Valitsin otsikko serkkuni painostuksesta, joten siitä on turha laittaa valittavia kommentteja :D. Minulla oli tavoitteena julkaista tämä osa heinäkuussa, ja onneksi siinä onnistuinkin. Seuraavan osan ilmestymisen ajankohdasta en tiedä yhtään, mutta olen melko varma, että elokuussa sitä ei tulla näkemään. Koulu alkaa ihan kohta, ja sen alettua minulla on vain viikonloppuisin aikaa pelata simssiä. Tässä osassa tulee muutamia aikahyppäyksiä, mutta toivottavasti ne ovat aika selkeitä.

Photobucket

Huone oli pieni mutta valoisa.
”Tämähän on oikeastaan tosi mukava”, Oliver sanoi yrittäen piristää Leeniä.
Leeni yritti hymyillä, mutta siitä ei tullut mitään. Hän istui mustaksi maalatulla rautasängyllä, joka tulisi seuraavien kuukausien aikana olemaan hänen. Leeni ei vastannut mitään Oliverin sanoihin, vaan tyytyi huokaisemaan raskaasti.
”Asiat voisivat olla pahemminkin. Mieti nyt, olisit voinut joutua vanhempieni luo asumaan!” Oliver lohdutti.

Photobucket

 
”Minä tiedän. En vain haluaisi muuttaa ollenkaan. Olen jo niin tottunut siihen, että herään aamulla sinun vierestäsi”, Leeni sanoi surullisena.
Leeni oli asuntoetsintöjen jälkeen päätynyt asumaan ystävänsä Irinan vierashuoneeseen alivuokralaiseksi. Leeni ei tarvinnut mukaansa muuta kuin henkilökohtaiset tavaransa. Irinan luona oli kaikki muu. Sen ansiosta muutto hoitui yhdellä kertaa.

Photobucket

 ”Minä tulen pian taas käymään”, Oliver vannoi, kun tuli hyvästien aika.
Leeni korosti mielessään, että kyseessä olivat hyvästit. Sellaiset hyvästit, joiden jälkeen kestäisi kauan, ennen kuin hän näkisi jälleen miehensä.
”Pärjäätkö sinä varmasti? Sinä ja vauva?” Oliver varmisti.
”Pärjätään me. Minun tulee vain niin ikävä”, Leeni sanoi.
”Älähän nyt, et sinä ole muuttanut toiselle puolelle maapalloa vaan bussimatkan päähän”, Oliver rauhoitteli.
”Bussimatkan, joka kestää puolituntia minimissään!” Leeni parahti.
Oliver suuteli vaimoaan ja lupasi soittaa illalla.

Photobucket

 
Ovi kävi. Tuli hiljaisuus. Irina oli töissä suurin piirtein ympäri vuorokauden, ja Leenillä oli vapaapäivä. Leenistä tuntui eksyneeltä. Hänestä tuntui yksinäiseltä, vaikka hän tiesi näkevänsä Oliverin aivan pian. Asumisjärjestely tulisi kestämään vain talon rakentamisen ajan, mutta sillä hetkellä se tuntui ikuisuudelta.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Photobucket

Samaan aikaan kun Oliver joutui asumaan rakennustöiden keskellä, Leeni kärsi jatkuvasta pahoinvoinnista. Häntä hävetti yllättävät oksennuskohtaukset, ja hän yritti salata ne Irinalta. Leeni tiesi, että pahoinvointi kuului raskauteen, mutta tieto siitä ei paljoa auttanut, kun hän joutui puunaamaan vessanpönttöä melkein joka päivä.

Photobucket

 
Vaikka Irina oli asumiskumppani parhaasta päänsä, Leeni tunsi olevansa jatkuvasti tiellä. Leeni ja Irina eivät pitäneet samoista televisio-ohjelmista, mutta molemmat tahtoivat kohteliaina antaa toisen katsoa lempiohjelmaansa. Lisäksi Irinalla oli aivan erilainen työaikataulu kuin Leenillä. Leeni heräsi aikaisin aamulla, ja herätti samalla myöhään töihin menevän Irinan. Irinalla oli tapana lähteä iltaisin ulos kavereidensa kanssa, eikä Leeni jaksanut väsyneenä tulla mukaan. Palatessaan takaisin Irina herätti Leenin, vaikka hän kuinka yritti hiippailla hiljaa huoneeseensa.

