29-vuotiaana Rebeccan perjantai-illat koostuivat lähinnä television katselusta ja lukemisesta. Hän ei välittänyt juhlimisesta. Sitä paitsi, mikään ei ollut mukavampaa kuin olla kotivaatteissa ja vain olla. Rebecca jakoi asunnon kolmen muun tytön, Lidian, Josephinen ja Dawnin, kanssa. Heidän ajatus perjantai-illasta ei ollut samanlainen
.”Becky, sinä menet minun kanssani ulos”, Lidia sanoi astuessaan Rebeccan huoneeseen.
”Ei kiitos, pyydä Josephinea tai Dawnia”, Rebecca sanoi nostamatta katsettaan kirjasta.
”Josephine ei ole kotona ja Dawn on vatsataudissa. Minut on kutsuttu juhliin ja en halua mennä yksin”, Lidia sanoi.
”Sinä voit mennä yksin”, Rebecca totesi.
”En minä halua mennä yksin, ja siksi sinä tulet mukaan. Sitä paitsi, ei sinne mennä bilettämään vaan kyseessä on sivistynyt cocktail-juhla. Ja siellä luodaan suhteita”, Lidia suostutteli.
”Minä en juo, joten ei”, Rebecca sanoi tyynesti.
”Ei siellä ole pakko juoda”, Lidia huokaisi. ”Ja ne pidetään Milton Brooksin luona.”
”Sen Lewis Brooksin luona? Siis balettikoreografi-Milton-Brooksin luona? Oletko sinä tosissasi?” Rebecca kysyi ja nousi istumaan.
”Minä otan tuon suostumuksena!” Lidia huudahti.
”Hei mitä? Ei! Lidia, ei minulla ole edes mitään päälle pantavaa”, Rebecca sanoi.
”Ei hätää, Lidia-täti kyllä löytää sinulle jotain. Käy vain nopeasti suihkussa ja sitten laitetaan sinut kuntoon”, Lidia sanoi tyytyväisenä.
”Sinä vitsailet”, Rebecca sanoi Lidian laitettua hänet valmiiksi.
Lidia oli hoitanut kaiken: Etsinyt Rebeccalle vaatteet, tehnyt ihmeitä Rebeccan hiuksille ja laittanut meikin.
”Ei, sinä näytät täydelliseltä!” Lidia hymyili.
”Minä näytän ihan siltä, kuin yrittäisin näyttää 20-vuotiaalta ja mennä jonnekin yökerhoon tanssimaan”, Rebecca sanoi.
”Älähän nyt. Meidän pitää mennä!” Lidia hoputti.
Rebecca meni alakertaan ensin. Kun kipeä Josephine näki hänet, Rebeccaa alkoi naurattaa. Hän tiesi, miten hölmöltä hän näytti. Ei hän voisi lähteä sen näköisenä Milton Brooksin juhliin.
”Vau!” Josephine sanoi niin innokkaasti kuin pystyi. ”Sinähän olet hienona.”
”Minä tiedän, näytän ihan naurettavalta”, Rebecca sanoi.
”Ei, ei, ei, sinä näytät upealta”, Josephine sanoi voipuneena.
”Olen aivan samaa mieltä”, Lidia sanoi asteltuaan Rebeccan viereen. ”Mutta meidän on nyt oikeasti mentävä, Becky on kamalan hidas kaikessa ja me olemme varmasti viimeisiä vieraita.”
”Pitäkää hauskaa”, Josephine sanoi hyvästiksi.
Kun he saapuivat paikalle, Rebeccan vatsassa oli perhosia. Hän toivoi koko sydämestään olevansa vielä kotona lukemassa kirjaansa.
”Ei voi olla totta, Maxine! Minä en tiennyt, että sinäkin olet täällä!” Lidia huudahti heidän astuessa ovesta sisälle.
Ruskeatukkainen nainen viittoi Lidiaa saapumaan luokseen. Sisällä huoneistotta soi rauhallinen musiikki, mutta Rebecca oli itse kaikkea muuta kuin rauhallinen.
Lidia meni juttelemaan ystäviensä kanssa ja Rebecca kulki eksyneenä keittiöön katselemaan muita. Häntä hävetti aina vain enemmän asuvalintansa. Jollain naisella oli jopa iltapuku päällä! Rebeccasta tuntui, että kaikki tuijottivat häntä.
Rebecca olisi halunnut käsilleen jotain tehtävää, mutta hän ei halunnut napostella ja kaikki esillä oleva juotava oli alkoholia. Rebecca alkoi miettiä, milloin olisi sopiva poistua ilman, että hän vaikuttaisi epäkohteliaalta. Lidia oli sanonut, että tällaisissa juhlissa pitäisi luoda suhteita, mutta Rebecca oli aivan liian ujo mennäkseen juttelemaan muille.
Kun Rebecca oli aikansa kiemurrellut yksinään keittiössä, hän päätti mennä istumaan sohvalle. Hän ei tuntenut itseään aivan yhtä orvoksi ja ahdistuneeksi kuin aikaisemmin. Tylsyys ei kuitenkaan kadonnut mihinkään. Aluksi oli ihan hauskaa katsella muita ihmisiä, mutta siihen sisältyi vaara, että muut pitäisivät häntä outona.
Kun Rebecca oli saanut olla tovin aivan yksin, mies istui hänen viereensä.
”Miten olet viihtynyt?” mies kysyi tervehtimättä.
Rebecca huokaisi.
”No, miten sen nyt ottaa”, Rebecca vastasi. ”Minä olen muuten Rebecca.”
”Hauska tutustua, Rebecca”, mies sanoi esittelemättä itseään.
”Mutta mikä on syy sille, ettet viihdy?” mies kysyi.
”En taida kuulua joukkoon”, Rebecca naurahti nyökäten heidän lähellä keskusteleviin ihmisiin. ”Jos olisin tiennyt, että olen tulossa juhliin, jossa on iltapukuja ja muita hienoja vaatteita, olisin miettinyt kahdesti, mitä puen päälleni.”
”Mutta sinähän näytät viehättävältä”, mies sanoi miellyttävällä äänellä.
”Voinko tarjota sinulle jotain juotavaa?” mies kysyi.
Ikinä kukaan yhtä komea mies ei ollut yrittänyt iskeä Rebeccaa. Mies oli Rebeccan mielestä yli 40-vuotias, mutta todella hyvännäköinen yli 40-vuotias. Hänellä oli ihanan ruskeat silmät. Upea leuka. Aivan valkoiset ja täydelliset hampaat. Huone oli täynnä kauniita naisia, ja kaikista heistä tuo mies oli tullut juuri hänen luokseen.
”Tuota”, Rebecca sanoi hieman vaivaantuneesti, ”minä en, öh, juo alkoholia.”
