Taas on mennyt jonkun aikaa edellisestä osasta. Mutta hyvää kannattaa odottaa, eikö :D? Kuvia on nyt 66 (yleensä on ollur juuri ja juuri 40) ja tekstiäkin on enemmän. Tässä osassa kuluu aikaa melkein vuosi, toivottavasti kestätte aikahyppäyksiä :D. Oliver ja Leeni olivat saapuneet Oliverin vanhemmille iltapäivällä. Kun Oliver ja Leeni olivat nukkuneet nokoset, he siirtyivät Gilbertin ja Cecilyn luokse salonkiin. Ilta alkoi hämärtyä aikaisin. Leeni hypisteli hameensa helmaa vaivaantuneesti. Gilbertin ja Cecilyn luona ei ollut televisiota, joten heidän piti viettää aikaa keskustellen. Kukaan ei olettanut Leenin osallistuvan, joten hän saattoi tutkia huonetta rauhassa. Ikkunoissa olevat raskaat verhot saivat huoneen vaikuttavan pienemmältä. Kirjahylly oli täynnä paksuja kirjoja, joiden pölykerroksesta Leeni päätteli, ettei niitä luettu juuri koskaan. Sohvan yläpuolella oli pieni, outo taulu. Leeni oli viettänyt vasta hetken Oliverin vanhempien luona, mutta hän oli enemmän kuin valmis lähtemään kotiin. Hän kaipasi asuntonsa rauhaa, ja etäisyyttä Cecilyn pistävistä katseista ja kommenteista. Oliver puolestaan vaikutti hyvin tyytyväiseltä keskusteluun vanhempiensa kanssa. Leeni yritti seurata keskustelua, mutta häntä mietitytti Oliverin työpöydällä ollut kuva. Leeni oli tullut siihen päätökseen, että kuvassa täytyi olla joku Oliverin vanha tyttöystävä. Ajatus ei varsinaisesti piristänyt Leeniä. Ilta tuli nopeasti, ja ei kulunut kauaakaan, kun Cecily ja Gilbert ilmoittivat, että he menisivät nukkumaan. Samalla se oli kehitys Oliverilla ja Leenille, että heidänkin olisi parempi miettiä nukkumista. Leeni tiesi, että hän ei saisi millään unta ennen kymmentä, mutta hän oli salaa onnellinen, kun hän saisi olla seuraavat kymmenen tuntia rauhassa.

Leeniä alkoi harmittaa se, että hän oli pakannut vaaleanpunaisen yöpukunsa sinisen sijaan. Kun Leeni etsi vessaa hämärän käytävän keskellä, hän saattoi vain miettiä, mitä hän tekisi jos Gilbert yllättäisi hänet. Leenin arvuutteli kahden valkoisen puisen oven välillä. Hän tiesi, että toisen oven takana olisi vessa. Juuri kun hän oli avaamassa vasemmanpuoleista, hän kuuli toisen takaa nimensä mainittavan. Oven takana täytyi olla Gilbertin ja Cecilyn makuuhuone. Leeni oli kahden vaiheilla. Hän tiesi, että salakuuntelusta seurasi harvoin mitään hyvää, mutta lopulta uteliaisuus veti pidemmän korren. Leeni astui hyvin hiljaa askeleen kohti ovea ja painoi päätään lähemmäs sitä. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen varmistaakseen, että Oliver ei ollut tulossa. Leeni kuuli Gilbertin matalan äänen, ja hän hätkähti äkillisesti. Gilbert oli hyvin lähellä. "Onko meidän pakko jatkaa tyttöparan kiusaamista?" mies kysyi. Leeni höristi korviaan. Oliko hän varmasti kuullut oikein? Leenillä ei ollut enää aikomustakaan jatkaa matkaansa vessaan. "Hah, miten niin meidän? Minä olen saanut tehdä kaiken työn", Cecily sanoi oven toisella puolella. "Minä olen ollut kylmän välinpitämätön", Gilbert vastasi puolustellen ja jatkoi, "Oletko varma että tämä toimii?" Leeni kuuli Cecilyn huokaisevan syvään. "Jos tämä toimii toisinpäin, niin tämä toimii näinkin päin. Oliver on aina tehnyt toisin kuin me sanomme. Mitä enemmän kehotamme