Hyvää vuotta 2012 kaikille! Uuden vuoden kunniaksi päätin vihdoin julkaista tämän osan, joka on kirjaimellisesti odottanut julkaisua jo monta viikkoa. En yksinkertaisesti ole täysin tyytyväinen siihen, mutta ehkä minun on yksinkertaisesti alettava suunnittelemaan juonta paremmin sekä keskittymään kuvaamiseen enemmän. Tämä ei taida olla erityisen hyvä myyntipuhe... :D
Toinen syy osan myöhästymiselle on Balettiakatemia-tontin hidas kuolema :D. Olen kuvannut seuraavan osan alun vielä kyseisessä rakennuksessa, mutta se tarkoitti sitä, että otin yhden kuvan kerrallaan ja jouduin heti perään käynnistämään pelin uudestaan. Kaikeksi harmikseni se tarkoitti myös sitä, että jouduin luopumaan useista juonenkäänteistä, joita olin suunnitellut Balettiakatemiaa varten. No niin, löpinät sikseen. Nauttikaa osasta!
Helmikuu.
”Becky, sinä et voi yöpyä täällä tänä yönä”, vaaleatukkainen Lidia sanoi huonetoverilleen Rebeccalle.
”Mitä? Enhän minä mihinkään voi yöksi mennä, Marie Camargon Balettiakatemian ovet suljetaan jo yhdeksältä ja sen jälkeen kaikkien pitää olla sisällä”, Rebecca vastasi. ”Ja mihin sinä oikein tarvitset tämän huoneen?” Rebecca kysyi.
Rebecca ja Lidia eivät tulleet toimeen erityisen hyvin. He olivat tunteneet toisensa vuosia ja käyneet samoilla balettitunneilla, mutta he olivat aivan liian kilpailuhenkisiä viihtyäkseen toistensa seurassa erityisen hyvin.
”Emmet on tulossa yöksi”, Lidia sanoi ja punastui.
Rebecca älysi käyneensä tämän saman keskustelun melkein vuosi sitten siskonsa Bethanyn kanssa, joka oli kuollut auto-onnettomuudessa edellisen vuoden toukokuun lopulla.
”Ensinnäkin, te ette saa lainata minun sänkyäni, vaikka kuinka haluaisitte, koska hyi. Toiseksi, minulla ei ole edelleenkään paikkaa, minne mennä”, Rebecca sanoi ja virnisti.
”Kiintoisa toteamus, Becky”, Emmet sanoi avattuaan Lidian ja Rebeccan huoneen oven. ”Mutta älä huoli, minä olen järjestänyt asian.”
Emmetin ja Rebeccan välit eivät olleet aivan palautuneet entiselleen uuden vuoden juhlien jälkeen, jotka vietettiin Nickin luona. Rebecca oli saanut Emmetin itse teossa kiinni muhinoimassa Rebeccan toisen ystävän, Lean kanssa. Emmet eli jatkuvassa pelossa, että Rebecca paljastaisi Lidialle Emmetin pettämisen.
”Perry sanoi, että sinä saat yöpyä meidän huoneessa”, poika sanoi.
”Mitä?” Rebeccalta pääsi, ennen kuin hän ehti estää.
Hän kääntyi ympäri ja toivoi, ettei Lidia ollut nähnyt mikrosekuntia kestänyttä innostusta hänen kasvoillaan.
”No Lean ja Shellyn huoneeseen ei mahdu, koska Shellyllä on meneillään jokin ihme taideprojekti, joka täyttää koko huoneen. Ja sinä voit ihan hyvin käyttää minun sänkyäni, vaikka minä en saisi lainata sinun omaasi”, Emmet vastasi.
”En minä nyt tiedä”, Rebecca vastusteli.