Joka kerta kuin Rebecca oli elämänsä aikana sanonut nuo sanat, hän oli saanut jatkuvia kulmakarvojen kohotteluja, huvittuneita naurahduksia ja tiukkoja kysymyksiä absolutismista. Rebeccan ei tehnyt mieli selitellä, että syy hänen juomattomuutensa oli hänen siskonsa kuolema autokolarissa, jossa kaikki osapuolet olivat vahvasti humalassa.
”Ah, haluaisitko sinä mieluummin vettä?” mies kysyi ilman hämmennystä tai sarkasmia.
Mies nousi seisomaan ja auttoi Rebeccan ylös. Hän kulki keittiöön, otti esille lasin ja kaatoi lasiin vettä. Rebecca yritti olla vilkuilematta ympärilleen. Hän ei olisi ikinä kehdannut mennä jonkun toisen keittiöön ottamaan vettä kysymättä ensin asunnon omistajalta lupaa.
Mies ojensi Rebeccalle lasin.
”Jos totta puhutaan, minäkin inhoan tällaisia tilaisuuksia”, mies sanoi.
”Minä en yleensä käy cocktail-juhlissa, enkä edes tunne täältä kuin Lidian”, Rebecca sanoi hymyillen yrittäen vaikuttaa hauskalta tai edes mielenkiintoiselta.
”Ai, sinä tunnet Lidian?” Rebecca kysyi jotenkin pettyneenä.
”Puhutteko te täällä minusta?” Lidia sanoi ilmestyen kuin tyhjästä heidän luokseen.
Hänen mukanaan saapui myös Maxine, joka oli pukeutunut juuri niin kuin Rebecca olisi halunnut pukeutua. Mies eikä Rebecca vastannut Lidialle mitään, mutta se ei häntä haitannut.
”Muistatko, Becky, Maxinen? Me olimme kaikki balettiakatemiassa samaan aikaan!” Lidia sanoi.
”Tuota… kyllä, muistan minä Maxinen, jotenkuten”, Rebecca sanoi ja laski lasinsa pois.
”Hurmaavaa”, Maxine sanoi ärsyttävällä äänellä, mutta kääntyi välittömästi miehen puoleen. ”Milton-kulta, minun aivan täytyy puhua kanssasi siitä uudesta koreografistasi.”
Rebecca kääntyi järkyttyneenä miehen puoleen. Hän oli valittanut Milton Brooksin cocktail-juhlista Milton Brooksille! Rebecca kirosi itseään mielessään. Miksi? Voi miksi hän aina mokasi kaiken! Rebecca tunsi punastuvansa. Hän ei edes kuunnellut, mistä muut puhuivat. Hän tahtoi vain häipyä, heti.
Rebecca ei kehdannut lähteä kokonaan pois juhlista, mutta hän tarvitsi tupakkaa saadakseen hermostuksensa pois. Hän jätti muut keskustelemaan baletista, kun hän itse suuntasi parvekkeelle.
Rebecca sai parvekkeen oven auki ilman venkoilua. Hänen kätensä tärisivät. Rebecca sytytti tupakan ja suunnitteli jäävänsä parvekkeelle koko illaksi. Hän voisi sitten kipittää ulos muiden tehdessä lähtöä.
”Anteeksi”, Milton sanoi ilmestyttyään kuin tyhjästä Rebeccan luo parvekkeelle. ”Maxine aina jaksaa häiritä minua noilla jorinoillaan, mutten millään kehtaa sanoa, ettei minua kiinnosta.”
Rebecca ei vastannut. Hän sai kylmiä väreitä Milton läsnäolosta. Tai sitten syynä oli vain viileä ilta.
”Kaunis ilta, eikö?” Milton sanoi hiljaisuuden jatkuttua jonkun aikaa.
Rebecca kääntyi ympäri, eikä voinut tehdä muuta kuin hymyillä. Oliko tuo flirttailua? Rebecca ei ollut asiantuntija sillä alalla.
”’Yö on ehdottomasti uudempi ja vähemmän epäpyhä kuin päivä’. Henry David Thoreau sanoi noin”, Rebecca sanoi ja yritti piilotella hölmöä virnettään.
Hänen paras ystävänsä Lea lainasi usein erilaisia ihmisiä keskusteluissaan, ja välillä Rebecca huomasi tekevänsä samaa.
Miltonin kasvoille levisi pieni hymy.
”Oletpa sinä jotakin”, mies sanoi.
Rebecca punastui. He olivat taas hetken hiljaa.
”Toivottavasti muut vieraasi eivät pahastu, minähän olen varastanut sinut itselleni jo vaikka kuinka pitkäksi aikaa”, Rebecca sanoi.
”Muut vieraani eivät ole yhtä mielenkiintoisia kuin sinä. Miksi minä siis tuhlaisin iltani heidän kanssa?” Milton sanoi.
He menivät pian sisälle, sillä ulkona oli melko viileää. Rebeccalle selvisi, että Milton Brooks ei ollut ainoastaan todella hyvä balettikoreografi vaan todella mielenkiintoinen ihminen.
”Tuota, Rebecca”, Milton sanoi, ”olisi todella mielenkiintoista kuulla lisää ajatuksiasi tarinoitasi entisestä koulustasi. Voisinko viedä sinut joku ilta ulos syömään?”
”Joo”, Rebecca sanoi aivan liian nopeasti ja innokkaasti. ”Tai siis, tarkoitan, että jos löydän kalenteristani sopivan päivän.”
Samassa Lidia ilmestyi jostain takavasemmalta. Rebecca nousi välittömästi ylös ja näytti syylliseltä.
”Becky-pieni, minä olen aivan kamalan väsynyt. Minusta tuntuu, että meidän on lähdettävä kotiin nukkumaan”, Lidia sanoi.
”Niinkö? No tuota… kai meidän on sitten mentävä”, Rebecca vastasi.
”Mikä harmi. Rebecca, voisinko saada numerosi, jotta voimme sopia päivästä tarkemmin?” Milton sanoi.
”Okei, joo. Tai siis odota, minä kirjoitan sen lapulle”, Rebecca sanoi ja raapusti lapulle numeronsa.
Rebecca antoi lapun Miltonille, ja heidän kätensä koskettivat toisiaan. Rebecca päästi hölmön äännähdyksen, jolle Milton hymyili salaa kulmiensa alta.
Rebecca ja Milton hyvästelivät nopeasti. Rebecca lähti Lidian perään hymyillen kuin aurinko. Mitä oli juuri tapahtunut? Tunteet riitelivät hänen mielessään. Toisaalta häntä hävetti aivan kamalasti hänen hölmö käytöksensä. Toisaalta hän oli aivan järkyttävän innoissaan. Oliko hän juuri sopinut menevänsä ulos Milton Brooksin kanssa?
Kun Lidia ja Rebecca saapuivat kotiin, kello oli jo paljon.