Oliveria luopumaan Leenistä, sitä lujemmin Oliver pitää kiinni hänestä", Cecily sanoi hanakasti. "Jos tämä epäonnistuu…", Gilbert sanoi hiljaisella äänellä. "Usko jo, tämä onnistuu! Ja tulokset näkyvät jo nyt. Kun laitoin sen kuvan hänen huoneeseensa, Oliver oli aivan raivoissaan minulle", Cecily sanoi kiihtyneenä. "No se ei vielä todista mitään. En voi millään uskoa, että sinä laitoit hänen huoneeseensa kuvan-", Gilbert vastasi yhä hiljempaa. Oven takana Leenin koko vartalo jännittyi. Hän odotti pidättäen hengitystä kuullakseen lopun. "Leeni?", kuului ääni hänen takaansa. Leeni melkein kiljaisi, mutta onnekseen hän pysyi hiljaa. "Minä jo mietin, että missä sinä oikein viivyt", Oliver kuiskasi ja halasi Leeniä. Leeni oli huomaamattaan nostanut kätensä ylös kuin kokeillakseen pulssiaan. "Minä tuota… etsin vessaa, ja öh… en osannut päättää, kumman oven takana se on", Leeni sanoi hänen sydämensä lyödessä lujaa. Hän pakottautui hymyilemään, vaikka hän oli hyvin pettynyt. Jos Oliver olisi ilmestynyt hetkeä myöhemmin… "Vessa on tuon oikeanpuoleinen. Tuo vasen vie isän ja äidin makuuhuoneeseen. Sinnekö sinä olit menossa?" Oliver kysyi. "Joo, luulin sitä vessaksi ja siksi olin niin lähellä sitä", Leeni sanoi tarttuen Oliverin tarjoamaan selitykseen. "Ethän viivy kauaa? Minä keksin paljon tekemistä vanhalle sängylleni, eikä yhteenkään niistä liity nukkuminen", Oliver kuiskasi ja suuteli Leenä. "Eihän me voida!" Leeni kikatti, "Entä sinun vanhempasi?" "Et kai sinä halua pyytää heitä mukaan?" Oliver kiusoitteli ja lähti takaisin huoneeseensa. Vaikka Leeni ei saanut tietää, kuka mysteerinen henkilö oli valokuvassa, hän oli hieman onnellisempi kuin aikaisemmin päivällä. Hän oli helpottunut kuullessaan, että Cecily ei inhonnut häntä vaan pikemminkin toivoi hänen pysyvän yhdessä Oliverin kanssa. Leeni olisi tahtonut kertoa Cecilylle tietävänsä tämän suunnitelmasta, mutta sitten hänen täytyisi myöntää, että hän oli salakuunnellut. Ja sitä Leeni ei uskaltanut tehdä. Seuraavana aamuna Leeni ja Oliver heräsivät samoihin aikoihin yhdeksältä. Oliver ehdotti, että he menisivät luistelemaan lähellä sijaitsevalle luistelukentälle. "Luistelu loppiaisena on tärkeä perinne", Oliver intti, joten parin tunnin kulutua he kävelivät kohti luistinrataa. Leeni oli pukenut paksun toppatakkinsa ja villapiponsa. Oliver oli sanonut, että he viettäisivät radalla kauan aikaa. "Tuonne voidaan mennä myöhemmin lämmittelemään", Oliver sanoi ja osoitti edessä kohoavaa rakennusta. Leeni katsoi hämmentyneenä värikästä taloa, joka oli mitä ilmeisimmin kahvila. "Tiedän", Oliver sanoi tutkaillessaan Leenin hämmentynyttä ja osin huvittunutta ilmettä, ”Madame Dorloterin kahvila on aika… yliampuva." "Miten tuollainen paikka pysyy edes pystyssä?", Leeni kysyi. "Korkeat hinnat. Ja paikka on oikeasti täynnä ystävänpäivänä, jouluna ja uutena vuotena. Ja kaikki asiakkaat seurustelevat. Mutta mennään ensin luistelemaan, kyllä Madame Dorloter odottaa", Oliver sanoi. Oliver vaihtoi luistimiin ja asteli rehvakkaasti jäälle. "Voit ottaa minusta mallia", Oliver sanoi, mutta hän oli kaatua melkein heti. Leeni nauroi: "Ehkä minä en kuitenkaan matki sinua." Oliver ei vaikuttanut yhtään nolostuneelta, vaan vaati Leeniä