Photobucket

 
Oikeastaan ainoa ongelma Irinassa oli se, että hän ei ollut Oliver.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Photobucket

Leeni ja Oliver soittelivat toisilleen lähes joka ilta. Eräänä marraskuisena iltana Oliver soitti Leenille tavallista myöhemmin.
”Hei Leeni! Mitä sinulle ja tytölle kuuluu?” Oliver kysyi.
Leeni ja Oliver olivat vasta edellisellä viikolla saaneet kuulla, että he tulisivat saamaan tytön.
”Meille kuuluu oikein hyvää”, Leeni sanoi, ”Mutta minä jo ehdin luulla, että sinä et soita ollenkaan.”
”Minä en ehtinyt soittaa aiemmin, anteeksi. Leeni ja Oliver soittelivat toisilleen lähes joka ilta. Eräänä marraskuisena iltana Oliver soitti Leenille tavallista myöhemmin.
”Hei Leeni! Mitä sinulle ja tytölle kuuluu?” Oliver kysyi.
Leeni ja Oliver olivat vasta edellisellä viikolla saaneet kuulla, että he tulisivat saamaan tytön.
”Meille kuuluu oikein hyvää”, Leeni sanoi, ”Mutta minä jo ehdin luulla, että sinä et soita ollenkaan.”
”Minä en ehtinyt soittaa aiemmin, anteeksi. Täällä lopetettiin työt aivan hetki sitten”, Oliver pahoitteli väsyneenä.

Photobucket

 
”Työt alkavat muutenkin olla loppusuoralla”, Oliver lisäsi innokkaammin, ”Itse asiassa, työnjohtaja sanoi, että kaikki työt ovat valmiina alle kuukaudessa!”
”Oikeastiko?” Leeni henkäisi.
”Kyllä! Olemme ajoissa aikataulussa. Meidän kannattaisi mennä huomenna katsomaan kalusteita, jotta ne olisivat ennen muuttoa ainakin suurin osa valmiina. Haenko sinut vaikka yhdeltätoista?” Oliver kysyi.
”Joo, okei”, Leeni sanoi yhä hämmästyneenä Oliverin ilmoituksesta.
”Hyvä, nähdään huomenna, hei!” Oliver sanoi ja sulki puhelimen.
”Hei”, Leeni mutisi mykkään puhelimeen.

Photobucket

 
Leeni oli pettynyt puhelun kestoon, vaikka sen sisältö oli mitä ihanin. Leeni olisi halunnut kertoa päivästään ja huolistaan. Irina oli sanonut olevansa niin täynnä Leenin kertomuksia turvonneista ja loista jatkuvasta vessassa käymisen tarpeesta, että hän sanoi räjähtävänsä, jos kuulisi vielä yhdenkin sellaisen. Mutta se kaikki oli Leenille valitettavasti totta. Hän ei voinut käyttää korkokenkiä kovin usein, minkä takia hän tunsi itsensä lyhyeksi. Julkisilla paikoilla Leeni kartoitti lähimmät julkiset vessat, jotta hän löytäisi vessaan nopeasti hädän yllättäessä. Leeni tahtoi puhua tästä kaikesta Oliverin kanssa, mutta Oliver oli aina niin kiireinen.

Photobucket

 
Leeni ei kuitenkaan voinut olla hymyilemättä. Jo kuukauden kuluttua Leeni voisi pakata tavaransa ja palata takaisin kotiin. Mutta millaiseen kotiin, sitä Leeni ei tiennyt. Hän oli saanut osallistua pintamateriaalien valintaan ja kylpyhuoneen kalusteiden miettimiseen, mutta Oliver ei päästänyt Leeniä lähellekään taloa. Leenistä alkoi tuntua, että Oliver ei enää miettinyt sitä, että rakennustyömaa voisi olla vaarallinen lapselle, vaan pikemminkin sitä, miten suuri yllätys talo olisi kotiin palaavalle Leenille.