”Mitä ihmettä tänään tapahtui?” Rebecca kysyi istahdettuaan porrastasanteelle.
”No älä minulta kysy! Pyysikö Milton Brooks sinua ulos?”, Lidia sanoi ja haukotteli.
Rebecca ei vastannut – sillä eihän hän oikeastaan ollut asiasta varma.
Lidia lähti suoraa petiin ja Rebecca seurasi hänen esimerkkiään. Kun hän istui sängylleen, Rebecca alkoi miettiä, soittaisiko Milton hänelle oikeasti. Rebecca ei ollut koskaan käynyt ulkona miehen kanssa. Ei kukaan ollut ennenkään kiinnostunut hänestä. Miksi siis Milton Brooks, joka oli upea, menestynyt poikamies, olisi oikeasti viemässä häntä ulos?
Seuraavana iltapäivänä puhelin soi. Rebecca oli koko päivän ollut hälytystilassa. Soittaisiko Milton? Eikö hän soittaisi? Milloin olisi edes sopiva odottaa miehen soittoa?
”Rebecca Brennan puhelimessa”, Rebecca sanoi puhelimeen värisevällä äänellä.
”Rebecca, hei! Ehdin jo pelätä, että annoit väärän numeron”, miesääni puhelimen toisessa päässä sanoi hersyvällä äänellä. ”Täällä on siis Milton Brooks niistä eilisistä juhlista.”
”Ai, hei Milton!” Rebecca sanoi yrittäen kuulostaa rauhalliselta.
”Minä ajattelin vain kysyä, olisitko sinä vapaana keskiviikkona?” Milton kysyi.
Rebeccan päässä pyöri. Hän tahtoi huutaa puhelimeen myöntävän vastauksen, mutta hän ei tahtonut vaikuttaa ihmiseltä, joka viettää kaikki iltansa kotona.
”Annas kun katson kalenteristani”, Rebecca sanoi ja pysyi hetken hiljaa muka selaten kalenteriaan. ”No, ehkä minä voisin siirtää tuota… hmm… kyllä, keskiviikko sopii hyvin.”
”Voinko hakea sinut kahdeksalta?” Milton kysyi.
”Öö, kyllä”, Rebecca sanoi ja kertoi osoitteensa. ”Minä muuten asun ylimmässä kerroksessa.”
”Okei, hienoa. Minä varaan meille pöydän suosikkiravintolastani. Vai onko sinulla jokin paikka, jonne haluaisit mennä?”
”Ei, ei minulla ole mitään”, Rebecca vastasi kihisten innosta.
”Hienoa, haen sinut siis keskiviikkona. Nähdään silloin”, Milton sanoi iloisesti ja sulki puhelimen.
Rebecca istui alas portaille. Hän sulki silmänsä ja hengitti. Hänellä oli treffit. Hänellä oli treffit todella upean miehen kanssa. Milton Brooks. Hän menisi ulos Milton Brooksin kanssa.
Eikä Rebeccalla ollut mitään päällepantavaa!
”Onko tämä hyvä?” Rebecca kysyi keskiviikkoiltana Lidialta, kun hän yritti valmistautua treffejä varten.
Rebecca oli palannut tanssiharjoituksista myöhässä, eikä hänellä ollut paljoa aikaa. Lidia katsoi Rebeccaa hieman säälien. He eivät vieläkään olleet ylimpiä ystäviä, mutta tulivat toimeen jotenkuten.
”Sinä ajattelit laittaa suloisen boleron, kukallisen paidan ja vaalean hameen illallistreffejä varten?” Lidia kysyi.
”Voi ei, olet oikeassa”, Rebecca huokaisi ja nosti katseensa. ”Minulla ei ole yhtään tajua näiden asioiden kanssa.”
”Älä huoli. Lidia-täti auttaa”, Lidia sanoi ja nousi ylös. ”Ensin, hankkiudutaan eroon tuosta asusta. Sinullahan on vielä se vanha vaate, jota käytit isäsi häissä?”
Tuntia myöhemmin Lidia ilmoitti olevansa valmis.
”Minä alan olla aika hyvä tässä sinun meikkaamisessa ja pukemisessa, vaikka itse sanonkin”, Lidia myhäili. ”Tosin sinun on pakko alkaa opetella näiden tekemistä itse. Varsinkin, jos Milton Brooks pyytää sinua ulos uudelleen.”
Rebecca meni alakertaan, ja kohtasi Josephinen.
”Oi että, tältä se varmaan tuntuu, kun äitinä päästää tyttärensä ensi kertaa treffeille”, Josephine sanoi virnuillen.
Rebecca ei jännittyneenä keksinyt mitään vastaväitettä.
”Onko Miltonia vielä näkynyt?” Rebecca kysyi.
Ennen kuin kukaan ehti vastata, ovelta kuului koputus.
”Hei Milton, Rebecca sanoi.
”Iltaa”, Milton sanoi ja kääntyi kahden muun puoleen.
”Ai, Lidianhan sinä jo tunnetkin. Ja tässä on Josephine”, Rebecca esitteli heidät.
”Hauska tavata”, Milton sanoi.
”Meidän pitäisi varmaan… mennä”, Rebecca sanoi jotenkin nolona.
”Tietenkin”, Milton sanoi. ”Hyvää illanjatkoa”, hän lisäsi vielä Josephinelle ja Lidialle.
He kulkivat taksilla jonkun matkan päähän, kunnes Milton pyysi kuskia pysäyttämään – he jatkaisivat jalan siitä eteenpäin.
”Minne me olemme oikein menossa?” Rebecca kysyi.
”Minä tiedän, että yleensä tytöt viedään ensimmäisillä treffeillä jonnekin hienoon paikkaan, mutta minä tahdon viedä sinut lempiravintolaani”, Milton selitti. ”Se on aika pieni paikka tässä lähellä.”
Hetken harhailtuaan ympäri Milton huudahti:
”Tässähän se on!”
Ravintola oli ainakin ulkopuolelta nähden todella pieni, eikä laisinkaan sitä, mihin Rebecca oli kauhuissaan varautunut. Salaa Rebecca oli helpottunut: ei pelkoa miljoonista haarukoista ja vaikeista ruokalajeista.
”Hyvää iltaa, herra Brooks!” hovimestari sanoi. ”Ja teillä on mukananne hurmaava seuralainen!”
”Niin, varasin pöydän kahdelle”, Milton sanoi vaikuttaen hieman nolostuneena.
”Niin, hienoa hienoa”, hovimestari sanoi. ”Jo oli aikakin”, hän lisäsi ja iski silmää Rebeccalle.
”Olen pahoillani tuosta”, Miles sanoi Rebeccalle.
”Ei se mitään”, Rebecca hymyili.
”Käyn täällä melko usein yksin, joten olen tuttuja henkilökunnan kanssa”, Miles selitteli.
