Kyllä, vihdoinkin seitsemäs osa on valmis! Se olisi ollut valmis aiemmin, ellei koneeni olisi hajonnut. Ja uusi kone ei sitten pyörittänytkään simssiä kunnolla. Tämä kone on puolestaan paljon parempi (ja nopeampi). Kuitenkin, kadotin kaksi kuvaa koneen vaihdon yhteydessä, joten poliisiasema kuvia ei pahemmin ole. Kaiken tämän julman myöhästelyn jälkeenkin osa on silti pari kuvaa liian lyhyt (kun tähtään 60 kuvaan). Jotenkin tuntuu, etten taaskaan onnistunut ihan niin hyvin kuin halusin, mutta toivottavasti teille kelpaa.

 

Photobucket

 
Edellisessä osassa: Beatrice juoksi pikkusiskonsa Lilianin huoneeseen, jossa Leeni oli leikkimässä nuorimmaisensa kanssa. Beatrice ilmoitti, että ovella oli joku mies, joka ilmoitti nimekseen Don.
 

Photobucket

 
Saadessaan kuulla Donin odottavan häntä alakerrassa, Leeni ei oikein tiennyt, mitä tehdä. Hän ajatteli lukittautua tyttäriensä kanssa Lilianin huoneeseen. Sitten hän vain odottaisi, että Don lähtisi. Pian hän ymmärsi suunnitelmansa naurettavuuden. Piiloutumisesta ei olisi mitään hyötyä, sillä Don oli jo talossa. Mies voisi helposti tulla yläkertaan ja murtaa oven. Don tulisi sinne, missä Leeni oli. Paljon Leenin turvallisuutta tärkeämpää oli lasten turvallisuus.
 
”Bea, jää sinä tänne Lilianin kanssa leikkimään. Älä avaa ovea kenellekään muulle paitsi äidille”, Leeni lateli käskyjä ja samalla laski vapisevin käsin Lilianin maahan.
 

Photobucket

 
Tavallisesti Beatrice olisi kieltäytynyt leikkimästä pikkusiskonsa kanssa pikkulasten leikkejä. Nyt hän kuitenkin aisti äitinsä hätäisyyden, joten hän istahti kiltisti Lilianin viereen. Hän hymyili väkinäisesti siskolleen, vaikka häntä huolestutti äidin käyttäytyminen. Liliankin tuntui huomaavan, että kaikki ei ollut kunnossa. Leenistä tuntui kurjalta jättää tytöt yksin, mutta hänen oli pakko kohdata Don.
 

Photobucket

 
Leeni käveli omasta mielestään ihmeen rauhallisesti kohti alakertaa. Donin kohtaaminen pelotti häntä, ja tuskalliset muistot hiipivät salakavalasti hänen mieleensä. Leeni ei tiennyt, mitä Don hänestä oikein halusi. Oikeastaan hän ei välittänyt tietää. Leeni hupsusti toivoi, että alakerrassa olisi joku muu Don. Hänelle ei vain tullut mieleen ketään muuta Donia kuin hänen ex-poikaystävänsä. Mutta aina saattoi toivoa.
 

Photobucket

 
”Hei Leeni”, mies tervehti Leeniä tämän päästyä alakertaan.
 Don oli muuttunut vain vähän vuosien varrella. Hänestä oli tullut kalju, ja otsaa koristivat arvet, mutta hänellä oli edelleen sama tummanpuhuva katse ja ivallinen suu.
 

Photobucket

 
”Mitä sinä täällä teet?” Leeni kysyi tervehdykseksi.
Don ei kuunnellut häntä, vaan siirsi katseensa hajamielisesti portaikkoon.
”Se tyttö, joka avasi oven, onko hän minun?” Don kysyi häivähdys toiveikkuutta äänessään.
”Ei, ei todellakaan. Hän on vasta kahdeksan, hän ei mitenkään voisi olla sinun. Ja sinä et vastannut kysymykseeni”, Leeni sanoi kylmästi, toivoen loukanneensa edes vähän Donia.
”Minä tulin tapaamaan vanhaa ystävääni”, Don sanoi lempeästi välittämättä Leenin äänensävystä.
 

Photobucket

 
”Toivottavasti et tarkoita minua”, Leeni sanoi.
”Älähän nyt. Minä olen valmis jättämään menneet taakse. Minä annan sinulle anteeksi sen, että lähdit”, Don julisti.
”Ai sinä annat anteeksi minulle? Minulla ei ole mitään anteeksi pyydettävää. Kuule, takanasi on ovi. Voit häipyä”, Leeni tokaisi.
”Minä välitän sinusta vielä”, Don sanoi vetoavasti.
 