Photobucket

 
Marraskuun loppupuolen kylmä viima pörrötti Oliverin ja Leenin hiuksia, kun he seisoivat kalusteliikkeen ovella.
”Tuletko sinä?” Oliver kysyi hämmentyneenä, kun Leeni katsoi sisälle outo virnistys kasvoillaan.
”Eikö sinusta ole vähän outoa, kun tuolla ei ole lattiaa? Siis kunnollista lattiaa?” Leeni kysyi Oliverilta nyökäten liikkeen suuntaan.
”Paikka on ihan laillinen ja tavarat ovat siellä laadukkaita, jos sinä sitä mietit. Kaupan omistajalla on kuulemma kiistoja vuokranantajan kanssa, minkä takia sinne ei ole saatu vielä kunnon lattiaa”, Oliver sanoi rauhoittavasti.
Oliverin antamien tietojen jälkeen Leeni oli halukkaampi astumaan sisälle, eikä edes vilkaissut lattiaa.

Photobucket

 
Oliver pysähtyi merkitsevän näköisesti lastenkalusteiden luo. Leeni kulki vahingossa ohi, mutta kääntyi nopeasti taaksepäin. Hän vilkaisi ensin kalusteita ja sitten Oliveria.
”Oliver…”, Leeni huokaisi, ”Eikö ole vähän liian aikaista hankkia kalusteita tytölle?”
”Pinnasänkyä ei voi koskaan ostaa liian aikaisin”, Oliver puolustautui.
”Voipas”, Leeni sanoi, mutta päätti jättää asian sikseen, ”Tiedätkö, missä vessa on?”
”Tuolla vasemmalla”, Oliver sanoi hieman myrtyneenä.

Photobucket

 
Kun Leeni oli kadonnut näköpiiristä, Oliver tutkaili muita lastenkalusteita. Hän iski silmänsä omasta mielestään täydelliseen hoitopöytään.
”Leeni puhui vain pinnasängystä”, Oliver kuiskasi itsekseen ja alkoi etsiä hintalappua.

Photobucket

 
Kun Leeni palasi, he katsoivat sohvia…

Photobucket

 
ruokailuryhmiä…

Photobucket

 
ja erilaisia makuuhuoneen kalusteita.

Photobucket

 
Lopuksi Oliver kävi tilaamassa kalusteet, jotka olivat heidän mielestä sopivia uuteen taloon.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Photobucket

 
Leeni katseli huonettaan, ehkä viimeistä kertaa. Tai niin hän tahtoi ajatella, vain tehdäkseen hetkestä haikeamman. Leeni kyllä tiesi palaavansa Irinan luo, olivathan he ystäviä, mutta hän tuskin palaisi Irinan luo asumaan. Leeni oli tyhjentänyt vaatekaappinsa jo edellisenä päivänä. Leeni kaipasi kotiin, mutta samalla hän tiesi, että hänen tulisi ikävä pientä makuukammariaan.
 

Photobucket

Oliver oli odottamassa, kun Leeni ja Irina hyvästelivät toisensa.
”Kiitos, kun annoit minun asua täällä. Minä viihdyin täällä tosi hyvin”, Leeni kiitteli rakasta ystäväänsä.
”Minusta oli ihanaa asua kanssasi. Ja tietysti myös pikku tyttösen”, Irina sanoi viitaten Leenin kasvavaan vatsakupuun. Oliver virnisteli itsekseen. Leeni ja Irina tapaisivat kuitenkin vielä samalla viikolla, jos vanhat merkit pitivät paikkaansa, joten hyvästit vaikuttivat naurettavan suureellisilta.
 