”Eli tämä on jonkunlainen kunnia, päästä sinun salaiseen ravintolaasi?” Rebecca sanoi yrittäen flirttailla.
”Niin, totta. En edes ajatellut sitä noin”, Milton sanoi ja nauroi.
Rebecca alkoi hieman rentoutua, kun Milton nauroi. Jotenkin vaikutti siltä, ettei Milton tehnyt sitä usein.
”Herra Brooks! Miten mukavaa!” naistarjoilija sanoi. ”Ja ah, teillä on mukananne nainen.”
Tämä huomautus ei ollut yhtä lämminhenkinen kuin hovimestarin huudahdus. Milton muodosti huulillaan sanat ”olen pahoillani”, ja Rebeccaa nauratti.
”Mitä teille saisi olla?”
Kun he olivat tilanneet, he alkoivat keskustella elämästä. Hetkessä heidän ajatuksensa ajautuivat Balettiakatemiaan, joka oli heille molemmille tuttu – Milton oli vain käynyt siellä 16-vuotta aikaisemmin. Rebeccasta oli yhä mahdotonta ajatella, että Milton oli 45-vuotias. Ei kellään 45-vuotiaalla ollut sellaisia hiuksia. Niin sileitä kasvoja. Niin upeita, upeita silmiä…
Kun he pääsivät pääruokaan, keskustelu siirtyi perheeseen. Miles kertoi, että hänellä oli Rebeccaa kolmea vuotta vanhempi sisko, Audrey.
”Siskopuoli, jos tarkkoja ollaan”, Milton lisäsi.
Hän selitti, että hän oli menettänyt äitinsä ollessaan 12-vuotias.
”Isäni löysi itselleen uuden pian, mikä oli aika… no, aika perseestä”, Milton sanoi ja naurahti synkästi.
”Olen todella pahoillani”, Rebecca sanoi.
”No, menneet ovat menneitä”, Milton sanoi ja otti kulauksen viiniä.
”Minä tavallaan ymmärrän, miltä sinusta tuntuu”, Rebecca sanoi ja Milton nosti katseensa röyhkeän epäuskoisesti.
”Tai siis, minulla oli sisko”, Rebecca kiirehti sanomaan. ”Bethany kuoli yllättäen autokolarissa, kun olimme 15-vuotiaita.”
”Voi, tuohan on… kamalaa”, Milton sanoi, häveten äskeistä reaktiotaan.
”Niinhän se oli, mutta… no… päivä kerrallaan”, Rebecca nyyhkäisi ja naurahti omalle tyhmyydelleen. ”Anteeksi, tuo oli… typerää.”
”Ei, minä ymmärrän. Pelottavan hyvin, jos totta puhutaan”, Milton sanoi.
He päättivät vaihtaa puheenaiheen johonkin piristävämpään, joten he alkoivat keskustella matkustamisesta. He molemmat olivat matkustaneet paljon työnsä takia, joten heillä oli paljon puhuttavaa.
Rebecca ei olisi tahtonut syödä jälkiruokaa, mutta Milton oikein vaati sitä. Jälkiruoan ajan Milton kertoi huvittavaa tarinaa Sarah Bernistä, jonka kanssa Milton oli joutunut työskentelemään edellisenä vuonna.
”En olisi ikinä uskonut, että Sarah Bern on tuollainen hienohelma! Jotenkin sitä kuvittelee, että kaikki upeat ballerinat ovat jotain yli-ihmisiä”, Rebecca sanoi.
Kun he olivat syöneet, Milton vaati saada maksaa laskun.
”Sinä voit tarjota ensikerralla”, hän vitsaili, kun Rebecca oli halunnut maksaa laskun puoliksi.
Ravintolan edessä Milton tarttui yllättäen kiinni Rebeccan molemmista käsistä.
”Minulla oli todella hauskaa, Rebecca”, Milton sanoi.
”Minullakin oli hauskaa”, Rebecca sanoi nopeasti.
”Toivottavasti voimme tavata uudelleen?”
Rebecca nyökkäsi. Milton astui vielä lähemmäs häntä. Rebecca älysi yhtäkkiä, että Milton aikoi suudella häntä.
”Tuota, Milton, minä en ole suudellut ketään… pitkään aikaan”, Rebecca mutisi. ”Ja en varmaan… ole… tai siis muista… tiedä enää…”
Milton vain hymyili.
Sitten Milton suuteli häntä. Ja Rebecca tunsi aivan uudenlaista heikkoutta. Kuin jalat lähtisivät alta, mutta hyvällä tavalla. Rebeccalla ei ollut hajuakaan mitä hän teki, mutta hän ei osannut välittää.
Milton saattoi Rebeccan kotiin. He olivat sopineet tapaavansa seuraavana perjantaina, eikä Rebecca voinut lopettaa hymyilemistä. Kun Rebecca astui sisälle kotiinsa, kaikki muut olivat jo nukkumassa. Rebecca paloi halusta kertoa edes jollekulle hänen treffeistään.
Pimeässä Rebecca harhaili puhelimelle.
”Lea? Oletko sinä siellä?” Rebecca sanoi puhelimeen
”Becky, kello on ihan hirveän paljon. Onko jokin hätänä?” Lea vastasi väsyneellä äänellä.
”Älä yritä, sinä et ikinä ole näin aikaisin nukkumassa. Ja minulla on sinulle asiaa! Minä palasin juuri treffeiltä Milton Brooksin kanssa!” Rebecca sanoi niin äänekkäästi kuin uskalsi.
”Sinä olit treffeillä? Mikset sinä kertonut minulle?” Lea kysyi.
”No minua jännitti kertoa, sitä on vaikea selittää”, Rebecca sanoi vältellen.
”Kuka ihme on Milton Brooks? Ja mitä te teitte?” Lea kyseli.
”Milton on yksi mies, jonka tapasin yksissä juhlissa”, Rebecca sanoi.
”Mistä lähtien sinä olet käynyt juhlissa?” Lea hämmästeli.
”No Lidia pakotti. Mutta voitko uskoa, Milton on aivan täydellinen! Hän vei minut pieneen ravintolaan ja meillä oli ihanaa – ja me suudeltiin!” Rebecca vaahtosi.
Kun he olivat puhuneet aikansa, Rebecca ja Lea toivottivat toisilleen hyvät yöt. Rebecca oli onnellinen siitä, että hänellä oli ystävä, jolle saattoi kertoa kaiken. Ja Rebecca oli onnellinen, että hän oli vihdoin suudellut jotakuta. Ja että hän oli menossa uudestaan treffeille ihanan Milton Brooksin kanssa.
-----------------------------------------------------------------------------------
Rebecca ja Milton olivat käyneet ulkona yhdessä noin kahden kuukauden verran. He olivat molemmat luonteeltaan melko sisäänpäin kääntyneitä, joten he viettivät paljon aikaa kahdestaan. Rebecca jakoi oman kotinsa kolmen muun tanssijan kanssa, joten useimmiten he olivat Miltonin luona.
