!” Connor sanoi ja otti Beatricen kädestä kiinni.
Hän yritti raahata Beatricen mukaansa talolle, mutta Beatrice oli valmis.
”IRTI” hän kiljui.
Yhdellä sulavalla riuhtaisulla hän irrotti Connorin otteen ja juoksi pois. Hän juoksi rantaan kauhuissaan. Hän halusi huutaa, mutta ei hädästä vaan tuskasta. Hänen sisällään paloi korventava tuli. Häntä pelotti, mutta samalla hän toivoi, että Connor ottaisi hänet kiinni. Että Connor tekisi totuuden pelkäksi valheeksi. Että kaikki olisi kuin edellisenä päivänä. Hän toivoi, että Connor kääntäisi hänet ympäri, ja selittäisi jonkun täydellisen järkeenkäyvän teorian, miksi hän oli puhunut niin. Ja sitten he suutelisivat. Eikä Adam tahtoisi taloa itselleen.
Beatrice kamppaili tiensä läpi pusikon ja näki kauhistuneen äitinsä pihalla. Hän ymmärsi heti, että Leeni oli kuullut hänen huudon.
”Äiti! Äiti! Äiti!” Beatrice kiljui ja jatkoi juoksua.
Heidän välillään käyty äskettäinen riita unohtui hetkessä
”Ne tulee! Äiti, ne tulee! Varo!” Beatrice jatkoi itkunsekaista huutoa.
Hän juoksi suoraa äitinsä syliin.
”Mikä on hätänä?” Leeni kysyi.
”Ne tulee! Minä vihaan heitä! He huijasivat. Koko ajan huijasivat”, Beatrice itki.
”Ketkä? Connor ja Adam?”
”Ne tulee! Mennään pois. Kiltti, mennään pois”
Ennen kuin Leeni ehti sanoa mitään, Adam syöksyi paikalle hieman hengästyneenä.
”Hän valehtelee. Hän ymmärsi puheemme väärin, etkös ymmärtänytkin, Beatrice?” Adam sanoi.
”Mene pois!” Beatrice sanoi.
”Hän puhuu palturia. Hän vain suuttui Connorille, koska… koska hän ymmärsi väärin, että Connorilla on toinen tyttöystävä”, Adam sanoi yllättäen. ”Mikä ei ole tietenkään totta. Siksi Beatrice keksii tarinoita.”
”Olkaa hyvä, ja poistukaa”, Leeni sanoi kylmällä, vakaalla äänellä.
Adam vaikutti empivän hetken, mutta lähti lopulta pois. Connor oli jo odottamassa häntä.
Leeni saattoi Beatricen sisälle. He menivät olohuoneeseen. Leeni istui alas, ja nyyhkyttävä Beatrice istahti lattialle hänen eteensä. Leeni silitteli tyttärensä päätä ja lausui rauhoittavia sanoja. Beatrice oli laittanut kasvot käsiinsä. Hän tahtoi kadota maailmasta. Hän tahtoi olla samaan aikaan yksin ja samaan aikaan äitinsä lähellä. Kuinka ihanaa olisi käpertyä äidin syliin ja vain uskoa, että kaikki on hyvin.
”Kun olet valmis, kerro minulle, mitä tapahtui”, Leeni sanoi lopulta.
Kuului hiljainen yskäisy. Beatrice alkoi selittää lähes sanatarkkaan kaikesta, mitä hän oli kuullut. Leeni istui hiljaa silmät kiinni. Näytti siltä, että hän yrittäisi painaa kaiken kuulemansa mieleensä.
Kun Beatrice oli kertonut kaiken, ilmaan jäi leijumaan lohduttava hiljaisuus. Beatricen ajatukset askartelivat vielä hänen omassa tuskassaan, kun Leeni avasi suunsa.
”Kultaseni, mikä sen Lorenzon sukunimi olikaan?”
”Nardovino” Beatrice vastasi välittömästi.
”Sinulla on ollut rankka päivä. Mitä jos menisit nukkumaan? Tämä paikka ei tee meille hyvää. Isä taitaa kaivata meitä jo. Me voisimme lähteä huomenna kotiin, mitä mieltä sinä olet?”
”Joo. Kotiin.”