Photobucket

Leeni astui ulos taksista ensimmäisenä, malttamattomana nähdä uusi kotinsa. Hän katseli ihaillen suloista rakennusta, jonka sininen väri piristi muuten niin harmaata maisemaa. Oliver nosti Leenin laukkuja pois taksista ja kysyi innoissaan: ”Mitä pidät?”
”Se on tosi iso! Ja ihana”, Leeni huudahti.
Hän malttoi ihailla vielä hetken sinertävää parvekkeen kaidetta, mutta pian hän jo vaati päästä katsomaan sisätiloja.
 

Photobucket

Oliver astui ensimmäisenä sisälle.
”No, kelpaako rouvalle?” Oliver kysyi pilke silmäkulmassaan.
Leeni jäi ovensuuhun tuijottamaan.
”Me voimme vielä vaihtaa kalusteiden paikkaa, nämä vain kannettiin sisälle näin”, Oliver lisäsi nopeasti.
”Ei, ei, ne ovat hyvin. Oletko varma, että alakertaan ei tehty jotain salakavalaa laajennusta?” Leeni kysyi varmuudeksi.
”Olen, olen”, Oliver naurahti.
Leenistä tuntui oudolta nähdä hänen valitsemansa sohva ja ruokapöydän tuolit edessään. Paikka vaikutti unelta. Oikein hyvältä unelta.
 

Photobucket

”Ehkä keittiön laajentaminen makuuhuoneeseen päin saa paikan tuntumaan isommalta”, Oliver sanoi ja viittoi keittiön suuntaan. Leeni katseli lumoutuneena upouusia kodinkoneita ja siistejä kaappeja. Oliver oli valinnut ne, hän tunsi keittiömaailman paljon paremmin kuin Leeni.
”Tämä kaikki on niin kaunista”, Leeni huokaisi ihastuksesta.
 

Photobucket

Leeni ajatteli mennä katsomaan muita alakerran huoneita, kun Oliver pyysi tätä seuraamaan häntä yläkertaan.
”Minulla on sinulle yllätys”, Oliver myhäili.
Leeni lähti ymmällään miehensä perään. Hänellä oli pieni aavistus yllätyksestä, mutta Leeni ei uskaltanut sanoa epäilyksiään ääneen.
 

Photobucket

Oliver avasi yhden yläkerran makuuhuoneen ovista. Sisältä paljastui tulevan lapsen suloisen hempeä makuuhuone. Oliver oli tapetoinut (tai ainakin laittanut jonkun muun tapetoimaan) paneeliseinän alaosa.
”Minä tiedän, että sinun mielestäsi oli liian aikaista hankkia lapselle sänkyä, mutta minä odotin viikon ja kävin vasta sitten ostamassa sen”, Oliver selitti anteeksipyytävästi.
”Se on täydellinen. Koko tämä huone on täydellinen”, Leeni sanoi lempeästi ja suuteli miestään.
 

Photobucket

Alakerrassa oli olohuone ja avokeittiö, suuri kylpyhuone, keittiön laajentumisen takia pienentynyt makuuhuone ja makuuhuoneen oma vessa. Talo oli vielä hyvin tyhjä, koska kaikki kalusteet eivät olleet vielä saapuneet.
 

Photobucket

Yläkerta oli reilusti alakertaa autiompi. Aulassa ei ollut laisinkaan kalusteita. Alhaalla vasemmalla oli ovi lasten kylpyhuoneeseen. Toisella puolella rappusia oli ovi työhuoneeseen, joka oli samalla vierashuone. Talon entinen ulko-ovi siirrettiin työhuoneen ja pikkiriikkisen vessan välille. Työhuoneen vieressä oli tulevan lapsen huone ja sen vieressä oli harrastehuoneen ja varaston välimuoto.
 

Photobucket

Leeni sopeutui nopeasti elämään remontoidussa kodissaan. Aluksi hänellä oli vaikeuksia muistaa, missä mikäkin tavara oli, mutta jouluun mennessä elämä oli asettunut takaisin omiin uomiinsa. Leeni ja Oliver päättivät viettää joulun kotona. Oliver väitti puhelimessa äidilleen, että Leeni ei raskauden takia voinut matkustaa. Oikeasti Leeni ja Oliver tahtoivat viettää pyhät kahden.
 