esittelemään omia taitojaan. "Katsotaan sitten, kumpi on parempi", hän totesi ja jatkoi luistelemista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hyvä on, Leeni ajatteli, hän näyttäisi Oliverille. Leeni luisteli hetken aikaa ympyrää Oliverin takana. Kun hän tiesi Oliverin katsovan, hän alkoi kieppua vinhaa vauhtia, ja lopulta hän nosti kätensä ylös ja toisen jalkansa irti jäästä. Oliver pysähtyi ja alkoi taputtaa. "Myönnetään, sinä voitit", hän sanoi. Leeni väläytti Oliverille parhaan hymynsä ja jatkoi luistelua. Hän oli viimeksi käynyt luistelemassa Mariannen kanssa. Marianne oli nuorena harrastanut taitoluistelua, ja hän oli opettanut Leenille joitakin liikkeitä. Mariannesta itsestään ei ollut kuulunut mitään lähtönsä jälkeen. Leeni uskoi, että Marianne oli vain kyllästynyt häneen ja päättänyt lopettaa yhteydenpidon. "Leeni hei", Oliver sanoi ja nappasi Leenin käsistä kiinni, "Mentäisiinkö jo lämmittelemään?" He olivat luistelleet jo useita tunteja, ja sinä aikana Oliver oli kaatunut takapuolelleen useammin kuin kerran. "No hyvä on", Leeni myöntyi. Hänellä oli ollut ihanaa, mutta ulkona oli jo kylmä, ja hänen teki mieli kahvia. Ja samalla hän halusi nähdä, millainen paikka Madame Dorloterin kahvila oikein oli.
Kun Leeni astui sisälle kahvilaan, hän koki hienoisen järkytyksen. Paikka oli aivan vaaleanpunainen ja täynnä eriparisia tuoleja ja pikkusieviä tauluja. Pienistä kaiuttimista kuului vienoa, hienostunutta musiikkia. Pienen kahvilan nurkassa oli valkoinen piano. "Ystävänpäivänä sitä on soittamassa pianisti, ja kuka tahansa saa mennä laulamaan rakkaalleen. Ja uutena vuotena paikka on täynnä valkoisia ja vaaleanpunaisia ilmapalloja", Oliver selitti tuotuaan molemmille kahvit. "Olen salaa haaveillut, että joku uusi vuosi tulen tänne ja puhkon suurimman osan niistä" , hän jatkoi ja naurahti. Oliver siemaisi kahviaan ja irvisti: "Oikeastaan taidan tehdä sen kostoksi seuraavana uutena vuotena tästä karmeasta kahvista." Kun Leeni ja Oliver saapuivat takaisin talolle, heidän täytyi lähes välittömästi lähteä juna-asemalle. Oliver halasi äitiään, ja Leenin ihmeeksi Cecily halasi myös häntä. "Anteeksi", Cecily kuiskasi hyvin, hyvin hiljaa niin, että vain Leeni kuuli hänet. Kun he erkanivat, Leeni avasi suunsa vastatakseen, mutta Cecily hyssytteli häntä. Leeni nyökkäsi vaivihkaa. Oliver sanoi kovaan ääneen, että heidän täytyisi lähteä. Leenistä alkoi tuntua, että Oliverilla ei ollut mitään loppiaisen luisteluperinnettä, vaan koko luisteluretki tehtiin vain siksi, että Cecily ja Leeni olisivat erossa toisistaan. Kaksi kuukautta myöhemmin Leeni vietti vapaapäivää eräänä maaliskuisena aamuna. Oliver oli töissä, joten Leeni päätti viettää päivän sisällä. Ulkona oli vielä kylmä, mutta Leeni tunsi kevään jo lähestyvän. Hän avasi tietokoneensa katsoakseen seuraavan päivän sään, mutta päättikin vilkaista sähköpostiaan. Hän oli saanut viestin vuokraemännältään. Leeni luki viestin kauhuissaan läpi kolme kertaa, rivi riviltä, mutta viesti ei mennyt hänen päähänsä. Se ei voinut olla totta. "Tyttäreni tarvitsee asunnon opiskelujensa ajaksi", Leeni luki. Niin varmaan! "Sinulla on puoli vuotta aikaa etsiä uutta asuntoa, kunnes sinun on muutettava pois." Enempää