------------------------------------
Rebecca löysi kuitenkin itsensä Perryn ja Emmetin huoneen ovelta samana iltana. Hänen täytyi mennä sinne jo kymmeneltä, sillä sen jälkeen käytävillä ei saanut enää liikkua. Rebecca oli laittanut hiuksensa palmikolle. Häntä hermostutti typerällä tavalla. Se oli vain Perry. Hän oli ennenkin nukkunut samassa huoneessa Perryn kanssa. Mutta ei kahden. Toisaalta, Rebecca oli aikaisemmin jutellut Perryn kanssa ihan vain kahdestaan, ja kyllä hän oli siitäkin hyvin selvinnyt. Miksi hänen täytyi aina jännittää kaikkea?
”Ai, hei Becky”, Perry tervehti Rebeccaa, joka rohkaisi itsensä ja astui sisälle.
”Moi.”
”Tervetuloa Casa de Perryyn”, Perry sanoi jotenkin jännittyneesti.
”Kiitos”, Rebecca vastasi. ”Joten, missä minä saan nukkua?”
”Emmet lupasi, että saan tarjota sinulle hänen sänkysi”, Perry sanoi.
Rebecca meni istumaan sohvalle.
”Miksi tämä tuntuu jotenkin niin hölmöltä?” hän päätti avautua.
”En minä tiedä”, Perry nauroi. ”Minä en kovin usein kutsu kavereita yökylään, ehkä siksi.”
Rebecca nauroi myös. Tuntui helpottavalta ajatella taas, että Perry oli pelkkä ystävä, eikä Rebeccalla tarvinnut olla mitään paineita minkään suhteen. Vain kavereita. Ei muuta. Rebeccan ilme värähti.
Rebecca ja Perry keskustelivat – toisin sanoen juorusivat – Emmetistä ja Lidiasta. Kaikesta päätellen Emmet oli suunnitellut tätä yöllistä vierailua paljon kauemmin kuin Rebecca oli olettanut, sillä Perry oli tiennyt siitä jo edellisellä viikolla.
”Tuo on niin epäreilua! Minusta alkaa tuntua siltä, että minulle kerrottiin tästä näin myöhään, jotta minä en voisi lopulta kieltäytyä”, Rebecca nauroi. ”Ne ovelat kyyhkyläiset!”
Perrykin nauroi. Rebeccasta tuntui mukavalta nähdä hänen hymyilevän.
”Mutta entäs miten sinun rakkausrintamalle kuuluu?” Rebecca sanoi ottaen omasta mielestään pelottavan suuren askeleen.
”No ei mitään kummempaa”, Perry sanoi vähän vaivaantuneena.
”Eikö yhtään tyttöjä kiikarissa?” Rebecca hymyili ja painosti.
”No ehkä… en minä tiedä”, Perry virnisti.
Rebecca päätti lopettaa kyselemisen ja vaihtoi aihetta. Kyllä hän saisi myöhemmin tiedettyä, kenestä Perry oikein tykkäsi. Ja Rebecca salaa toivoi, että Perry pitäisi hänestä. Ei. Ei. Ei hän voinut toivoa niin. Rebecca ravisteli päätään ja yritti keskittyä kuuntelemaan Perryn selostusta lempilaulajastaan Hank Greenistä.
Kun he olivat menossa nukkumaan, Perry vaikutti yhtäkkiä siltä kuin hän yrittäisi sanoa jotakin tärkeää tai vaikeaa.
”Öhmr”, Perry rykäisi, ”Tiedätkö sinä yhtään… että onko umm… Lea kiinnostunut jostakusta?”
Se iski Rebeccaan kuin tikari sydämeen.
”En minä siis tarkoita, että sillä olisi mitään väliä. Minä vain… jutustelen”, Perry sanoi vaikka oli selvää, että Perryllä oli jotain mielessä.
”Lea on ihan hirveän rakastunut Emmetiin”, Rebecca sanoi ennen kuin ehti estää itseään.