Photobucket

Pian saapui helmikuun alun kylmä viima. Oliver ja Leeni olivat molemmat kotona, lähinnä odottamassa seuraavaa päivää, jolloin lapsen oli tuleva syntyä. Leenillä oli ollut pieniä supistuksia muutaman päivän ajan. Hän ja Oliver istuivat lukemassa, kun Leeni alkoi valittaa oikein kivuliaan supistuksen vuoksi. Pian sen jälkeen tuli toinen. Ja kolmas. Ja neljäs.
”Oliver!”, Leeni parkaisi ja ponkaisi pystyyn, ”Tämä vauva syntyy nyt!”
 

Photobucket

Muutama päivä myöhemmin Leeni ja Oliver seisoivat sängyn vieressä ihailemassa vastasyntynyttä tytärtään. Synnytys oli kestänyt kaiken kaikkiaan kolme tuntia, ja lopulta Leeni oli saanut syliinsä terveen mutta ruttuisen käärön. Oliver oli koko sen ajan istunut sairaalasängyn vieressä pitämässä Leenin kädestä kiinni.
 

Photobucket

”Hän on täydellinen, eikö?” Oliver kysyi vaimeasti.
”On, sitä hän todellakin on”, Leeni vastasi vielä hiljempaa.
Tyttö oli perinyt isältään kauniit vihertävät silmät ja täsmälleen samaa sävyä olevan ihon. ”Aito Brennan”, Oliver oli ylpeillyt työkavereilleen. Lapselle päätettiin antaa nimeksi Beatrice Oliverin isoäidin mukaan. Leeni olisi tahtonut nimetä tytön Hildegardiksi rakkaan isotätinsä mukaan, mutta kaikkien onneksi Oliver pysyi päätöksessään ja lapsesta tuli Beatrice.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 

Photobucket

Leeni oli ollut kotona jo vähän päälle kaksi vuotta, ja hän nautti olostaan täysin siemauksin. Tietysti oli päiviä, jolloin Leeni kaipasi takaisin töihin, pois ikuisen pyykkivuoren ja pehmoleluröykkiöiden luota. Toisaalta Leenistä oli aivan ihanaa seurata pienen Beatricen kasvua. Oliverin mielestä Leeni puki lasta kun nukkea, mutta Leeni vain nauroi miehensä syytöksille ja sanoi, että kaikilla on oikeus olla soma iästä riippumatta.
 

Photobucket 

Photobucket

Beatricestä oli kasvanut suloinen pieni tyttö. Hänellä oli vaaleat hiukset kuten vanhemmillaan. Luonteeltaan Beatrice oli hieman syrjäänvetäytyvä. Hän pelkäsi uusia tilanteita ja ihmisiä. Vanhemmilleen hän oli kuitenkin lempeä.
 

Photobucket

”Bea tulee nyt äidin syliin ja sitten mennään päiväunille”, Leeni leperteli pienokaiselleen.
”Uniaika!”, Beatrice sanoi ja hymyili.
”Hyvä tyttö”, Leeni naurahti ja nosti lapsen syliinsä. Samassa puhelin soi viereisessä huoneessa. Leeni laski tytön sänkyyn ja riensi vastaamaan.
 

Photobucket

Hän kulki ylätasanteen puhelimen ääreen ja nosti luurin.
”Leeni? Leeni, oletko se sinä?” tuttu naisääni kysyi ripeästi.
”Tuota, kyllä olen”, Leeni vastasi.
”Leeni Korventaka?”
”Kyllä. Tai siis ei enää, menin naimisiin- tai siis tarkoitan, että kuka sinä olet?” Leeni kysyi.
Hän ei saanut yhdistettyä mielessään ääntä ja nimeä. Hetken aikaa puhelimen toisesta päästä kuului vai tiheää hengitystä.
”Minä täällä. Marianne.”
 