Leeni ei saanut irti tietokoneruudulla vilkkuvasta tekstistä. Hänestä tuntui turvattomalta ja epävarmalta. Mistä hän löytäisi yhtä ihanan asunnon? Viihtyisän alueen? Edullisen vuokran? Leeni hengitti syvään ja sulki silmänsä. Ei ollut mitään syytä panikoida. Kyllä hän selviäisi. Viikko myöhemmin Leeni istui tehokkaalta vaikuttavan naisen toimistossa. Osa seinistä oli tiilten peittämää, osaa koristi tapetti. Leeni koki asiakseen selittää ummet ja lammet tilanteestaan, mutta neiti Milleriksi esittäytynyt kiinteistönvälittäjä ei avannut edes tietokonettaan. "Te siis viihdytte nykyisessä asuintalossanne?" neiti Miller kysyi. "Enemmän kuin hyvin. Naapurit ovat mukavia, talonmies hoitaa työnsä hyvin, palvelut ovat lähellä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin", Leeni selitti haikeana. Neiti Miller oli hetken vaiti. "On eräs asunto, jonka omistaja on vasta laittanut vuokrailmoituksen. Asunto on hieman pienempi kuin mitä toivotte, mutta se on tiloiltaan oikein sopiva teille. Lisäksi se on täysin alustettu, joten teidän ei tarvitse ostaa uusia kalusteita. Ensiesittely on sunnuntaina. Olisitteko kiinnostunut?" hän kysyi. "Tietysti!" Leeni vastasi. Hänellä ei nimittäin ollut itsellään kalusteita, vuokraemäntä omisti nekin. Ja asunto kuulosti muutenkin taivaalliselta. Leeni toivoi, että kovinkaan paljon muita ihmisiä ei kiinnostuisi asunnosta. Leeni nousi ylös, ja hän ja neiti Miller hyvästelivät toisensa. "Nähdään sitten sunnuntaina", Leeni toivotti astuessaan ulos neiti Millerin toimistosta. Ulkona alkoi jo hämärtää, ja Leenin täytyi kiirehtiä. Hän tapaisi illalla työkavereitaan herra Cluncyn läksiäisissä. Leeni yritti pitää ajatuksensa tulevassa illassa, mutta se tuntui lähes mahdottomalta. Tuleva muutto ei ahdistanut niin paljon, kun Leeni tiesi, että asuintalo pysyisi samana. Työmatka ei pitenisi, ja samat palvelut pysyisivät lähellä. Mutta toisaalta asunto ei voisi mitenkään olla yhtä ihana kuin hänen nykyinen kotinsa. Seuraavana sunnuntaina Leeni ja Oliver suuntasivat katsomaan neiti Millerin ehdottamaa asuntoa. Leeni oli pyytänyt Oliveria mukaansa, vaikkei mies omien sanojensa mukaan ollut paras mahdollinen makutuomari asuntojen osalta. Neiti Miller tervehti molempia innokkaasti: "Hyvää päivää, mukavaa, että pääsitte tulemaan!" Leeni naurahti hieman, sillä matka asunnolle kesti vain yksien rappusten verran, sillä hän asui itse kerrosta alempana. Paikalla ei ollut vielä hirveästi väkeä, mikä ilahdutti Leeniä – nyt hänellä olisi paremmat mahdollisuudet saada asunto itselleen. Asuntoon kuului kaksi huonetta, keittiö ja pieni kylpyhuone. Olohuoneessa oli kaksi tiilien peittämää seinää ja loput seinät olivat keltaisia, ja niihin oli laitettu valkoinen puolipaneeli. Kalusteita ei ollut paljon: kaksi tuolia, sohva, televisio tv-tasoineen ja työpöytä. Makuuhuone oli pienempi kuin Leenin nykyinen, mutta ikkunasta näkyvä maisema oli samanlainen. Yhdellä seinällä oli kaunis violetti tapetti, joka sointui nätisti sängyllä olevaan päiväpeittoon. Paljoa muuta ei makuuhuoneeseen mahtunut, mikä hieman harmitti Leeniä. Keittiön ikkuna oli samaan suuntaan kuin makuuhuoneen. Sävyiltään huone oli vaalea, ja sinne mahtui pieni ruokailuryhmä. Leeni huomasi