Hän tunsi olonsa niin loukkaantuneeksi ja niin petetyksi. Ei sillä, että hän olisi pitänyt Perrystä. Ei tietenkään. Mutta silti.
”Ai”, Perry vastasi.
”Joo, ja itse asiassa Lea on tehnyt asialle jo jotakin”, Rebecca jatkoi, vaikka hän tiesi ettei hän saisi.
Rebecca nappasi jonkun naurettavan pehmolelun syliinsä.
”Mitä sinä tarkoitat?” Perry kysyi hiljaa.
Rebecca ei ymmärtänyt, että Perry oli loukkaantunut, vaan jatkoi selittämistä.
”No, silloin Nickin juhlissa, muistatko? No silloin Lea ja Emmet ’kuhertelivat’ Lidian nukkuessa pois humalaansa samassa huoneessa. Se oli aika… kiihkeää. Minä keskeytin heidät, mutta Lea ei vaikuta luovuttavan vielä.”
”Okei”, Perry sanoi vaivaantuneesti. ”Minä taidan painaa pään tyynyyn ja mennä unten maille.”
Rebecca katsoi hämmentyneenä, kun Perry pujahti nopeasti peittonsa alle ja sulki silmänsä.
Tyhmä, tyhmä, tyhmä, Rebecca ajatteli. Tietenkään Perry ei tahtonut kuulla tuollaista! Ja nyt Perry piti häntä ihan typeränä. Rebecca tarvitsi tupakkaa, mutta hän oli jättänyt ne kaikki omaan huoneeseensa. Hän tunsi itsensä jälleen yksinäiseksi. Miksei kukaan pitänyt hänestä? Rebeccasta tuntui, että Marie Camargon Balettiakatemia oli täynnä rakastuneita pareja, mutta kaikki hänen ihastuksensa osoittautuivat kiinnostuneiksi muihin tyttöihin. Miksi?
Rebecca ei nukkunut silmällistäkään sinä yönä. Hän tiesi, että se oli typerää, mutta hän vain mietti elämäänsä ja sitä, miksi kukaan ei koskaan saanut tahtomaansa. Aamulla Rebeccaa väsytti ja ärsytti kaikki.
Iltapäivällä Rebecca yritti keskittyä johonkin kirjaan, mutta häntä väsytti liikaa. Rivit hyppivät ja Rebeccan päätä särki.
”Hei Lea”, Rebecca sanoi ja haukotteli, kun hän kuuli askeleitaan takaansa.
Lea ei vastannut tervehdykseen, mikä ei oikeastaan ollut outoa, Lea nyt oli vain sellainen.
”Juttelin tässä aamulla Perryn kanssa”, Lea sanoi hymy kasvoillaan.
”Ai. Voi ei, sanoiko hän jotain minusta?” Rebecca sanoi vaistonomaisesti.
”Ei. Pikemminkin hän sanoi jotain minusta. Ja Emmetistä. Ja sitten Emmet kertoi, että sinä olit ollut heidän huoneessaan yötä-” Lea aloitti.
”Kai Emmet mainitsi, että hän oli yötä Lidian luona”, Rebecca keskeytti.
”Ja Perry selitti jotain siitä, että minä ja Emmet olisimme pussailleet Nickin juhlissa. Kerroitko sinä hänelle?” Lea kysyi.
Rebecca asetteli kasvoilleen hämmentynyttä tavoittelevan hymyn.
”Minä ehkä mainitsin asiasta…” Rebecca sanoi vältellen.
”Becky, miksi?” Lea voihkaisi.
”Minä en tiennyt, että se oli salaisuus. Tehän muhinoitte aivan Lidian vieressä, jos en väärin muista”, Rebecca sanoi rauhallisesti.
”Älä viitsi, Becky”, Lea sanoi ja lopetti teennäisen hymyilemisen.