Photobucket

Leeni olisi selkeästi halunnut esittää jatkokysymyksen – tiedustellakseen, missä Marianne oli luuhannut kaikki nämä vuodet – mutta Marianne keskeytti hänet.
”Don etsii sinua”, hän töksäytti.
Leeni tunsi henkensä salpautuvan.
”Miten… mistä sinä tiedät?” Leeni kysyi.
Hän ei halunnut uskoa sitä, se ei voinut olla totta…
”Don alkoi kai etsiä sinua heti kun häivyit ja jätit hänet. Don ei kai tiennyt, mistä etsiä sinua, joten hän alkoi kulkea päättömästi kaupungista toiseen. Tai näin minä ainakin oletan. Jotenkin hän päätyi New Milwaukeen juuri kun ehdin aloittaa siellä työt.”
 

Photobucket

Marianne piti tauon, mutta Leeni ei osannut vastata mitään tämän kertomiin asioihin. Koko juttu tuntui täysin mahdottomalta, pelkältä pelottavalta sadulta. Kun Leeni ei sanonut mitään, Marianne jatkoi.
”Olen pahoillani, Leeni, en tiennyt, että hän oli Don. Olin kassalla, ja hän kysyi, tunnenko Leeni Korventakaa. Sanoin tuntevani ennen kuin älysin kysyä miehen nimeä. Kun hän esittäytyi Doniksi, en sanonut hänelle enempää. Don luuli löytävänsä sinut New Milwaukeesta. Hän etsi ja etsi, muttei tietenkään löytänyt. Sitten minä mokasin täysin. Minä tapoin jonkun.”
 

Photobucket

”Se oli vahinko, enkä minä suunnitellut sitä. Mieheni – tai ainakin silloisen mieheni entinen tyttöystävä tuli luokseni käymään. Hän oli juonut, ja hän tuli haastamaan riitaa. Me aloimme huutaa toisillemme, ja sitten hän hyökkäsi kimppuuni. Minä otin veitsen ja… en tiedä mitä tapahtui. Yhtäkkiä hän makasi siinä eikä hengittänyt. Minä jouduin paniikkiin ja ambulanssin soittamisen sijaan päätin paeta. Se oli tyhmää, mutta myöhäistä katua. Sen lisäksi, että poliisi etsii minua, Don on roikkunut perässäni jo pitkän aikaa. Hän salakuuntelee puheluitani, puhuu ihmisille, joille minä puhun, käy samoissa paikoissa kuin minä. Hän ei soita poliisille, koska hän kuvittelee, että minä vien hänet lopulta sinun luoksesi.”
 

Photobucket

”Miksi sinä kerrot tämän kaiken vasta nyt? Ja kuunteleeko Don meitä tälläkin hetkellä? Voiko hän jäljittää puhelimeni?” Leeni kysyi hädissään.
Hän olisi halunnut kysyä asioita liittyen Mariannen tekemään tappoon, mutta hän ei pystynyt käsittelemään asiaa kunnolla. Hänen tuntema Marianne ei olisi tehnyt niin kamalia asioita, mutta toisaalta Marianne oli suojellut häntä viimeiset neljä vuotta. Luultavasti vieläpä oman henkensä uhalla, sillä Leeni tiesi Donin raa’at kuulustelutekniikat.
 

Photobucket

”Don ei kuuntele meitä nyt. Ja se on tavallaan ongelmana. Donista ei ole kuulunut mitään muutamaan päivään. Tämä on ensimmäinen kerta hyvin pitkään aikaan, kun tunnen olevani rauhassa. Ja se on tavallaan huolestuttavaa. Joko olen onnistunut vihdoin karistamaan hänet kannoilta, hän on löytänyt uuden seurattavan tai hän on löytänyt sinut. Joten ole varovainen ja pysy turvassa. Toivottavasti näemme vielä joskus. Hei hei!” Marianne sanoi ja lopetti puhelun.
 