”Miltä tämä kuulostaa: Kuolema oli ainoastaan voitokkaita varten. Kuoleminen jonkin puolesta oli kunniakkaampaa kuin jonkin takia. Museot olivat täynnä kuvia ristille kuolevasta Jeesuksesta, tuhansista marttyyreistä ja sotasankareista. Kuolevia lapsia sen sijaan ei kuvattu-” Bex, kuunteletko sinä edes?” Lea sanoi esittäen katkelmia uudesta kirjastaan.
Rebecca ei ollut kuunnellut, sillä hänen ajatuksensa askartelivat – taas kerran – Miltonissa.
”Joo, totta kai. Kuulostaa tosi hyvältä”, Rebecca sopersi.
”Yleensä minä olen meistä se, joka ei keskity. Onko jokin hätänä?”
”Minä vain… tämä on todella tyhmää, mutta… tai siis…”, Rebecca sanoi kangerrellen.
”Niiiin?”
”No, kuinka kauan sinulla on mennyt jonkun miehen kanssa, ennen kuin te olette… menneet sänkyyn?” Rebecca kysyi.
”Oho”, Lea sanoi nauraen. ”Tuota en odottanut.”
”Ei sinun tarvitse vastata” Rebecca kiirehti sanomaan.
”Ei, ei minua haittaa. No, Emmetin kanssa minä en ollut edes yhdessä… Pablon kanssa hyppäsin sänkyyn kolmansilla treffeillä. Lucaksen kanssa taisi kulua kaksi viikkoa. Miten niin?”
Rebecca yritti peittää hämmästyksensä siitä, miten nopeasti Lea oli hypännyt sänkyyn. Rebecca itse ei olisi voinut kuvitellakaan tekevänsä niin. Toisaalta, hän ei ollut koskaan hypännyt kenenkään kanssa sänkyyn.
”No kun… minä ja Milton emme ole vielä… no kyllä sinä tiedät…”, Rebecca sanoi.
”Ettekö? Miksette?” Lea kysyi.
”No kyse ei ole siitä, etteikö… se olisi mieluisaa”, Rebecca naurahti vaivaantuneena, ”Mutta kyllähän sinä tiedät, etten minä ole koskaan… tehnyt sitä. Ja minä en tiedä, miten ottaa sen puheeksi. Tai siis hyvänen aika, minä olen 29-vuotias!”
”Voi sinua”, Lea naurahti. ”Jos sinä joisit, niin nyt olisi hyvä hetki juoda punaviiniä.”
Rebecca istui sohvalle ja Lea istui hänen viereen.
”No, ehkä sinä voisit sanoa sen juuri ennen kuin te… teette sen.”
”Joo, tosi hyvä idea. Meillä on kiihkeä hetki, ja sitten minä sanon, että ’by the way, olen neitsyt’”, Rebecca huokaisi.
”Mitä sinä pelkäät, että tapahtuu, jos sinä kerrot hänelle rehellisesti?” Lea kysyi hieman vakavampana.
”No, minä pelkään, että hän menettää kiinnostuksensa”, Rebecca sanoi suoraan.
”Becky, jos hän tosiaan menettää kiinnostuksensa tuollaisen asian takia, hän ei ole sinulle se oikea ja on vain hyvä, että te eroatte”, Lea sanoi.
-----------------------------------------------
”Mikä sinulla on?” Milton kysyi, kun he olivat viettämässä iltaa hänen luonaan.
Miles suukotti Rebeccan otsaa ja sai Rebeccan hymyilemään.
”Ei mikään. Olen kai vain ajatuksissani”, Rebecca sanoi.
”Mitä sinun mielessäsi sitten on?” Milton kysyi ja ahtautui nojatuoliin Rebeccan viereen.
”Minä vain mietin että… voisinko minä jäädä yöksi?” Rebecca sanoi nopeasti.
Valo syttyi Miltonin silmiin.
”Totta kai!” Milton sanoi.
”Mutta meidän on puhuttava yhdestä asiasta”, Rebecca sanoi.
Milton oli välittömästi hyvin hämillään, mutta Rebecca päätti pelata aikaa ja niin he menivät tupakalle – tai Rebecca meni, sillä Milton ei polttanut.
”Mikä se sinun asiasi oli?” Milton kysyi yhä hymyillen, mutta jollain tapaa peloissaan.
”Milton, minä… tämä on tosi typerää, mutta…”, Rebecca sanoi osaamatta asettaa ajatuksiaan sanoiksi. ”Minä en ole ikinä ollut miehen kanssa.”
Rebecca ei voinut katsoa Miltonia silmiin.
Milton oli hiljaa hetken.
”Uskonnollisista syistäkö?” hän kysyi.
”Mitä? Ei, en minä ole uskonnollinen”, Rebecca sanoi.
”Mutta sinä aiot odottaa avioliittoon?” Milton kysyi heti perään.
”Avioliitto ei ole se, mitä minä olen odottanut”, Rebecca sanoi ja toivoi koko sydämestään, ettei hänen tarvitsisi käydä sitä keskustelua.
”Tarkoitatko, että sinä et… aio enää odottaa?” Milton kysyi, vähintään yhä toiveikkaana, että keskustelu päättyisi pian.
”No… joo”, Rebecca sanoi ja tunsi punastuvansa.
Milton halasi Rebeccaa ja sitten suuteli tätä.
”Ei hätää, Becky”, Milton sanoi ja Rebecca nauroi.
”Toivottavasti sinua ei haittaa”, Rebecca sanoi suudelmien keskeltä.
”Ei minua haittaa, hupsu”, Milton kuiskasi takaisin.
Yksi asia johti toiseen, ja pian Rebecca huomasi makaavansa sängyllä Milton yläpuolellaan. Rebeccaa jännitti, mutta toisaalta hän ei olisi jaksanut odottaa kauemmin. Hän todella, todella piti Miltonista.
Aamulla Rebecca heräsi hyvin levänneenä. Hänellä kesti hetki tajuta, missä hän oikein oli. Rebecca tunsi itsensä oudolla tapaa erilaiseksi. Kaikki oli kuitenkin sujunut hyvin. Se ei ollut kuin elokuvissa – sängynpäätyjä ei rikottu tai villejä huudahduksia kiljuttu. Se oli ollut paljon lempeämpää ja mukavampaa.
Rebeccalle tuli mieleen keskustelu kaksossiskonsa lähes viisitoista vuotta aikaisemmin. Bethany oli kertonut hänelle menneensä sänkyyn poikaystävänsä kanssa, ja hän oli kertonut sen olleen kamalaa. Rebecca oli lohduttanut siskoaan ja he olivat todella lähentyneet toistensa kanssa. Rebecca toivoi, että hänellä olisi yhä sellainen sisko elämässään. Hän saattoi puhua tällaisista jutuista Lean kanssa, mutta se oli erilaista Bethanyn kanssa.