Vaikka Rebeccaa hävetti hänen käytöksensä ja hän halusi lopettaa kiistelyn, hän ei voinut olla huomaamatta, miten verho tuntui väistyvän hänen ja Lean väliltä. Lea tuntui yleensä elävän omissa maailmoissaan, mutta suuttuessaan tai kiihtyessään hän palasi tavallisten kuolevaisten pariin.
”Minä olen pahoillani, oikeasti”, Rebecca sanoi. ”Minä en kai vain ajatellut. Ja jos se yhtään lohduttaa, niin Perry taisi suuttua minulle, kun minä kerroin… siis lipsautin asiasta.”
”Ai?” Lea sanoi.
Verho sulkeutui. Ilme muuttui tasaisemmaksi. Äänen paino vivahteettomaksi. Katse ei kohdistunut silmiin, vaan Lea näytti katsovan hänen viereensä, vaikka Lea katsoikin Rebeccan kasvoja.
”Ei riidellä, jooko?” Rebecca pyysi.
”Minä annoin jo anteeksi”, Lea sanoi, palanneena omaan maailmaansa. ”Mutta toivon, että et mainitse asiasta enää kenellekään. En halua, että Lidia saa tietää. Se oli vain yksi kerta.”
Viikkoja myöhemmin lumi alkoi vihdoin sulaa ja valkoisen alta paljastui maata. Rebecca oli päättänyt unohtaa Emmetin ja Lean typeryydet kokonaan, eikä maininnut asioista kertaakaan. Samalla hän oli alkanut lähentyä Nickin kanssa Lean ja Perryn ottaessa etäisyyttä.
”Hei Nick!” Rebecca sanoi huomatessaan kaverinsa harhailevan käytävällä.
”Hei, Becky. Oletko nähnyt Leaa? Meidän pitäisi olla tekemässä esitelmää, mutta hän ei ilmestynyt kirjastoon.”
”Kävitkö hänen huoneessaan?”
”En vielä, ajattelin, että hän olisi sinun kanssasi”, Nick sanoi ja hymyili.
”No mennään katsomaan”, Rebecca vastasi itsevarmasti.
Rebecca tarttui Lean ja tämän huonetoverin Shelleyn huoneen ovenkahvaan.
”Huhuu!” Rebecca huikkasi hymyillen ovenraosta ja avasi sen apposen auki.
Hymy vaihtui hyvin nopeasti johonkin kauhunomaiseen hämmennykseen.
Lattialla makasi alaston Lea. Ja hänen päällään oli Emmet. Ja se, mitä he tekivät, ei jäänyt kenellekään arvoitukseksi.
”Ei helvetti!” Rebecca kiljahti, sillä kaksikko ei vaikuttanut huomanneen saaneensa seuraa.
Rebecca sulki oven ja painoi silmänsä kiinni. Hän oli varma, että se kuva oli piintynyt ikuisiksi ajoiksi hänen mieleensä.
”Mitä se oikein oli?” Nick kysyi vähintään yhtä hämmentyneenä ja järkyttyneenä kuin Rebecca.
”Se oli… pettämistä”, Rebecca sanoi paremman sanan puuttuessa, ”taas.”
”Taas? Tarkoitatko… sinäkö tiesit tästä?” Nick sanoi.
Rebecca ei ehtinyt vastaamaan, kun puolipukeinen Emmet avasi oven ja sulki sen ripeästi perässään.
”Tästä ei tarvitse puhua kenellekään”, Emmet kuiskasi. ”Becky, Lea tahtoo sinun menevän sisälle.”
Rebecca tahtoi kieltäytyä. Hän oli kyllästynyt näihin peleihin. Toisaalta, mitä kauemmin hän oli kiireinen muiden asioiden kanssa, sitä myöhemmäksi hänen velvollisuutensa kertoa Lidialle siirtyi.
Rebecca palasi takaisin huoneeseen, ja sai helpotuksekseen huomata, että Lea oli pukeutunut.
”Becky, J'ai tout gâché!” Lea sanoi ranskaksi.