Photobucket

 
 
”Mutta minä en välitä sinusta pätkän vertaa. Minä olen naimisissa, minulla on perhe!” Leeni huudahti.
”Minä tiedän, minä tiedän”, Don rauhoitteli. ”Mutta asiat voivat muuttua. Minä tahdon, että sinä tiedät, että minä olen aina tukenasi.”
Leeni ei pitänyt uhkaavuudesta, joka hyökyi Donin äänestä. Aivan kuin mies uhkailisi hänen perhettään.
”Kuule, sinun kannattaisi varmaan pysytellä kotona tyttöjesi kanssa loppuviikko. Lasten kanssa ei voi koskaan olla liikaa”, Don naurahti teennäisesti.
 

Photobucket

 
”Nähdään”, Don sanoi yllättäen ja käännähti ympäri. Hän avasi oven ja lähti. Leeni hengitti kiihtyneesti. Don oli häipynyt, mutta pelko ei. Leeni oli varma, että Don ei yhtäkkiä lopettaisi hänen seuraamistaan. Ja nyt Leenin koko perhe oli vaarassa. Leeni meni soittamaan Oliverille, ja pyysi tätä tulemaan kotiin mahdollisimman pian.

Photobucket

 
Heti Oliverille soiton jälkeen Leeni näppäili Oliverin vanhempien numeron.
 ”Cecily”, puhelimen toisessa päässä vastattiin.
”Leeni täällä, hei. Kuule, voisimmeko me millään tulla teille käymään muutamaksi päiväksi?” Leeni kysyi varovasti.
”Onko kaikki hyvin Leeni?” Cecily kysyi huolestuneena.


Photobucket 
 
”On on. Tai no, tavallaan. Minusta vain tuntuu, että meidän ei pitäisi olla kotona vähään aikaan. Sitä paitsi, tytöt ikävöivät isovanhempiaan”, Leeni totesi kierrellen.
Hän ei halunnut Cecilyn kyselevän enempää, ja onnekseen Cecily ymmärsi sen.  
”Tietysti olette tervetulleita. Minä menenkin laittamaan tyttöjen vuoteita valmiiksi”, Cecily sanoi lämpimästi.
 ”Voi kiitos Cecily! Me saavumme teille seuraavalla junalla”, Leeni huudahti helpottuneena.
 

Photobucket

 
Puhelun jälkeen Leeni kipaisi yläkertaan.
”Lähtikö se mies”, Beatrice kysyi varoen, kuitenkaan nostamatta katsettaan leikeistään.
”Kyllä, hän lähti. Mutta nyt pitää mennä pakkaamaan. Me lähdemme mummolaan!” Leeni huudahti, yrittäen kuulostaa mahdollisimman innostuneelta.
”Mutta huomenna ja ylihuomenna on koulua. Kuinka kauan me ollaan siellä?” Beatrice kysyi viisaasti.
”Tuota… Minä soitan koululle, sillä palaamme vasta sunnuntaina”, Leeni päätti.
Hän patisti Beatricen pakkaamaan, kun hän alkoi itse etsiä Lilianille sopivia vaatteita.
 

Photobucket

 
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua Oliver saapui kotiin. Leeni ja tytöt odottelivat jo eteisessä, reput ja laukut pakattuina.
”Mikä on hätänä, Leeni?” Oliver kysyi vakavana.
”Don kävi”, Leeni kuiskaisi ykskantaan.
Hän ei halunnut puhua Donista lasten kuullen.
”Mummolaan!” Lilian kiljaisi.
”Niin, meidän pitää kiirehtiä. Lähdemme mummon ja papan luo pariksi päiväksi, ja juna lähtee pian. Älä huoli, Oliver, minä olen jo pakannut”, Leeni sanoi kireästi.
Oliver olisi selvästi halunnut kysyä vielä Donista, mutta hän ymmärsi, että heillä oli vain vähän aikaa. Hän nosti laukut maasta ja huudahti lapsellisella äänellä: ”Kohta päästään matkustamaan junassa!”