ilokseen, että hänellä oli samaan sarjaan kuuluvat tuolit omassa asunnossaan. Keittiön nurkassa olevaa rakoa kaappien välillä Leeni ei puolestaan ymmärtänyt, vaikka neiti Miller selittikin, että sinne voisi laittaa roskakorin. Kaikista pienistä puutteista huolimatta Leeni ei voinut olla ihastumatta pieneen kaksioon. "Mitä pidätte?" neiti Miller kysyi Leeniltä ja Oliverilta, kun he istahtivat olohuoneen mukavalle sohvalle. Leeni ei säästellyt kehuja, kun hän kuvaili asunnon erilaisia piirteitä. Oliver nyökkäili vieressä vaitonaisena. Kun Leeni lopetti kertomuksensa kirjahyllyjen ja puulattian välisestä harmoniasta, Oliver kysyi epävarmasti: "Minkälainen vuokra tällaisella asunnolla on?" Leeni vilkaisi kiireesti Oliveria, mutta iskosti katseensa nopeasti takaisin neiti Milleriin. "Aa, niin, unohdin mainita. Se on luultavasti samaa luokkaa kuin nykyinen vuokrasi, eli 840 euroa kuussa", neiti Miller vastasi. Leeni henkäisi syvään ja puri sitten huultaan. Hän oli osannut odottaa vuokran olevan korkeampi kuin hänen nykyisessä asunnossaan, mutta 840 euroa kuussa! Hänhän joutuisi vararikkoon sellaisen vuokran kanssa. Leeni oli niin järkyttynyt, että hän ehti juuri parahiksi kuulemaan, mitä neiti Millerillä oli vielä sanottavana. "Asunnon saaminen ei tietenkään ole vielä varmaa, sillä vuokraisäntä tahtoo haastatella jokaista ehdokasta erikseen. Oletteko halukkaita vuokraamaan?" "Kiitos, mutta me- tai siis minä taidan harkita vielä. Tämä ei taida tuota… täysin sopia budjettiini. Voisitteko te etsiä minulle hieman huokeampaa asuntoa?" Leeni sanoi noustessaan seisomaan. "Aa, tietysti", neiti Miller myönteli, "Ilmoitan heti, kun sopiva kohde löytyy." Oliverkin nousi ylös ja maleksi kohti ovea. "Hyvää päivänjatkoa", Leeni toivotti kiinteistönvälittäjälle ja käveli Oliverin perään. Kun Oliver ja Leeni saapuivat Leenin asunnolle, Leeni ilmoitti haluavansa olla yksin. Oliver halasi häntä ja kuiskasi: ”Se ei vain ollut se oikea.” Leeni toivoi, että Oliver olisi oikeassa. Kevään ja kesän aikana Leeni kulki useissa kymmenissä esittelyissä. Leeni kävi lähes tulkoon kerran viikossa neiti Millerin toimistossa, ja hän vietti viikonloput etsien asuntoa itse. "Olen löytänyt teille asuntovaihtoehdon. Se on pienempi kuin mitä toivoitte, ja se ei ole aivan sillä alueella kuin halusitte. Se on kuitenkin kalustettu ja vuokra on vain 200 euroa kuussa", neiti Miller selitti innostuneena, "Haluaisitteko käydä katsomassa vaikka heti?" Vaikka Leeni oli tavannut neiti Milleriä jatkuvasti, tämä edelleen teititteli Leeniä. "Kuulostaa hyvältä", Leeni sanoi odotusta täynnä, ja kipaisi soittamassa Oliverille pyytääkseen miestä mukaan. Asunto sijaitsi kyllä keskustassa, kuten Leeni oli toivonut, mutta keskustan itäpuolella. Itäpuolella oli tietty maine, josta Leeni ei voinut väittää pitävänsä. Hän yritti toivoa, että neiti Miller olisi löytänyt alueelta oikean helmen. Oliver ei edes yrittänyt peittää harmistustaan liittyen asunnon sijaintiin. Neiti Miller pysähtyi vanhan, rapistuneen tiilitalon eteen. "Asunto on ensimmäisessä kerroksessa", hän ilmoitti ja avasi painavalta näyttävän oven. Kaukaa kuului poliisin sireenien ulvontaa. Sisältä asunto oli hyvin punainen. Leenin odotukset eivät