Uusi yllättävä puoli Leassa oli se, että olleessaan kaikista epätoivoisimmillaan hän puhui ranskaa.
”No totta, sinä olet pilannut kaiken. Miten kauan tätä on jatkunut?” Rebecca vastasi.
”Je ne sais pas. Pari kuukautta, kai”, Lea sanoi ja romahti nojatuolilleen. ”Et voi tietää, miten minua hävettää. Merde.”
”Mutta miksi? Kai sinä tiedät, että teidän on kerrottava Lidialle? Ja haloo, kuka tahansa muu olisi voinut kävellä tänne sinun huoneeseesi”, Rebecca sanoi.
”Je sais”, Lea kuiskasi.
”Kai sinä tajuat myös sen, että kaikki on pilalla. Lidia tulee ikuisesti vihaamaan minua, sinua, Emmetiä ja ehkä jopa Perryä, koska me kaikki salattiin tämä sinun ja Emmetin pyynnöstä”, Rebecca sanoi.
” Donne-moi une pause”, Lea sanoi.
”Miten niin ’älä viitsi’? Lea, minä ymmärrän, että sinä et tehnyt tätä kokonaan yksin, mutta sinunkin täytyy ottaa vastuuta”, Rebecca totesi asiantuntevasti.
”Tu as raison”, Lea sanoi todeten Rebeccan olevan oikeassa.
Hän nousi ylös ja asteli Rebeccan viereen.
”Tämä ei kyllä tee hyvää meidän kaveriporukalle”, Lea sanoi selvästi toivoen, että Rebecca pyytäisi Leaa perumaan suunnitelmat ja olemaan asioista hiljaa.
”Mitä pidempään te salaatte asian, sitä pahemmaksi asiat muuttuu”, Rebecca sanoi.
Rebecca oli juuri kääntymässä lähteäkseen, kun Lidia pyyhälsi sisälle.
”HELVETIN LEA!” Lidia murisi.
”Oh, putain!” Lea voihkaisi.
”Minä taidan mennä”, Rebecca sanoi.
”Mitä helvettiä sinä oikein yrität, Lea?!” Lidia sanoi eikä vaikuttanut edes huomaavan Rebeccaa.
Rebecca istahti oven viereen. Hän kuunteli Lidian itkunsekaista huutoa. Rebecca tahtoi olla Lean puolella, mutta hän tiesi, että Lidialla oli kaikki oikeus olla vihainen. Rebecca mietti, kuinka vihainen Lidia oli hänelle. Rebecca nousi ylös huudon kasvettua sietämättömäksi. Hänellä oli parempaakin tekemistä kuin odottaa, pääseekö Lea Lidian kynsistä elävänä.
Rebecca oli ihmeissään, että Lidia jaksoi osallistua iltapäivän tunneille. Hän itkeskeli jatkuvasti, ja Emmet vältteli molempien Lean ja Lidian seuraa. Rebeccan ihmeeksi kaikki tiesivät siitä, mitä oli tapahtunut aikaisemmin päivällä. Ja kaikki inhosivat Leaa ja Emmetiä.
”Tosi tyylikästä”, Maxine kuiskasi Lealle, jonka takana hän seisoi.
”Tänään harjoittelemme eilisen kuvioita. Asettukaa jonoon, olkaa hyvä”, rehtori Lee käski.
Lea meni heti jonon ensimmäiseksi – luultavasti pakoon muita. Lidia asettui aivan hänen taakseen. Rebecca tunsi outoa hermostuneisuutta. Hän oli ahdistunut koko typerän kolmiodraaman takia, mutta hän tunsi muutakin.
”Hannah, enemmän oikealle”, rehtori Lee huomautti.
Kun muut eivät katsoneet, Lidia laittoi jalkansa Lean jalkojen väliin. Se tapahtui sekunnin murto-osassa. Kuului huudahdus ja kova kolahdus.