 
 

Photobucket

Photobucket

 
Ilta oli ehtinyt pimetä, kun perhe viimein saapui määränpäähänsä.
”Tulkaa sisälle sieltä kylmästä”, Cecily toivotti.
”Hei Cecily-mummo”, Leeni tervehti uupuneesti.
Matka oli ollut pitkä, ja lapset olivat olleet erityisen rauhattomia. Loppumatkasta he olivat väsyneet, ja Lilian käytännössä nukkui Leenin sylissä.
”Pappa ja minä yllätyimme oikein iloisesti teidän tulostanne”, Cecily kertoi. ”Haluatteko te jotain syötävää?”
”No tytöille varmaan kelpaisi iltapala”, Oliver sanoi.
 

Photobucket

 
Sillä välin kun lapset söivät Cecilyn tekemiä voileipiä, aikuiset menivät olohuoneeseen juttelemaan.
”En tarkoita tätä mitenkään ilkeästi, mutta mistä saitte idean tulla yllätysvierailulle keskellä viikkoa?” Gilbert kysyi rauhallisella, syvällä äänellä.
”Sen minäkin haluaisin tietää”, Oliver sanoi ja risti jalkansa.
 

Photobucket

 
Leenistä tuntui kuin nurkkaan ahdistetusta koirasta. Hän olisi halunnut puhua Donin vierailusta kahden Oliverin kanssa. Hän ei tosiaan halunnut kertoa menneisyydestään appivanhemmilleen, mutta Cecilyn vaativan katseen alla ei ollut paljoa vaihtoehtoja.
”Tuota… Entinen poikaystävä vuosien takaa ilmestyi kotiovelle, ja se sai minut huolestumaan. Minä ja Don emme eronneet järin hyvissä merkeissä, toisin sanoen minä häivyin ja Don on etsinyt minua pakkomielteisesti siitä lähtien. Hän siis tuli meille, ja sanoi, että minun ja lasten kannattaisi jäädä kotiin loppuviikoksi. Hän sanoi sen niin oudolla äänellä! Aloin miettiä, että josko hän haluaisi pitää koko perheen yhdessä paikassa, jotta hänen olisi helpompi kostaa minulle. Don voi tehdä pahoja asioita, enkä tahdo asettaa Beaa ja Liliania vaaraan”, Leeni vuodatti.
 

Photobucket

 
Puhetulva sai vanhukset hämmentymään. Cecily ei saanut sanaa suustaan, eikä se vaikuttanut olevan sen helpompaa Gilbertillekään.
”Te saatte viipyä täällä niin kauan kuin tahdotte. Mielestäni olisi järkevää, jos tästä Donista ilmoitettaisiin välittömästi poliisille”, Gilbert sanoi kangerrellen.
”Don ei ole varsinaisesti tehnyt mitään – vielä. Hän ei ole uhkaillut minua varsinaisesti, enkä minä tiedä mitä hän on tehnyt tässä vuosien varrella. Tuskin poliisi välittäisi, jos entinen poikaystäväni kehotti minua pysymään kotona”, Leeni vastusteli.
Gilbert myöntyi Leenin tahtoon, joskin melko vastahakoisesti.
 

Photobucket

 
Pian oli tyttöjen nukkumaanmenoaika. Leeni lähti mieluusti peittelemään heitä, koska hän halusi pois Gilbertin ja Cecilyn huolestuneiden katseiden alta. Leeni tunsi syyllisyyttä, koska hän oli johdattanut Donin lastensa luo. Nyt hekin olisivat vaarassa. Mikään ei satuttaisi Leeniä niin paljon kuin se, että jotain tapahtuisi lapsille, ja Don luultavasti tiesi sen varsin hyvin.
”Hyvää yötä”, Leeni toivotti tyttärilleen, joille oli tehty pedit vierashuoneeseen.
Cecily oli jopa hakenut vanhan pinnasängyn Liliania varten.
 

Photobucket

 
Oliver ei tuntenut oloaan yhtään sen paremmaksi, kun hän suukotti tyttäriään ja toivotti heille hyvät yöt. Oliverista tuntui, että hän oli pettänyt perheensä, kun hän ei voinut suojella heitä. Oliver ei ollut varma, aikoisiko Don oikeasti aloitta Leenin jahtaamisen tai aikoiko Don satuttaa Leeniä. Oliver toivoi, että Don oli ainoastaan tahtonut antaa sellaisen mielikuvan, mutta se tuntui jotenkin epäuskottavalta.
 

Photobucket

 
Seuraavana päivänä Leeni oikeastaan vain odotteli illan tulemista. Cecily oli katsomassa televisiosta iltapäivän uutisi. Leeni sen sijaan oli keskittynyt Cecilyn lainaamaan kirjaan.
”Leeni, eikö tuo ole sinun työpaikkasi?” Cecily sanoi oudolla äänellä.
 