Photobucket

Leeni hengitti syvään, mutta loppujenlopuksi hän rojahti vapisten maahan. Karmeat muistot Donista purjehtivat salakavalasti hänen mieleensä, vaikka hän yritti olla ajattelematta niitä. Sen sijaan Leeni yritti toistaa itselleen, että saattoi vain olla, että Marianne oli karistanut miehen kannoiltaan.
 

Photobucket

Niin, Marianne. Ajatus siitä, että Marianne pakoili lainvalvojia, kuulosti naurettavalta. Leeni naurahtikin hysteerisesti, mutta se kuulosti enemmänkin itkulta, joten hän lopetti välittömästi. Hänhän ei itkisi. Leeni sulki silmänsä. Miten Marianne oli voinut tappaa toisen ihmisen? Leeni oli aina katsonut ystäväänsä ylöspäin, vaikka hän oli luullut tämän hylänneen hänet. Leeni mietti, pitäisikö hänen soittaa poliisille. Marianne oli rikollinen, mutta hän oli myös auttanut Leeniä. Sitä paitsi, Leeni ei edes tiennyt, missä Marianne oli. Oliko ilmiannosta mitään hyötyä? Ei, hän ei halunnut pettää ystäväänsä.
 

Photobucket

Leeni nousi ylös ja kurkkasi varoen ulos parvekkeen oven lasi-ikkunasta. Hän odotti näkevänsä Donin kulkemassa kohti taloa tai vakoilemassa häntä mustasta autosta. Mutta ulkona näkyi vain äiti tyttärensä kanssa pyöräilemässä, eikä kadulla ollut yhtään autoa. Leeni hengitti syvään, mutta sitten hänestä alkoi tuntua, että joku oli alakerrassa. Leeni ponkaisi alas portaita kuin jossain olisi tulipalo.
 

Photobucket Photobucket Photobucket

Leenin tutkittua koko alakerta, hän ryntäsi takaisin yläkertaan varmistamaan, ettei Don ollut napannut Beatriceä. Kun tyttö tuhisi tyytyväisenä sängyssään, Leeni oli varma, että Don oli piiloutunut jonnekin muualle. Käytyään uudelleen läpi koko talon, hän rojahti uupuneena sängylleen. Häntä alkoi huvittaa oma hätääntymisensä. Ovi oli lukossa. Leeni kyllä kuulisi, jo joku yrittäisi tulla sisälle. Hän nousi ylös. Aika palata arkeen. Beatrice heräisi pian, ja sitten olisi aika syödä välipalaa.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 

Photobucket

”Ihanaa, että tulit kotiin”, Leeni sanoi ja rutisti miestään.
”Mistäs näin lämmin vastaanotto?” Oliver kysyi mielissään.
”Marianne soitti ja… ja meidän pitää puhua”, Leeni sanoi hiljaa.
”Onko kaikki kunnossa? Voiko Marianne hyvin?”
”No ei oikeastaan. Tule sohvalle, niin jutellaan”, Leeni ehdotti.
 

Photobucket

Oliver istahti hieman varuillaan. Hän istui hiljaa ja odotti Leenin aloittavan.
”Marianne soitti ja kertoi, että hän on murhaaja ja että Don seuraa minua”, Leeni möläytti. Sanat tulivat hänen suustaan aivan väärällä tavalla.
”Marianne tosiaan omistaa small talkin maagisen taidon”, Oliver totesi hiljaa.
 

Photobucket

Leeni hymyili vienosti.
”Marianne vain soitti varoittaakseen, että Don on ehkä löytänyt minut. Don on kuulemma etsinyt minua jo jonkun aikaa. Hän löysi Mariannen, joka vahingossa kertoi tuntevansa minut. Siitä lähtien hän on seurannut Mariannea. Sitten Marianne tappoi vahingossa miehensä entisen tyttöystävän. Poliisit eivät löytäneet Mariannea, mutta Don löysi, ja hän kuvitteli Mariannen tulevan minun luokseni”, Leeni selitti.
 