Lea makasi maassa ja itki tuskissaan. Rebecca juoksi pelästyneenä Lean viereen, mutta rehtori Lee ehti tytön luo ensin.
”Lea, mihin sattuu?” rehtori kysyi maltillisesti.
”Minun nilkkani! MERDE!” Lea huusi itkun keskeltä.
”Hannah, Rebecca, nostakaa Lea pystyyn. Minä soitan ambulanssin”, rehtori sanoi huomattuaan pahasti taittuneen nilkan.
Illalla Lea oli päässyt jo takaisin koululle.
”Miten sinä… miten sinä voit?” Rebecca kysyi.
”Mitäs tässä”, Lea sanoi ja käänsi päänsä. ”Olen virallisesti koulun lutka, kaikki vihaavat minua ja en voi enää koskaan tanssia. En ainakaan ammatikseni.”
”Mitä?” Rebecca henkäisi. ”Sinä et voi tanssia?”
”’Kipu ja kuolema ovat osa elämää. Niiden torjuminen olisi elämän torjumista.’ Henry Ellis”, Lea lainasi jälleen jotain ihmistä, josta Rebecca ei ollut koskaan kuullutkaan.
”Ja ei, en voi tanssia”, Lea lisäsi.
”Voitko sinä kuitenkin jäädä Balettiakatemiaan?” Rebecca kysyi huolestuneena.
”En tiedä. Äiti on maksanut tämän lukukauden maksut, joten eivät he kai voi lähettää minua poiskaan. Ensivuodesta en ole niin varma”, Lea vastasi ja yritti hymyillä.
”Minä en halua, että sinä lähdet”, Rebecca lisäsi, yllättäen pala kurkussa.
”En minäkään”, Lea huokaisi ja hymyili mysteeristä hymyään, aivan kuin hän tietäisi jotain, mitä muut eivät. ”Onko Emmet kysynyt minusta mitään?”
”Öh..” Rebecca ei tiennyt mitä vastata.
Emmet ei ollut kysynyt Leasta mitään, hän oli yksinkertaisesti kadonnut jonnekin lepyttelemään Lidiaa.
”Ai”, Lea vastasi ymmärtäen.
”Minun pitää varmaan mennä”, Rebecca sanoi Shelleyn tultua huoneeseen.
”Minä voin jäädä pitämään huolta Leasta”, Shelley sanoi – yksi niistä tytöistä, jotka eivät tunteneet silmitöntä vihaa Leaa kohtaan.
”Kiitos, Shelley. Ja Becky, sano niille, että minä en tarkoittanut mitään pahaa”, Lea sanoi tarkentamatta, keistä hän puhui.
Rebecca meni Perryn ja Emmetin huoneeseen, jossa Nick ja Perry häntä odottivat. Rebecca selitti tarkkaan, mitä päivällä oli tapahtunut – Perry oli kuullut vain juoruja siitä, mitä Lean ja Emmetin välillä oli tapahtunut.
”Ja hän sanoi, että hän saattaa lentää ulos koulusta”, Rebecca lopetti tarinansa.
”Sehän olisi ihan kamalaa”, Nick sanoi.
”Hei kaikki!” ääni takaa kuului yhtäkkiä.
Rebecca ja Nick kääntyivät ympäri.
”Hei”, Nick sanoi töykeällä äänellä.
”Mitäs tänne kuuluu? Mistä me puhutaan?” Emmet kysyi yrittäen kuulostaa niin kuin kaikki olisi hyvin.
”Miten niin mistä ’me puhutaan’? Me emme puhu sinun kanssasi”, Nick ilmoitti.
Rebecca vilkaisi nopeasti kohti Nickiä. Hän ei voinut uskoa, mitä poika oli juuri sanonut.
”Niin, Emmet. Sinä olet uskomaton”, Perry sanoi.
”En voi ymmärtää, miksi teit noin rumasti Lidialle”, Nick sanoi.