Photobucket

 
Leeni nosti katseensa kirjasta, ja häntä kohtasi kauhistuttava näky. Televisioruudussa näkyi suuri, harmaa savupilvi hänen työpaikkansa yllä.
”Pistä lujemmalle”, Leeni pyysi.
Samalla kamera meni lähemmäs itse rakennusta, ja Leeni sai huomata, että puolet toimistotalosta oli poissa.
”…Raunioista on löytynyt yksi kuolonuhri, ja useita loukkaantuneita. Onnettomuuspaikkaa raivataan yhä, ja loukkaantuneiden määrän uskotaan nousevan vähintään viiteenkymmeneen. Poliisin mukaan iskusta on pidätetty yksi”, televisiotoimittaja sanoi.
 

Photobucket

 
Leeni tuijotti silmät suurin työpaikkaansa – tai sitä mitä siitä oli jäljellä. Kuvaruudussa vilkkui karmaisevia kuvia onnettomuuspaikalta. Leeni huomasi loukkaantuneiden joukossa useita työkavereitaan. Elena paareille, Matt puoliksi hautautuneena laastiin ja isojen betonipalojen alle, pieni sihteeri, jonka nimeä Leeni ei tiennyt, uikutti ja piteli jalkaansa. Uutistenlukija sanoi sanoja, joita Leeni ei ymmärtänyt. Hän heitti kirjan maahan ja ryntäsi ulos huoneesta.
 

Photobucket

 
Pyörittyään hetken ympyrää eteisessä, Leeni onnistui paikantamaan puhelimen. Hän näppäili hetken mielijohteesta herra Cluncyn, esimiehensä numeron.
”Herra Cluncy? Täällä Leeni, Leeni Brennan”, Leeni sanoi.
”Leeni! Luojalle kiitos, me luulimme sinun jääneen sortuneen rakennuksen alle. Missä sinä olet?” Leeni kuuli herra Cluncyn sanovan kovan paukkeen keskellä. ”
Minä… tuota… Mieheni äiti on hieman huonona, ja jouduin menemään hoitamaan häntä”, Leeni selitti.
 

Photobucket

 
”Niinkö?” Herra Cluncy sanoi poissaolevasti. ”Oikein hyvä, itse asiassa. Se pommi tai mikälie oli kai asetettu lähelle sinun huonettasi. Emma Coleman, jonka työhuone on sinun huoneesi vieressä, menehtyi”, herra Cluncy sanoi tukahtuneella äänellä.
”Ei Emma! Oi ei… kuka… miksi… kuka sen teki?” Leeni kysyi, vaikka uskoi tietävänsä vastauksen.
”Sehän tässä onkin kamalaa. En olisi uskonut, mutta eräs entinen työntekijä”, herra Cluncy mumisi.
”Mitä? Milloin Don on muka työskennellyt meillä?” Leeni kysyi ihmeissään.
”Don? Kuka Don? Ei… minä puhun Macy Bluesta, hän työskenteli meillä vuosia sitten. Voi mutta… minun ei varmaan pitäisi puhua näistä asioista, anteeksi”, herra Cluncy sopersi ja sulki puhelimen.
 

Photobucket

 
”Ei hemmetti”, Oliver kirosi, kun Leeni palasi takaisin salonkiin.
”Sinä olet siis kuullut”, Leeni mutisi itku kurkussa, Emma Coleman mielessään.
”Minun työpaikkani, ravintola, keittiö kokonaan palanut!”, Oliver huudahti.
Hän sulki silmänsä kuin pikkulapsi, joka ei suostunut uskomaan näkemäänsä.
”Siis mitä? Mitä ravintolalle on käynyt?” Leeni kuiskasi kauhuissaan.
”Katso itse”, Oliver sanoi epätoivoisena, ja viittasi televisioon.
 

Photobucket

 
”Pommi-isku ei ole ainoa turma tältä päivältä”, miellyttävä-ääninen uutisjuontaja sanoi vakavasti. ”Entrange-nimisen ravintolan keittiö paloi lähes kokonaan, kun tuhopolttaja teki iskun varastohuoneeseen. Kuolonuhreja on yksi, ja häntä epäillään palon sytyttäjäksi.”
Selostaja kertoi joitakin ravintolan historiaan liittyviä asioita. Leenin huomio kiinnittyi kuvaan, jossa näytettiin ravintolan savuamista.
”Tuo! Tuo on Donin auto! Voi hyvänen aika”, Leeni sanoi.
 