”Mitä sinä mietit?” Milton kysyi ja laittoi kätensä Rebeccan ympärille.
”Minä mietin sitä, miten ihana sinä olet”, Rebecca sanoi hymyillen. ”Ja sitä, että minun on pakko päästä suihkuun.”
”Hassua, minä ajattelin ihan tismalleen samaa”, Milton sanoi. ”Ehkä tahtoisit kokeilla minun suihkuani?”
”Okei”, Rebecca sanoi ja Milton tarttui hänen käteensä ja ohjasi hänet kylpyhuoneeseen.
Ollakseen yli 40-vuotias, Milton osasi olla suloisen poikamainen.
----------------------------------------------
Marraskuu, Rebeccan tädin Lilianin asunto
Rebecca oli mennyt vierailulle äitinsä siskon luo. Lilian oli 48-vuotias, kuusi vuotta Rebeccan äitiä nuorempi. Lilian ja Rebecca olivat läheisiä, koska he kirjoittivat toisilleen usein. Heidän kirjeenvaihtonsa oli alkanut jo Rebeccan ollessa pieni. Kuten Rebeccalle oli tyypillistä, hän ei tavannut tätiään usein.
”Pikkulinnut lauloivat, että sinä kävisit ulkona Milton Brooksin kanssa”, Lilian sanoi hymyillen Rebeccalle.
”Me olemme olleet yhdessä nyt neljä kuukautta”, Rebecca vastasi. ”Mutta kuka sinulle kertoi?”
”Ei sillä ole väliä, näissä piireissä jutut leviävät kuin kulo valkea. Mutta te olette siis todella yhdessä? Eikö Milton ole sinulle hieman vanha? Tai siis hyvänen aika, hän on enemmänkin minun ikäluokkaani”, Lilian sanoi.
”Ei Milton ole minulle liian vanha. Hän on aivan ihana”, Rebecca vastasi.
”No sitä en kiellä, hän on jumalainen”, Lilian nauroi. ”Oletko esitellyt Miltonin vanhemmillesi?”
”Ei. Minusta ei ole vielä sen aika”, Rebecca sanoi.
”Entä miten sinä olet ajatellut viettää tämän joulun?” Lilian kysyi, kun hän laittoi heille jotain pientä purtavaa.
”No minulla on aattona Pähkinänsärkijä-esitys ja joulupäivänä käyn Bethanyä katsomassa. Illalla Milton palaa kotiin työmatkalta ja me ehkä tapaamme.”
”Etkö aio käydä katsomassa äitiäsi?” Lilian kysyi muka muina miehinä, tietäen siskonsa ikävän Rebeccaa kohtaan.
”Ei minulla ole varmaan aikaa. Joulu on baletin sesonkiaikaa, kaikki tahtovat nähdä Pähkinänsärkijän. Sitä paitsi Milton on lähtemässä uudestaan matkoille uuden vuoden jälkeen, joten en millään ehdi tavata äitiä”, Rebecca vastasi.
”Oletko sinä ehtinyt tavata Miltonin sukua?” Lilian kysyi hieman pettyneenä Rebeccan antamaan vastaukseen.
”Äh, ei, enkä usko että tapaan ainakaan lähiaikoina. Milton ei ole hyvissä väleissä isänsä kanssa”, Rebecca sanoi.
”Mutta entä sinä? Mitä sinun rakkauselämääsi kuuluu?” Rebecca vaihtoi puheenaihetta hetken hiljaisuuden jälkeen, ja niin he syventyivät setvimään Lilianin miesseikkailuja.
-------------------------------------------------
Joulukuun alkuun mennessä Rebecca vietti lähes kaikki yönsä, jotka hän oli kaupungissa, Miltonin luona.
”Audrey soitti eilen”, Milton sanoi, kun he olivat menossa nukkumaan.
Rebeccalla kesti hetki muistaa, että Audrey oli Miltonin siskopuoli.
”Mitäs hänelle kuuluu?” Rebecca kysyi hymyillen.
”Hän kysyi, voisiko hän perheineen tulla käymään tapaninpäivänä. Mitä mieltä sinä olet?”
”No sehän on mukavaa. Minä voin mennä silloin tapaamaan vaikka isää ja hänen vaimoaan”, Rebecca sanoi.
”Ei, minä tarkoitan, että he tapaisivat sinut”, Milton sanoi.
”Oikeasti? Tai siis minä tavallaan tapaisin sinun perheesi?” Rebecca kysyi voimatta peittää hämmästystään.
”No niin minä vähän ajattelin”, Milton sanoi.
”Kyllä minulle sopii”, Rebecca sanoi, ja alkoi välittömästi stressata, mitä mieltä Audrey perheineen hänestä olisi.
--------------------------------------
Joulu, Rebeccan asunto.
Milton oli ollut matkoilla yli viikon. Rebeccasta kurjinta Miltonin kanssa seurustelussa oli juuri se, että he olivat erossa paljon. Se, ja kaikki se pakkaaminen jokaista yökyläilykertaa varten. Rebecca oli istunut huoneensa lattialla jo lähes tunnin, kun Dawn tuli hänen luokseen – muut olivat joulun sukunsa luona.
”Becky”, Dawn sanoi. ”Minä haluan puhua.”
”Okei?” Rebecca sanoi ja nousi ylös.
”Minä olen ehtinyt kertoa jo muille, mutta sinä olet poissa niin usein”, Dawn sanoi.
Rebecca alkoi huolestua.
”Minä olen muuttamassa pois”, Dawn sanoi juhlallisesti.
”Siis mitä?” Rebecca naurahti. ”Miksi ihmeessä sinä muutat pois?”
Hän ei voinut uskoa kuulemaansa. Dawn oli kuin äitihahmo heille kaikille – Rebeccalle, Josephinelle ja Lidialle – koska Dawn oli heitä kaikkia lähes 10-vuotta vanhempi.
”Jean-Claude kosi minua! Vihdoin! Me muutamme yhteen pian! Voitko uskoa, vihdoin viimein näiden kuuden vuoden jälkeen.”
”Voi miten ihanaa! Onneksi olkoon!” Rebecca sanoi iloisena.
Kun Dawn oli lähtenyt, Rebecca rojahti sängylle. Jostain syystä Rebeccaa itketti. Ei siksi, ettei hän olisi ollut onnellinen Dawnin puolesta. Ehkä ajatus muutoksesta sai hänet surulliseksi. Hän tulisi ikävöimään Dawnia todella paljon. Ja mikä pahinta, taloon muuttaisi joku uusi tyttö, asumaan Dawnin huoneeseen.