”Ja Lealle”, Perry sanoi hiljaa.
”Tulkaa, Perry ja Becky. Mennään jonnekin muualle”, Nick sanoi.
Rebecca lähti seuraamaan silkan ryhmäpaineen takia. Hän tunsi itsensä tyhmäksi, kun Nick ja Perry vaikuttivat niin suoraselkäisiltä. Miksi hän ei voinut olla parempi ihminen heti aluksi?
”Becky, sinä et ole sanonut mitään”, Emmet sanoi hiljaa.
Rebecca yksinkertaisesti käänsi katseensa ja käveli pois.
”Tuota, ihan uteliaisuudesta, keiden kanssa me olemme enää ystäviä?” Rebecca kysyi, kun he istuivat oleskeluhuoneen pöydän ympärille.
”Sinä voit olla ystävä kenen kanssa haluat. En minä aio lopettaa Lidialle puhumista, vaikka Emmet ja Lidia erosivat. Enkä minä tahdo vihata Leaa, vaikka hän kyllä teki väärin.”
”Ja aiheutti osalle meistä ikuiset traumat”, Rebecca huomautti.
”Minäkään en ole erityisen innoissani ajatuksesta, että joutuisin valitsemaan kenenkään väliltä”, Perry sanoi.
”Lidiakaan ei ole ihan puhtoinen”, Rebecca sanoi yhtäkkiä. ”Tai siis hän oli se, joka sai Lean kaatumaan.”
”Ai? Minä en huomannut”, Nick sanoi.
”Hei kaikki”, Lidia sanoi ja istuutui heidän pöytäänsä. ”Kaikki on ihan perseestä, eikö?”
Nick ja Perry täyttivät keskustelun lohduttavilla sanoilla, samalla kun Lidia avautui maailman huonoimmasta päivästä, jonka hän oli juuri kokenut. Rebeccaa ei kiinnostanut.
”Minä taidan mennä nukkumaan”, Rebecca haukotteli, kun Lidia oli selittänyt vartin omista asioistaan.
”Hyvää yötä!” Perry toivotti.
Pojat vaikuttivat molemmat hivenen vaivaantuneilta jäädessään yksin kuuntelemaan Lidiaa, mutta Lidia ei huomannut sitä.
”Pitäkää hauskaa”, Rebecca kuiskasi niin, ettei kukaan muu kuullut sitä.
Viikonloppu isän luona oli ensimmäistä kertaa oikea helpotus. Koulussa tunnelma oli kireä ja epämukava – sitä paitsi koeviikko lähestyi ja Rebecca ei kaivannut enempää stressiä ystäviensä puolelta. Koko ”perhe”, kuten Rebeccan isä Bertil heitä nimitti, vietti hiljaista perjantai-iltaa television äärellä.
”No, Rebecca”, äitipuoli Heather sanoi, ”Oletko sinä jo päättänyt, että mitä aiot tehdä isona?”
Rebecca ei voinut olla huomaamatta ikävää äänensävyä Heatherin puheessa.
”Totta kai, minusta tulee ballerina”, Rebecca vastasi ilmeettömänä.
Heather naurahti.
”Mikä on niin hauskaa?” Rebecca kysyi hymyillen, koska hän ei jaksanut suututtaa isäänsä huutamalla.
”Minä tarkoitin, että mitä aiot tehdä elääksesi”, Heather sanoi irrottamatta katsettaan televisioruudusta.
”Sitä minäkin tarkoitin: tanssia.”
”Eihän tanssilla elä”, Heather sanoi.
”Ai miten niin ei muka elä? Lukuisat balettitanssijat elättävät itsensä tanssillaan”, Rebecca sanoi ja nousi ylös.
Heather oli osunut arkaan paikkaan.
”Minä vain sanon, että hyvin harva saa sillä elantonsa. Voisit ehkä miettiä jotain muuta urapolkua. Sinulla oli kuulemma hyvät biologian arvosanat yläkoulussa”, Heather sanoi.