kohdanneet asunnon ulkoasua. Keittiössä ei ollut lainkaan säilytystilaa, ja jostain Leenille tuntemattomasta syystä sen nurkassa oli kaksi maitotonkkaa. Pöytä ja tuolit eivät sopineet lainkaan yhteen. Asunnossa ei ollut televisiota – tai edes paikkaa sille. Edellinen vuokralainen oli istuttanut koivun valkoiseen ruukkuun. Leeni toivoi, että vuokralainen myös veisi sen mennessään pois. Makuuhuoneeseen ei suinkaan ollut ovea, vaan pelkkä oviaukko. Aivan aukon vieressä oli vanha puistonpenkki. Leeni ei voinut olla miettimättä, oliko se hankittu laillisin keinoin. Makuuhuoneessa lattia oli viimeistelemätön. Huone oli pienempi kuin edellisen asunnon makuuhuone. Suureksi kauhukseen Leeni huomasi, että koko asunnossa ei ollut yhtäkään vaatekaappia. "No, mitä mieltä sinä olet asunnosta?" Leeni kysyi Oliverilta. Neiti Miller oli jättänyt heidät hetkeksi kahden. Asunnon esittelyyn ilmestyi muitakin, joten neiti Miller meni jututtamaan heitä. "Tämä on aika mukavalla paikalla, eikö? Ja ensimmäinen kerros on hyvä, jos syttyy tulipalo ja pitää hypätä ulos", Leeni jatkoi. Hän yritti kaikkensa löytääkseen asunnosta hyviä puolia. Oliver huokaisi ja oli hetken hiljaa. "Haluatko sinä todella asua täällä? Tai siis… Tiedän, että sinun on löydettävä asunto tai joudut kadulle, mutta eihän tämä käy edes väliaikaisesta asunnosta. Kuka tahansa voi kurkkia ikkunoista sisään nukkuessasi. Ja olen melko varma, että täällä on kosteusvaurio. Eikö sinun kannattaisi vielä miettiä?" Oliver sanoi anovalla äänellä. "Inhoan sitä, kun olet oikeassa”, Leeni myöntyi ja naurahti: ”Minä menen sanomaan neiti Millerille, että en ota tätä." Oliver vilkaisi makuuhuoneen puolelle, jossa neiti Miller puhui jonkun toisen naisen kanssa. "Minusta tuntuu, että hän hioo kauppoja. Mitä jos vain häivyttäisiin ja mentäisiin haukkaamaan jotain?" Oliver ehdotti ja Leeni myöntyi hymyillen. Erästä toista asuntoa neiti Miller kuvaili "Valoisaksi ja käytännölliseksi yksiöksi. Se on aivan kaupungin keskustassa lähellä palveluita. Avokeittiön ansiosta asunnossa on kodikasta tunnelmaa. Kaiken muun hyvän lisäksi se on juuri remontoitu ja vuokra on 350 euroa kuussa." Leeni lähti innoissaan katsomaan paikkaa, mutta sai jälleen pettyä. Yksiö oli kyllä valoisa ja kotoisa, mutta myös hirveän pieni. Eikä se ollut ainoa kauhistelemisen aihe. "Mitä ihmettä on tapahtunut kylpyhuoneen ovelle?!" Leeni huudahti, kun hän ja Oliver katsoivat oviaukosta sisään. "No onhan tämä kätevä. Mieti, sinulla on vieras ja teillä on mielenkiintoinen keskustelu meneillään, ja sitten sinulle tulee aivan hirveä vessahätä. Sinun ei kuitenkaan tarvitse keskeyttää jutustelua, vaan voit jatkaa sitä helposti kylpyhuoneen puolelta", Oliver nauroi. "No tänne ei kyllä paljon vieraita tuoda. Ja katsohan, täälläkään ei ole tilaa vaatteille", Leeni tuskaili. Leeni tiesi, että hän ei mitenkään voisi elää muutaman neliön pikku yksiössä. "Tämäkään asunto ei taida sopia minulle. Minä tarvitsen ovellisen kylpyhuoneen ja tilaa itselleni ja vaatteilleni", Leeni sanoi päättäväisesti neiti Millerille. Oliver hymyili kuin olisi tapahtunut jotain asunnon hylkäämistä parempaa. Neiti Miller oli hetken hiljaa, mutta pian suuri hymy valtasi hänenkin kasvonsa. "Minulla on