-------------------------------------------------------
Tapaninpäivän iltana Rebecca laittautui nätiksi Miltonin siskoa ja tämän perhettä varten. Hän halusi tehdä hyvän vaikutuksen. Milton oli laittamassa ruokaa, sillä Rebecca ei osannut kokata mitään hienoa. Sitä paitsi Milton oli saanut itsensä valmiiksi tuntia aiemmin, joten Rebecca lupasi tiskaavansa, jos Milton hoitaisi ruoat. Rebeccan sydän pomppasi kurkkuun, kun Milton ilmoitti vieraiden saapuvan.
Rebecca juoksi nopeasti olohuoneeseen ja oli valmiina ottamaan vastaan kauniin Audreyn ja hänen miehensä ja tyttärensä. Rebecca henkäisi hämmästyksestä. Syynä ei ollut Audreyn poikkeuksellinen kauneus tai tyttären suloisuus. Ei, Rebeccan huomio kiinnittyi pelkästään Audreyn mieheen.
”Perry?!” Rebecca huudahti.
”Hei Bexy” Perry sanoi kutsuen Rebeccaa vanhalla lempinimellä, jota hän ei ollut kuullut vuosiin.
Kun muodolliset tervehdykset oli suoritettu lievästi kiusaantuneessa tilanteessa, he menivät ruokapöytään.
”Tuota, mistä te oikein tunnette?” Milton kysyi, kun kaikki olivat saaneet ruokaa lautasilleen.
”Kävimme koulua yhdessä, balettiakatemiassa”, Perry sanoi. ”Me olimme todella hyvät ystävät.”
”Te seurustelitte?” Milton kysyi vaikuttaen jotenkin mustasukkaiselta.
”Ei, ei mitään sellaista”, Rebecca vastasi, ehkä liian nopeasti.
Milton meni jotenkin kuoreensa, joten keskustelu jatkui lähinnä Audreyn voimalla. Rebecca esitti kohteliaita kysymyksiä Audreyn ja Perryn tyttärestä Jodiesta ja Audrey esitti kohteliaita kysymyksiä Rebeccan työstä.
Rebecca oli samaan aikaan onnellinen ja ahdistunut Perryn läsnäolosta. Hänestä oli ihanaa tavata vanha ystävänsä, mutta Milton oli selvästi huonolla tuulella Perryn ja hänen ystävyytensä takia. Lisäksi Rebeccan ja Perryn tiet olivat eronneet melko ikävissä merkeissä. Nick, heidän yhteinen ystävänsä lukioajoilta, oli yrittänyt tehdä Rebeccalle seksuaalista väkivaltaa heidän abivuotenaan, minkä takia Rebecca ei voinut enää sietää Nickin seuraa. Perry ei tiennyt näistä tapahtumista, ja kahden ystävän väliltä hän oli valinnut Nickin.
Perry pyrki jatkuvasti saamaan Rebeccan huomion – hän tahtoi puhua kouluajoista ja yhteisistä muistoista. Rebecca tahtoi puhua niistä myös, mutta hän tiesi, että se oli epäkohteliasta. Audreyn ilme oli vähintään yhtä synkkä kuin Miltonin, kun Perry ei suostunut huomioimaan häntä ollenkaan. Rebecca tunsi olevansa väärässä paikassa väärään aikaan. Hän ei halunnut suututtaa Miltonia ja Audreyta, vaan pikemminkin voittaa koko Brooksien klaani puolelleen.
Ruoan jälkeen Audrey sanoi, että hänen täytyisi laittaa Jodie nukkumaan.
”Hyvää yötä, pikku-Jodie”, Rebecca leperteli pakolliset lepertelyt.
”Voit laittaa Jodien nukkumaan meidän sänkyymme”, Milton sanoi, ja Rebecca tunsi lämpöä, kun Milton käytti me-muotoa. ”Minä voin auttaa.”
Rebecca ilmoitti menevänsä ”haukkaamaan raitista ilmaa”, toisin sanoen tupakalle. Perry seurasi häntä.
”Minä en tiennyt, että sinä poltat”, Rebecca sanoi, kun hän huomasi Perryn tulleen hänen perässään parvekkeelle.
”Paljon ehtii muuttua kymmenessä vuodessa”, Perry sanoi. ”Tosin olet oikeassa, minä en polta.”
Rebecca nauroi ja alkoi kaivaa taskuistaan tupakkaa.
”Voi ei, jätin ne sisälle”, Rebecca sanoi ja kääntyi poispäin Perrystä. ”Milton on varmaan tyytyväinen, hän toivoo, että vähentäisin.”
”Minusta on todella mukava tavata jälleen näiden vuosien jälkeen”, Perry sanoi.
”Niin, minä en edes tiennyt, että sinä olit mennyt jo naimisiin. Ja saanut lapsen!” Rebecca sanoi hymyillen.
”Niin, onhan se aika… hullua. Minusta olisi mukava tavata, kahdestaan”, Perry sanoi. ”Siis jotta voitaisiin kerrata vuosien tapahtumia ja muistella lukioaikaa.”
”Olisihan se ihan kivaa. Mehän voitaisiin ottaa Lea ja Lidia mukaan”, Rebecca sanoi. ”Tosin Lidia ja Lea ei kyllä tule vieläkään toimeen.”
Perry naurahti. Rebecca näki, kuinka muistot kulkivat Perryn mielen läpi.
”Kyllähän sekin kävisi. Mutta minusta olisi hauskempaa mennä ensin kahdestaan. Tai nyt kun meillä on muutakin yhteistä kuin lukio.”
Rebeccasta tuntui siltä, että Perry flirttaili hänelle. Lukio-tyttö Rebeccassa nosti päätään – olihan hän ollut ihastunut Perryyn vuosia sitten. Toisaalta Rebecca ei ollut hyvä flirttailun tunnistamisessa, joten hän ei voinut vain luottaa vaistoonsa.
”Kai se käy. Me voimme käydä vaikka kahvilla joku päivä”, Rebecca sanoi välttelevästi. ”Meidän pitäisi mennä varmaan sisälle.”
Muut ottivat itselleen punaviiniä – Rebecca ei juonut – ja he istuivat Miltonin olohuoneeseen juttelemaan. Perry ja Audrey kertoivat Rebeccalle heidän elämästään ja Jodiesta. Rebeccasta tuntui aivan siltä kuin Milton tarkkailisi häntä. Siksi hän alkoi pian toivoa, että vieraat lähtisivät kotiin, jotta he voisivat puhua Miltonin oudosta käytöksestä.
Kello oli reilusti yli kymmenen, kun Perry ja Audrey ilmoittivat lähtevänsä kotiin. Rebecca toivotti Audreylle hyvät uudet vuodet ja Audrey kiitti heidän vieraanvaraisuudestaan. Perryä Rebecca vältteli. Hänestä olisi turvallisempaa pitää pientä etäisyyttä Miltonin takia.