Photobucket

 
”Tarkoittaako tämä, että Don on kuollut?” Leeni kysyi ja istahti sohvalle.
”No varmaan. Mutta tämä tarkoittaa myös sitä, että minulla ei ole töitä”, Oliver huudahti kuuntelematta Leenin sanoja.
”Sitten meitä on kaksi”, Leeni sopersi.
”Mitä minä nyt teen– siis miten niin sinulla ei ole töitä?” Oliver kysyi järkyttyneenä.
 ”Etkö sinä kuullut pommi-iskusta toimistolla?” Leeni kysyi.
”Se räjähdys oli sinun työpaikallasi? Yrittikö Don tappaa sinut?” Oliver kysyi kuiskaten.
Photobucket 
”Ei, ei Don. Minä luulen, että Donin tarkoitus oli tappaa vain sinut. Macy oli pommi-iskun takana”, Leeni sanoi.
Oliver näytti olevan vielä enemmän ymmällään.
”Soitin äsken herra Cluncylle, ja hän kertoi, että Macy on pidätetty. Ja kuten ihan äsken sanoin, Donin auto näkyi televisiossa Etrangen edessä.”
 ”Uskotko… uskotko sinä, että Macy ja Don toimivat yhdessä?” Oliver kysyi varovaisesti kuin ilmoille heitetty kysymys olisi jollain tapaa vaarallinen.
Leeni oli hetken hiljaa.
Photobucket 
”Kyllä”, hän sai viimein sanotuksi. Muistatko, kun Bea oli vielä pieni ja Liliania ei ollut syntynyt, ja Marianne soitti minulle? Hän kertoi, että Don oli lopettanut Mariannen seuraamisen, ja hän oli saattanut löytää minut. Minusta tuntuu, että minun sijaan Don löysi Macyn. Ja että he päättivät kostaa meille yhdessä.”
 Oliverilla kesti jonkun aikaa sulatella Leenin teoriaa. Viimeisen puolen tunnin aikana oli tapahtunut liian paljon asioita. Lopulta Oliver sai koottua sekavat ajatuksensa.
”Jos he toimivat yhdessä, ja heidän tarkoituksena oli… oli tappaa meidät, miksi Don käski sinun pysyä kotona tänään? Eihän se käy järkeen!” Oliver sanoi.
”Niin, ei tosiaan”, Leeni myönteli.
 

Photobucket

 
Jo muutaman tunnin jälkeen perhe oli valmis palaamaan kotiin.
”Kiitos, kun majoititte meidät”, Oliver sanoi ja hymyili hieman.
”Eihän tämä nyt mitään, te olette aina tervetulleita meille, tilanteesta riippumatta”, Gilbert sanoi myötätuntoisella äänellä.
Leenin turvonneet silmät paljastivat hänen itkeneen vain hetki sitten.
”Toivottavasti saatte asiat kuntoon”, Cecily sanoi värisevällä äänellä.
Hänen mielestään Oliverin, Leenin ja lasten olisi pitänyt jäädä vielä Cecilyn ja Gilbertin luo. Oliver ja Leeni sanoivat, että heitä tarvitaan luultavasti töissä, joten Cecilyn oli myönnyttävä ja annettava heidän mennä.
 

Photobucket

 
Kun perhe saapui kotiin, oli vielä valoisaa.
”Ainakin talo on vielä pystyssä”, Oliver sanoi ilottomasti.
Leeni oli oikeasti pelännyt löytävänsä kotinsa kasana tuhkaa. Leeni ol juuri avaamassa oven, kun hän astui maassa lojuvan paperin päälle.
”Kirje Lilianille!” Lilian hihkaisi innoissaan.
”Ei se taida olla Lilianille”, Leeni mutisi. ”Se taitaa olla äidille.”
Leeni nosti kirjeen hyvin varovasti ylös kuin peläten sen syttyvän tuleen.
 

Photobucket

 
Leeni ojensi Lilianin Oliverin syliin ja marssi sisälle. Leeni arveli kirjeen olevan joko Donilta tai Macyltä. Häntä pelotti avata kirjekuori. Vapisevin käsin hän repäisi sen auki. Sisältä löytyi ohut lappu, joka oli kirjoitettu huonolla käsialalla. Leeni tunnisti sen Donin kirjoitukseksi.
 