Beatrice meni huoneeseensa, mutta kävi ensiksi ottamassa köysitikkaat pois. Häntä pelotti. Hänelle oli selvinnyt, että Connorin niin sanottu Hildegardin testamentti oli väärennös, jonka joku Lorenzo Nardovino oli tehnyt. Hän tiesi, että Connor oli käyttänyt häntä hyväkseen. Connorin ainoa tavoite oli päästä muka etsimään testamenttia ja samalla saamaan Beatrice todistamaan valheet tosiksi. Koko suhde oli edennyt liian nopeasti. Hänen olisi pitänyt ymmärtää, että kaikki ei ollut kunnossa. Hän tiesi olleensa pelkkä pelinappula julmassa pelissä, jonka ainoa tarkoitus oli saada typerä talo Adamin omistukseen.
Beatriceen sattui. Hän tiesi, ettei kaikki ollut vielä ohitse. Oli selvää, että Adam haastaisi heidät oikeuteen pian, ja Beatricesta tuntui, että hän joutuisi luultavasti todistamaan. Hän joutuisi näkemään Connorin komeat kasvot, joiden alle kätkeytyi ruma ihminen. Beatrice halusi huutaa jälleen, mutta hän tiesi Lilianin nukkuvan seinän toisella puolella. Beatrice katsahti ikkunaa kohden. Hänestä tuntui turvattomalta.
Hän hiipi hiljaa Lilianin huoneeseen, ja kuunteli tämän rauhallista hengitystä. Beatricesta tuntui sata vuotta vanhemmalta. Silti Lilianin hiljainen tuhina sai hänet rauhoittumaan. Häntä itketti edelleen, mutta hysteerisen raivoitkun tunne alkoi hälvetä. Beatricea alkoi hieman hävettää, sillä hän oli laiminlyönyt siskona olemisen velvollisuudet viimeisen kuukauden aikana kokonaan. Syyllisyydenpisto rinnassaan Beatrice mietti, olikohan Lilian ollut aivan yksin koko loman. Beatrice tunsi outoa halua käpertyä siskonsa viereen, mutta hän ei hennonut herättää häntä.
Sen sijaan hän otti lelujen vieressä lojuvan tyynyn ja asettautui lankkulattialle makaamaan. Yö oli lämmin, eikä hän tarvinnut peittoa. Beatrice ei halunnut olla yksin sinä yönä. Hän kaipasi jotakuta lähelleen.
Seuraavana aamuna Leeni löysi molemmat tyttärensä Lilianin huoneesta. Hän herätti heidät hellästi, ja heti sen jälkeen kaikki kolme alkoivat pakata. Kukaan ei sanonut mitään. He olivat muutamassa tunnissa valmiita. Taksi haki heidät pihasta. Beatrice ei voinut olla miettimättä, että hän saattoi nähdä talon viimeisen kerran.
Viikkoa myöhemmin Adam haastoi heidät oikeuteen. Oikeusprosessi vei kauan aikaa. Kun käsittelyn aika vihdoin tuli, Beatrice joutui kohtaamaan Connorin ensimmäisen kerran jälkeen heidän eronsa. Connor oli aivan erilainen kuin aikaisemmin, paljon ilkeämpi ja kovempi. Beatrice joutui kertomaan, mitä oli tapahtunut. Kun hän mainitsi väärentäjän nimen, hän huomasi, että tapaus oli ratkennut. Lautamiehet ja tuomari vaikuttivat ymmärtävän jotain, mitä hän ei. Leeni voitti jutun, ja jälkeenpäin Beatricelle selvisi, että Lorenzo Nardovino oli kuuluisa väärentäjä. Adam ja Connor joutuivat molemmat maksamaan sakkoja ja lisäksi korvauksia Leenille. Kaikesta huolimatta kesti hyvin kauan, ennen kuin Beatrice toipui kesälomastaan.
Voi ei! Connor olikin pelkkä idiootti. Saa nähdä, vaikuttaako Beatricen elämä yhtään tämän positiivisemmalta. Uutta osaa ei toivottavasti täydy odottaa puolta vuotta, mutta jonkin verran aikaa tässä kuitenkin menee, sillä minulla on koeviikko ja sitten kesätöitä. Ja ylppäreihin lukua. Voitte arvailla kommenteissa, mitä Beatricelle tapahtuu seuraavaksi :).
Kommentit