”Okei”, Rebecca sanoi, kun Perry ja Audrey olivat sulkeneet oven, ”Mikä on sinun ongelmasi?”
”Miten niin?” Milton kysyi.
”Sinä käyttäydyit tänään ihan oudosti”, Rebecca vastasi.
”Entä itse? Mikset vain myönnä, että sinä ja Perry seurustelitte lukioaikoina. En minä välitä”, Milton sanoi.
”Me ei seurusteltu!”, Rebecca sanoi kimakasti ja yritti peittää ärtymyksensä hymyllä. ”Perry oli aivan liian kiinnostunut Leasta edes huomatakseen minua.”
”Miksi te menitte kahdestaan parvekkeelle?” Milton kysyi syyttävällä äänensävyllä.
”Minä aioin mennä tupakalle”, Rebecca sanoi.
”Sinä et haise tupakalle”, Milton vastasi.
”No minä huomasin, ettei minulla ollutkaan tupakkaa mukana. Mikä ihmeen ristikuulustelu tämä on? Perry on naimisissa sinun siskosi kanssa, ei siis mitään pelkoa”, Rebecca huokaisi.
”Sinä voit olla rehellinen. Minä tiedän, että minä olen pelkkä vanha ukko sinun ja Perryn rinnalla, ja sinä ansaitset jonkun nuoremman”, Milton sanoi.
”Älä noin sano”, Rebecca sanoi ja nojautui kohti Miltonia. ”Minä en ikinä vaihtaisi sinua nuorempaan, ajatuskin kuulostaa naurettavalta. Sitä paitsi, sinä et ole mikään vanha ukko.”
Milton ei vastannut mitään. Hän otti Rebeccan syliinsä ja molemmat olivat siinä, ihan hiljaa.
-------------------------------------------------------
Viikko uuden vuoden jälkeen Milton oli jälleen poissa työmatkalla. Perry oli ottanut Rebeccaan yhteyttä, ja he olivat sopineet tapaavansa kahvilassa, joka oli lähellä Rebeccan kotia. Tästä syystä Rebecca oli paikalla ennen Perryä, ja hän tilasi heille molemmille teetä.
Hetken odoteltuaan Rebecca huomasi ovensuuhun ilmestyneen tutun hahmon.
”Siinähän sinä olet!” Perry sanoi tervehdykseksi.
”Hei Perry!” Rebecca sanoi hivenen jännittyneenä. ”Tilasin sinulle teetä, jos ei haittaa.”
”Ei tietenkään”, Perry sanoi ja istui vastapäätä Rebeccaa.
Koska he eivät olleet nähneet pitkään aikaan, heillä riitti paljon puhuttavaa. Perry kertoi laveasti vaiheistaan viimeisten kymmenen vuoden aikana. Hänet oli otettu mukaan balettiryhmään naapurimaahan – yksi syy sille, miksi Rebecca ei koskaan ollut tavannut Perryä baletin merkeissä. Kun Perry oli täyttänyt 26 vuotta, hän oli tavannut Audreyn. Tässä kohtaa Perryn äänensävy muuttui vähätteleväksi. He olivat rakastuneet ja ennen kuin he huomasivatkaan, Audrey oli raskaana. Tämä oli myös tarkoittanut yhteen muuttoa ja naimisiinmenoa.
Kun tuli Rebeccan vuoro kertoa elämästään, hän kertoi lähinnä työstään. Hän kertoi asuvansa Lidian kanssa samassa asunnossa, mikä huvitti Perryä, joka tiesi Lidian ja Rebeccan väleistä. Rebecca kertoi pysyneensä ystävänä Lean kanssa, joka asui melko lähellä häntä omassa asunnossaan.
”Ja sitten sinä tapasit Miltonin”, Perry sanoi ja Rebecca hymyili.
”Niin, sitten minä tapasin Miltonin.”
”Hän on jotain melkein 50 vuotta, eikö?” Perry kysyi.
”Ei, ei nyt ihan. Hän täyttää 46 ensi kesänä”, Rebecca nauroi.
”Mutta eikö hän tunnu jotenkin vanhalta? Mitä yhteistä teillä edes on?”
”Älä edes aloita puhumista hänen iästään”, Rebecca huokaisi. ”Miltonilla on ollut viime aikoina jonkunlainen ikäkriisi. Hän kokee itsensä ihan liian vanhaksi minulle. Mikä ei tietenkään ole totta!”
”Ei ei, enhän minä sitä niin tarkoittanut. Ajattelin vain, että kun sinä vielä olet noin nuori ja kaunis, että mitä sinä oikein näet miehessä, joka on noin paljon… vanhempi kuin sinä.”
Rebecca tunsi punastuvansa. Hän oli viettänyt kolme vuotta elämästään toivoen, että Perry sanoisi hänelle jotain samanlaista. Mutta nyt hän oli rakastunut Miltoniin. Hänen täytyi haudata nuoruuden haihatukset.
”Milton on oikeastaan älyttömän ihana. Kuulostan varmaan joltain teinitytöltä, mutta hän oikeasti on”, Rebecca sanoi.
He puhuivat vielä jonkun aikaa, mutta Perryn ruokatunti oli nopeasti ohi.
”Meidän on pakko tavata uudelleen lähiaikoina”, Perry sanoi.
”Joo, totta kai. Otetaan Lea ja Lidia mukaan. Olen varma, että hekin haluaisivat tavata sinut.”
”No, miksipäs ei”, Perry sanoi jotenkin pettyneenä.
”Minä soitan sinulle, niin sovitaan aika, joka käy meille kaikille”, Perry sanoi ja nousi ylös.
”Kuulostaa hyvältä”, Rebecca sanoi.
He hyvästelivät ja Rebecca jäi miettimään, mitä mieltä hän oikeastaan Perrystä oli.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuten ehkä huomasitte, minä olen pitänyt taukoa osien julkaisemisesta. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi kuvannut tai kirjoittanut mitään. Vuodatus yksinkertaisesti kieltäytyi yhteistyöstä. Tähän osaan on laitettu kaksi osaa putkeen. Siitä syystä tuolla keskivaiheilla on outoa toistoa (esim. selitetään joidenkin hahmojen henkilöllisyyttä uudestaan, yksittäinen kuva Miltonista ja Rebeccasta ihan vain muistuttamaan ihmisiä, miltä he näyttävät yms. :D). Osa oli siis tuplapitkä, mutta toivon, että jaksoitte lukea siitä edes suurimman osan. Kommentteja olisi tietysti mukava saada. Evelynz, en saanut sinun linkkiäsi toimimaan, joten jos eksyt kommentteihin niin laita se uudestaan, jotta voin linkittää sinut :D. Ja muutenkin linkittelen mielelläni muidenkin tarinoita.
Kommentit