Photobucket

 
”Rakas Leeni
Olen hyvin pahoillani miehesi kuolemasta. Sinusta varmaan tuntuu pahalta, Leeni-kulta, mutta elämän täytyy jatkua. Et voi jäädä vellomaan suruun. Minä tahdon sinun tietävän, että minä olen sinun tukenasi. Olen valmis huolehtimaan perheestäsi kuin omastani. Kun menetit työpaikkasi pahamaineisen Macyn johdosta – joka saattaa väittää tuntevansa minut, muttei oikeasti tunne – rahatilanteesi saattaa joutua huonoon jamaan. Minä olen valmis huolehtimaan siitäkin. Lapset tarvitsevat rakastavat vanhemmat, mutta myös rakastuneet vanhemmat. Ja minä rakastan sinua, Leeni. Anna meille vielä mahdollisuus!
Vastaustasi odotellen,
Don”
 

Photobucket

 
”Mitä siinä lukee?” Oliver kysyi.
Hän oli käynyt laittamassa Lilianin päiväunille, mutta hän oli palannut yläkerrasta mahdollisimman pian kuulemaan, mitä kirje sisälsi. Leeni luki kirjeen hiljaa ääneen.
”Mitä me nyt tehdään?” Oliver kysyi.
”Kai tämä on vietävä poliisille? Jos he vaikka haluaisivat kuulustella minua”, Leeni sanoi pelokkaana. Mielessään Leeni näki itsensä pienessä, karussa huoneessa kahden ison poliisin murjottavana.
”Olet varmaan oikeassa. Jos minä katson lasten perään, niin sinä voit mennä poliisiasemalle kirjeen kanssa”, Oliver sanoi.
 

Photobucket

 
”Hyvä on”, Leeni sanoi kauhuissaan. Hän oli ajatellut menevänsä poliisin luo vasta kun häntä tultaisiin hakemaan. Ajatus siitä, että Leeni joutuisi menemään asemalle yksin, tuntui pelottavalta. Oliver tuntui lukevan Leenin ajatukset.
”Tulisin mukaan, mutta lapsia ei voi jättää yksin”, hän sanoi.
”Niin tietenkin. Minä kai tästä sitten menen”, Leeni sanoi hämmentyneenä.
 

Photobucket

 
Poliisiasema oli tylsännäköinen tiilirakennus, johon Leeni ei aikaisemmin ollut kiinnittänyt laisinkaan huomiota. Nyt häntä hirvitti koko rakennuksen olemassaolo. Hän ei oikeastaan tiennyt, miksi häntä pelotti. Ei hän ollut tehnyt mitään väärää! Epäröivin askelin Leeni asteli rakennuksen ovelle.
 

Photobucket

 
Sisällä elämäänsä kyllästynyt vastaanottovirkailija käski Leeniä istumaan ja odottamaan, että joku McDonnel-niminen mies saapuisi paikalle. Virkailijan asenne sai Leenin empimään poliisille puhumista yhä enemmän. Kirjeestä ei kuitenkaan olisi mitään hyötyä. Poliisit olivat varmaan jo selvittäneet jutun, ja Leeni vain tuhlaisi heidän aikaansa. Juuri kun Leeni oli saanut itsensä vakuutetuksi ja hän oli valmis lähtemään, virkailija pyysi häntä seuraamaan paikalle saapunutta miestä.
 

Photobucket

 
Leeni oli tiennyt, että poliisiasemalla menisi kauan aikaa, mutta Greenpondiin oli ehtinyt laskeutua kirkas pakkasyö, kun hän pääsi lähtemään kotiin. Leenin sydän oli nyt niin kevyt kuin ihmisen sydän saattoi olla menetettyään hyvän työkaverinsa ja luultavasti työpaikkansa. Leeni ei ollut joutunut ristikuulusteluun, vaan miellyttävä vanha poliisi kyseli häneltä kysymyksiä rauhallisella äänellä. Leeni oli joutunut jälleen avautumaan menneisyydestään ja muista kiperistä asioista, mutta samalla hänen mielensä oli keventynyt. McDonnel lupasi ilmoittaa, jos heillä olisi lisää kysyttävää, ja päästi Leenin lähtemään.
 
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Photobucket

 
Viikot kuluivat. Oliverin ravintola ei ollut kärsinyt yhtä suuria vahinkoja kuin Leenin työpaikka. Yllättävän nopeasti Oliver pääsi jatkamaan töitään. Leeni ei ollut yhtä onnekas. Herra Cluncy oli luvannut yhtiön jatkavan toimintaansa heti uusien tilojen löydyttyä, mutta sitä ennen Leenin piti viettää aikaa kotona. Vapaa-ajan lisäännyttyä Leenillä oli aikaa ajatella. Hän ajatteli työtä ja kotia, elämää ja kuolemaa. Ja erityisesti vanhempiaan.
 