juuri täydellinen asunto teille! Se on kaksi kertaa niin iso kuin nykyinen asuntonne. Ja se on aivan keskustan tuntumassa. Se on kuitenkin omistusasunto eikö vuokra-asunto, mutta hinnaltaan huokea, vain 35 000 euroa. Se on kävelymatkan päässä täältä. Haluatteko mennä katsomaan?" neiti Miller sanoi yhdellä hengenvedolla. "Oi, no tuota… ei kai sen katsomisesta mitään haittaakaan ole", Leeni myöntyi. Hän ei ollut suunnitellut hankkivansa omistusasuntoa, mutta neiti Millerin ehdottama asunto voisi olla juuri häntä varten. Tai sitten ei. Asunto – jos sitä saattoi edes sellaiseksi kutsua – koostui yhdestä ainoasta tilasta. Kalusteista ei ollut tietoakaan, eikä koko paikasta löytynyt kylpyhuonetta, jonka ovesta Leeni olisi voinut valittaa. Vaikka asunto oli valoisa, ikkunoita oli vain muutama. Leeni oli aina pitänyt loft-asunnoista, mutta hänestä ei ollut sellaisen remontoijaksi. Hän ei ollut kätevä käsistään, hyvänen aika ei, hänhän oli onnistunut pilaamaan ystävänsä tapetin remontoinnin aikana, kun hän oli maalannut väärää seinää! Leeni ei kohteliaisuudesta tyrmännyt asuntoa välittömästi. "Tuota, minkäköhän takia tässä seinässä on näin iso reikä?" Leeni kysyi uteliaana. "Omistajat ajattelivat avartaa paikkaa, mutta kesken töiden heille selvisi, että tuo onkin kantava seinä. Se onkin yksi keskeisistä syistä, miksi tämänkaltainen upea asunto on myynnissä näin edulliseen hintaan, ja vielä tällaisella paikalla", neiti Miller vastasi monotoniseen tapaansa. "En kiellä asunnon mahdollisuuksia, mutta minä en etsi remontoitavaa asuntoa. Sijainti on kyllä loistava, mutta tämä ei ole minua varten. Tarvitsen heti vapautuvan asunnon, ja tämä ei valitettavasti ole sitä", Leeni sanoi rauhallisesti, "Ilmoittakaa, jos löydätte vielä jotain." Leeni viittasi Oliveria lähtemään. "Minusta alkaa tuntua, etten löydä asuntoa millään", Leeni huokaisi Oliverille. He olivat menneet läheiseen kahvilaan istumaan, ja Leeni oli todella pettynyt. Sitä hän oli aina tuloksettoman asuntoesittelyn jälkeen. "Syyskuu en ihan oikeasti kohta. Viimeiseen mahdolliseen muuttopäivään on vähän päälle kuukausi. Minä päädyn varmaan kadulle", Leeni voihkaisi. "Älä nyt masennu", Oliver rauhoitteli, "Minä olen löytänyt sinulle mahtavan asunnon." Leeni näytti aivan tyrmistyneeltä. "No?", hän sanoi, kun Oliver oli ollut hetken vaiti, ”Millainen se on?" "Noo… siihen kuuluu kolme huonetta ja avokeittiö. Se sijaitsee keskustan lähellä. Vuokra on naurettavan pieni. Ai niin, se on myös täysin kalustettu", Oliver luetteli hymynkare huulillaan, "Mennäänkö?" Leeni seurasi Oliveria tämän kodin luo. Kun Oliver alkoi kiivetä portaita ylös, Leeni uskaltautui puhumaan: "Mitä me oikein tehdään täällä?" Oliver esitti, ettei kuullut. Leeni jatkoi yhä uteliaampana Oliverin seuraamista. Hänellä oli omat epäilyksensä asiasta, mutta hän ei uskaltanut sanoa niistä mitään. Oliver johdatti Leenin keskelle olohuonetta. "No? Mitä pidät?" Oliver kysyi ja jatkoi, ennen kuin Leeni ehti avata suutaan vastatakseen, "Täällä ei tarvitse miettiä meluavia seinänaapureita tai vastikemaksuja. Tämä on tilava, paljon isompi kuin nykyinen asuntosi. Vuokraa ei tarvitse maksaa, ja mitä parasta, sinä saisit asua kaupungin komeimman miehen