Photobucket

”Mutta eihän Marianne ole täällä! Miten Don voisi löytää sinut?” Oliver kysyi hämillään keskeyttäen Leenin puhetulvan.
”Marianne sanoi, että Donista ei ole näkynyt eikä kuulunut mitään pariin päivään. Marianne uskoo, että Don on löytänyt jonkun johtolangan. Toki hän on ehkä vain eksyttänyt Donin”, Leeni kertoi.
”Haluatko sinä, että minä jään tänne kotiin sinun ja Bean luokse?” Oliver kysyi huolehtivaisesti.
 

Photobucket

”Ei, en tietenkään”, Leeni pudisteli päätään.
”Minusta on vain hyvä, että me molemmat tiedetään asiasta ja osataan olla varuillamme. Minä lupaan soittaa, jos näen hänet, ja se riittää”, Leeni sanoi itsevarmemmin kuin hän oikeasti oli.
Oliver suukotti Leeniä.
”Hyvä on”, mies suostui.
 

Photobucket

Leenille tuli tavaksi kurkkia ulos ikkunoista ja parvekkeelta. Hän etsi katseellaan kaikkia niitä miehiä, jotka muistuttivat edes etäisesti Donia. Leenistä alkoi tuntua, ettei hän uskaltaisi poistua kotoaan ikinä. Pienelle Beatricelle ei luonnollisesti selitetty, minkä takia äiti ja isä vilkuilivat ulos yhtenään. Itse asiassa Beatrice alkoi luulla sitä leikiksi.
 

Photobucket

Päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Donia ei kuitenkaan näkynyt mailla halmeilla. Vähitellen Leeni ja Oliver alkoivat luopua hätäisistä katseistaan ikkunoista ulos ja selkiensä taakse vilkuilusta. Elämä alkoi hiljalleen muuttua takaisin normaaliksi. Kireyden katoaminen vaikutti myönteisesti myös Beatriceen, joka alkoi tulla herkemmin ulos kuorestaan.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
6 vuotta myöhemmin
 

Photobucket

”Oliko tyttösellä hyvät päiväunet, oliko?” Leeni kyseli kaksivuotiaalta Lilianilta.
”Leikkimään!” tyttö ilmoitti nauraen.
Leeni nauroi myös. Hänestä oli ihanaa olla kotona, vaikkakin vain osa-aikaisesti. Hän työskenteli kolme päivää toimistolla ja loput hän vietti lasten kanssa kotona. Siitä nautti myös Beatrice, jota äiti oli iltapäivisin vastassa.
 

Photobucket

Beatricestä oli kasvanut herttainen kakkosluokkalainen. Ujoudestaan huolimatta hän oli saanut useita hyviä ystäviä, joiden luona hän kävi yökylässä ja leikki kotia. Koulussa hän ei varsinaisesti loistanut, vaan pysytteli turvallisesti keskitasossa. Opettajan mukaan Beatrice voisi pärjätä paremmin, jos tämän ajatukset eivät jatkuvasti pyörisi seuraavassa välitunnissa.
 

Photobucket

Leeni aikoi juuri laskea Lilianin maahan, jotta tyttö pääsisi leikkimään autoilla, kun Beatrice ryntäsi huoneeseen.
”Äiti, äiti!” hän huusi, ”Äiti ovelle on joku mies. Sen nimi on Don. Se kysyy sinua, ja se sanoo tuntevansa sinut!”

 

 

Noin. Toivottavasti pysyitte perässä, ja toivottavasti viitsitte laittaa kommentteja (mikään ei piristä päivää kuin ilmoitus uudesta kommentista :D). Tulette huomaamaan (ellette jo huomanneet), että Bea ja Lilian ovat täysin identtisiä. Sen takia pyrin kuvaamaan heidät aina eri ikävaiheissa, koska en tahdo lukijoiden menevän aivan sekaisin siitä, kuka on kuka. Olen suunnitellut osia aivan älyttömän pitkälle (neljänteen sukupolveen, köh köh), joten voin varmuudella sanoa, että seuraava osa tulee olemaan aika jännittävä. Tai ainakin minä toivon niin!