Photobucket

 
Leeni ei ollut nähnyt vanhempiaan vuosiin. Hän oli tavallaan työntänyt koko aiheen pois mielestään. Nyt Leeni ei voinut olla ajattelematta sitä mahdollisuutta, että he olivat jo kuolleet. Ja jos he elivät, Leeni tahtoi löytää heidät ennen sitä. Hän tahtoi pyytää anteeksi. Puhua. Kertoa elämästään ja lapsistaan. Hän tahtoi halata äitiään ja haistaa tutun tuoksun tämän hiuksissa.
 

Photobucket

 
Sitten Leeni teki päätöksen. Hän tosiaan etsisi vanhempansa. Leeni uskoi sen olevan kauhean vaikeaa, jopa niin vaikeaa, että hän tarvitsisi avukseen jonkun yksityisetsivän. Leeni päätti kuitenkin kokeilla helpompaa keinoa, ja yksinkertaisesti etsiä vanhempiaan Internetin ihmeellisestä maailmasta. Ja vain muutama klikkaus myöhemmin se luki siinä: Anna Korventaan ja Eevert Korventaan osoite ja puhelinnumero.
 

Photobucket

 
Leeni ensimmäinen ajatus oli, että Luojalle kiitos he olivat hengissä. Heti sen jälkeen Leeni oli valmis ryntäämään puhelimeen. Leeni ehtikin nousta ylös ja ottaa muutaman askeleen kohti puhelinta, mutta sitten epäilys iski. Mitä jos äiti ja isä eivät haluaisi edes puhua hänelle? Leeni istahti harmissaan alas. Mitä hän edes sanoisi heille. hei, täällä on tyttärenne Leeni, anteeksi kun eristin teidät totaalisesti pois elämästäni? Ei, se kuulosti tyhmältä jo omassa päässä. Pitäisikö Leenin kertoa elämästään heti suoraan? Vai odottaa, että he kysyvät?
 

Photobucket

 
Leenin kurkkua alkoi kuristaa. Hän tunsi suunnatonta syyllisyyttä, kun hän oli jättänyt vanhempansa elämänsä ulkopuolelle. He eivät edes tienneet, että heillä oli lapsenlapsia! Leeni tahtoi kertoa heille kaikesta. Vanhempien äänen kuuleminen oli vain puhelinsoiton päässä. Mutta ensin Leeni tahtoi puhua asiasta Oliverin kanssa.
 

Photobucket

 
Aikaa puhumiselle löytyi vasta seuraavana aamuna. Leeni selitti Oliverille yksityiskohtaisesti tuntemuksistaan ja peloistaan.
”Minä tosiaan tahdon tavata heidät, mutten tiedä, miten he reagoivat”, Leeni päätti puheensa.
Hän katsoi Oliveria eksyneen näköisenä.
”Minä olen varma, että he ottavat sinut lämmöllä vastaan”, Oliver hymisteli.
”Ei sitä voi tietää”, Leeni pisti väliin.
 

Photobucket

 
”Vaikka he ottaisivat sinut kuinka huonosti vastaan, sinun kannattaa kuitenkin soittaa heille. Sinun täytyy ottaa se riski. Muuten sinua tulee aina harmittamaan, kun et edes yrittänyt korjata välejänne. Usko minua, he kaipaavat sinua”, Oliver sanoi lempeästi ja nousi ylös.
Leeni jäi istumaan siihen paikkaan. Ja teki päätöksen.
 

Photobucket

 
Kun Oliver oli lähtenyt töihin ja Beatrice oli matkannut kouluun, Leeni otti päättäväisin mielin puhelimen käteensä. Hän näppäili numeron ja odotti.
”Anna Korventaka puhelimessa”, vanhan naisen ääni sanoi.
Leeni henkäisi syvään.
”Hei. Täällä on Leeni.”
 
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Photobucket

 
Talo oli vaalean lila. Leeni katseli pieniä parvekkeita. Mikä niistä mahtoi kuulua heille? Häntä jännitti. Häntä oli jännittänyt lähes taukoamatta viimeiset kolme päivää. Aivan pian. Hyvin pian. Enää muutama askel.
 