kanssa!" Oliver hiljeni ja katsoi silmä kovana Leeniä. "Tarkoitatko sinä… siis pyydätkö sinä minua muuttamaan kanssasi yhteen?" Leeni tarkensi varmuudeksi. "No joo", Oliver puuskahti odottavan näköisesti. "Vau… tai siis kyllä! Joo, muutetaan yhteen!" Leeni alkoi nauraa, ja Oliverin kasvot alkoivat loistaa. "Meistä tulee kämppiksia!", Oliver huudahti ja nappasi Leenin syliinsä. "Älä pudota minua!" Leeni kiljaisi ja hihitti onnellisena Oliverin korvan juurella. "Nyt kun kuuroutit toisen korvani", Oliver nauroi, "meidän pitää ryhtyä suunnittelemaan muuttoa. Meillä ei ole loputtomiin aikaa, jos muistat." Jo muutama viikko myöhemmin Leeni oli saanut kaiken pakatuksi. Se ei varsinaisesti ollut kovin vaikeaa, koska Leenin ei tarvinnut pakata kalusteita. Kaikki pikkuesineet ja astiat Leeni oli pakannut Oliverin ja ystäviensä avustuksella. Vaatteita Leeni oli alkanut kantaa Oliverin luo heti muuttamispäätöstä seuraavana päivänä. Leeni odotti yhteiseen kotiin muuttoa, mutta samalla hänestä tuntui haikealta. Hän oli kuitenkin viettänyt asunnossa useita onnellisia vuosia. Asunnon näkeminen niin tyhjänä ja asumattomana tuntui kurjalta. Ja ajatus siitä, että joku toinen asuisi hänen kodissaan, tuntui absurdilta. Leeni vilkaisi viimeisen kerran entiseen kotiinsa. Kun Leeni mietti sitä, häntä alkoi itkettää. "Idiootti", Leeni mutisi itselleen ja astui käytävään. "Voitko kuvitella, me asutaan yhdessä!" Leeni sanoi samana iltana, kun hän ja Oliver loikoilivat heidän sängyllään. "Joo, tosi villiä", Oliver sanoi nasevasti. "Pöljä", Leeni nauroi ja läpsäisi Oliveria hellästi rintakehään. "Me emme ole puhuneet vielä vuokranmaksusta", Oliver virnisti, "Minulla on parikin ehdotusta siihen." "Haha, niin varmaan", Leeni vastasi ja suuteli Oliveria. Yhteiselon alku ei sujunut aivan niin mahtavasti kuin olisi ollut toivottavaa. Leeniä ärsytti se, kun Oliver ei koskaan vaihtanut kylpyhuoneeseen uutta käsipyyhettä. Oliveria häiritsi se, kun Leeni ei muistanut laittaa tavaroita kaappeihin ruoanlaitoin jälkeen. Leeniä harmitti, kun Oliver unohti television päälle mennessään nukkumaan, ja Leenin täytyi sammuttaa se. Oliveria ärsytti, kun Leeni ei melkein koskaan muistanut pedata sänkyä. Kaikesta huolimatta Leeni ja Oliver olivat onnellisempia kuin koskaan aiemmin. Muutama kuukausi kului kuin siivillä, ja pian tuli marraskuu. Ulkona oli jo viileää, mutta lunta ei ollut vielä maassa. Oliver ja Leeni laittoivat yhdessä illallista, kun joku koputti ovella. "Leeni, voisitko käydä avaamassa? Minulla on kädet täynnä töitä", Oliver pyysi. Leeni käännähti kohti ovea, Ovella seisoi tummatukkainen nainen. "Leeni?" nainen sanoi hämmentyneenä. "Macy! Mitä sinä täällä teet?" Leeni kysyi.

Oo, kuinka jännää :D. Tarkkasilmäisimmät lukijat tietävät jo, mistä Leeni tuntee Macyn. En ole kuvannut yhtään seuraavaa osaa, joten katsotaan nyt, milloin se tulee. Tietty kesällä on enemmän aikaa ja innostusta löytyy, ja varsinkin flunssaisena ei hirveästi tee mieli mennä ulos :D. Laittakaa kommentia, risuja ja ruusuja. Mitä mieltä olitte pituudesta? Oliko tekstiä paikoin liikaakin? Tuossa lopussa en jaksanut enää laittaa mitään turhaa :D. Ja niin, voittehan te veikkailla, mitä Macy tekee Leenin ja Oliverin luona :).