Rebecca meni hämilleen.
”Öh… ei ihan. Se oli Bethany”, Bertil puuttui puheeseen hieman ahdistuneena.
”Niin, joten ole hyvä ja tarkista faktat ensin ennen kuin alat sanomaan asioita”, Rebecca tiuskaisi Heatherille ihan vain siitä ilosta, että hän saattoi sanoa pahasti äitipuolelleen.
”Olen silti sitä mieltä, että sinun kannattaisi miettiä joitain muitakin uravaihtoehtoja”, Heather mutisi, taistelun hävinneenä.
Illalla Rebecca meni aikaisin huoneeseen, jonka hän jakoi siskopuolensa Ashleyn kanssa. Hän ei varsinaisesti pitänyt Ashleystä, koska hän koki, että Ashley oli varastanut isän häneltä. Tyttö puolestaan vaikutti pitävän Rebeccasta, mikä vaikeutti ilkeänä olemista.
”Isä sanoi, että sinä tanssit tosi hyvin”, Ashley sanoi vaihdettuaan yöpukuunsa.
”No, niinkin voi sanoa”, Rebecca vastasi mielissään.
”Voitko sinä opettaa minua?”
Rebecca ei saanut usein kiitosta taidoistaan – Balettiakatemiassa ei ollut tapana antaa kehuja – joten Rebecca suostui mielellään näyttämään pari liikettä.
”Hienoa, sinulla on tosi hyvä tasapaino”, Rebecca kehui.
Jos Ashley ei olisi niin kamalan suloinen, Rebecca olisi ehkä pitänyt tämän vakavaa keskittymistä söpönä, mutta kateus oli ottanut vallan jo silloin, kun he ensimmäisen kerran kohtasivat.
”Mitä te oikein teette?” Heather kysyi.
”Katso äiti, Becky opettaa minulle tanssia!” Ashely hihkui innoissaan.
”Rebecca varsin hyvin tietää, että sinulla on nukkumaanmenoaika myös viikonloppuisin, ja kello on jo melkein kymmenen. Nyt petiin” Heather sanoi yrittäen olla hymyilemättä.
”Älä nyt viitsi, Me vain leikitään”, Rebecca nauroi, mutta hiljeni saatuaan Heatherilta pahan katseen.
Ashley kapusi sänkyynsä harmissaan.
”Jos sinä et aina riitelisi äidin kanssa, niin ehkä hän ei olisi aina niin vihainen sinun kanssasi”, tyttö valitti.
”Äitisi on kyllä se, joka tässä riitaa haastaa”, Rebecca vastasi.
Syntyi hiljaisuus, jonka Ashley lopulta rikkoi.
”Äiti on ihan oikeassa. Ei tanssilla elä.”
Nyt Rebecca oli se, joka oli hiljaa.
Hän tahtoi sulkea korvansa ikäviltä puheilta siitä, että hän ei onnistuisi. Jos hän ei onnistuisi, hän olisi viettänyt turhaan yli kymmenen vuotta tanssin parissa. Siksi hänen täytyi näyttää muille. Hän tanssisi balettia vielä viisikymppisenä, sitten katsottaisiin, kuka oikein nauraa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Eli tällainen vähän sekaisempi osa. Kuten alussa kerroin, jouduin poistamaan monia juonenkäänteitä, esim. Rebeccan kaveriporukan yhteinen mökkimatka, Lidian ja Rebeccan hetken aikaa kestänyt outo ystävyys, Lean lupa jäädä kouluun opiskelemaan kaikesta huolimatta, Emmetin hylkääminen + se, miten Emmet itse hylkäsi Lean ja Lidian sekä Rebeccan ja Lidian ikuinen kilpailu balettirooleista.
Toivottavasti jaksatte kommentoida, rakastan lukea teidän ruusuja ja risuja.
Kommentit