Photobucket

 
Leeni ei ollut varma, missä kerroksessa hänen vanhempansa asuivat, joten hänen täytyi käydä läpi yksitellen jokaisen asunnon nimikyltti. Hän oli huojentunut löytäessään vihdoin viimein ”Korventaka”-ovikyltin. Leeni painoi varoen summeria. Vain muutama päivä sitten hän oli puhunut äitinsä kanssa, ja sopinut tapaamisesta. Äiti oli selittänyt, että hän ja Eevert olivat muuttaneet pois isoksi jääneestä talostaan viisi vuotta sitten pieneen kerrostalokaksioon. Leeni oli salaa haikeana sen takia, sillä hän olisi halunnut nähdä lapsuudenkotinsa.
 

Photobucket

 
Oven avasi hauraan näköinen, vanha nainen.
”Äiti?” Leeni sai sanotuksi ja astui sisään.
”Oi! Voi Leeni! Voi pikku-Leeni!” Anna huudahti ja syleili tytärtään.
Leeniä itketti. Hän ei tiennyt oliko se jälleennäkeminen, lämmin vastaanotto vai se, että Annasta oli tullut niin heikon näköinen, mutta yhtä kaikki hän herkistyi.
”Anteeksi”, Leeni kuiskasi. ”Anteeksi, kun en ole ottanut yhteyttä aikaisemmin.
 

Photobucket

 
”Ei sinulle ole mitään anteeksipyydettävää, lapsi-rakas. Mehän tässä olemme väärin tehneet”, Eevert sanoi, kun he siirtyivät pöydän ääreen.
”Olemme ikävöineet sinua, mutta me luulimme sinun olleen vihainen meille”, Anna sanoi.
”Vihainen? Miksi muka?” Leeni kysyi ja yritti muistella vuosien takaisia tapahtumia.
”Niin Don kertoi meille lähtösi jälkeen. Ah, ja onnittelut teille molemmille”, Eevert sanoi viitaten Leenin vasempaan nimettömään.
 

Photobucket

 
”Ai, tai siis ei, minä ja Don erosimme yli kymmenen vuotta sitten. En tosiaan ole seurustellut hänen kanssa aikoihin. Sitä paitsi hän on kuollut”, Leeni sanoi.
Hän ei halunnut keskustella Donin kuolemasta, ja huolestuttaa vanhempiaan räjähdyksillä ja tulipaloilla.
”Minä olen naimisissa Oliver Brennanin kanssa. Itse asiassa minäkin olen nykyään Brennan. Olen pahoillani, kun en kutsunut teitä. Meillä on kaksi ihanaa tytärtä, Beatrice, joka on nyt kahdeksan, ja kaksivuotias Lilian”, Leeni sanoi.
 

Photobucket

 
”Kaksi tyttärentytärtä!” Anna huudahti kuin ei olisi kuullut mitään niin hienoa.
”Niin”, Leeni hymyili. ”He ovat todella suloisia, molemmat vaaleatukkaisia ja vihreäsilmäisiä.”
Anna ja Oliver kyselivät kyselemistään Leenistä ja hänen perheestään. Leeni vastasi kysymyksiin innokkaasti, sillä hän tosiaan tahtoi saada kiinni kaikki menetetyt vuodet.
 

Photobucket

 
Kun Eevert ja Anna olivat tarpeeksi, sai Leeni kyselyvuoron. Kello oli jo paljon, mutta Leeni ei halunnut lähteä. Hän tahtoi tietää, mitä Eevert ja Anna olivat tehneet, missä he olivat käyneet ja milloin. Hän tahtoi tietää suvustaan, kuten mitä oli tapahtunut Maria-serkulle eron jälkeen ja kuuluiko Kerstin-täti yhä anonyymien valittajien seuraan.
 

Photobucket

 
Lopulta Leenin oli pakko lähteä, sillä juna kotiin odotti.
”Tulethan pian uudestaan?” Eevert kysyi.
”Tietysti! Ja teidän pitää tavata tytöt ja Oliver”, Leeni sopotti innokkaasti.
Häntä harmitti lähteä kotiin, mutta saattoi tuskin odottaa hänen vanhempiensa ja perheensä tapaamista.

Huh! Minulla meni tämän osan kirjoittamiseen ja julkaisemiseen varmaan yhteensä neljä tuntia! Joten vaivanpalkaksi pyytäisin teitä laittamaan edes jonkunlaista kommenttia :), sillä niiden takiahan minä tätä kirjoitan. Kirjoitus- ja ajatusvirheitä on varmaan aika paljon tässä osassa, ja erityisesti samanlaisten verbien ja adjektiivien käyttöä. Seuraavassa osassa hypätään heti seitsemän vuotta eteenpäin, ihan vain tiedoksi :D.