Darcey kulki pää kumarassa Lidian perässä kohti tämän toimistoa. Hän tiesi olevansa pahassa pulassa, eikä kouluvuotta ollut kulunut kuin pari kuukautta. Alkoholin huuruisena tilanne vaikutti lähinnä koomiselta. He olivat olleet porukalla juhlistamassa Darceyn tulevia syntymäpäiviä, ja nyt hän oli ottanut vastuun tapahtumista. Todellisuudessa Marie oli hankkinut alkoholin ja järjestänyt koko tilaisuuden.
”Ole hyvä ja istu alas, Darcey”, Lidia sanoi topakasti.Darceystä alkoi tuntua, että Lidian kanslia oli hänelle yhtä tuttu kuin hänen omat taskunsa. Se ei enää tehnyt samanlaista vaikutusta häneen kuin ensimmäisellä kertaa. Ehkä hän oli joutunut rehtorin toimistoon liian usein. Lidia ainakin vaikutti ajattelevan sillä tavalla.
”Sinä olet ollut St. Runnymedessä vaivaiset kaksi kuukautta. Sinä aikana sinä olet löytänyt tiesi minun toimistooni useammin kuin yleensä koulumme tytöt koko koulu-uransa aikana. Minä en ole tyytyväinen. Ja millainen vaikutus sinulla onkaan ollut muihin! Juoda nyt alkoholia, teidän iässänne ja sisäoppilaitoksen tiloissa!”
”Minä olen pahoillani. Se ei tule toistumaan. Me vain pidettiin hauskaa”, Darcey sanoi käyttäen jälleen yhtä tuttua fraasia ajoilta, jolloin hän vielä asui isotätinsä luona.Lilian yleensä antoi anteeksi. Valitettavasti Lidia ei.
”Tällaista hauskanpitoa ei hyväksytä St. Runnymedessä. Minulla on sinulle muutama kysymys ennen kuin päätän rangaistuksestasi.”
”Antaa palaa”, Darcey huokaisi.
Hän oli juuri niin humalassa, ettei hän jaksanut välittää, miten häntä rangaistaisiin.
”Mistä sinä sait ne juomat, Darcey?” Lidia kysyi.Hänen äänestään näkyi, ettei hän osannut päättää, kuulostaisiko hän vihaiselta vai ystävälliseltä. Darcey ei ollut valmistautunut tähän kysymykseen. Hänen oli vaikea keksiä siihen mitään pätevää vastausta.
”Minä löysin ne”, Darcey sanoi hitaasti.
”Löysit ne? Mistä?”
”Uh. Keittiöstä. Jep. Keittiöstä. Olin siellä öö… etsimässä ruokaa ja löysin siidereitä. Minusta kuule tuntuu, että teillä on alkoholisti töissä siellä”, Darcey sanoi rennosti.”Tämä ei ole vitsin paikka, Darcey”, Lidia sanoi.
”Ei tietenkään, rehtori Gordon. Mutta sieltä minä ne löysin. Enhän minä olisi itse niitä tänne saanut”, Darcey sanoi yrittäen kuulostaa vakuuttavalta.
”Olen pettynyt sinuun, Darcey. Hyvin pettynyt. Minun on luonnollisesti kirjoitettava tästä isällesi. Sen lisäksi saat ensiviikolla auttaa keittiössä oppituntiesi jälkeen. Et voi olettaa, että saisit erityiskohtelua vain, koska tunsin äitisi”, Lidia sanoi.
”Okei, kiitos. Ilmoita sitten, että milloin”, Darcey sanoi ja nousi ylös.Mitä vain Lidia väitti, jo se, ettei hän estänyt Darceytä lähtemästä, kertoi erityiskohtelusta. Darcey käveli ja tulisi kävelemään muiden ylitse tulevaisuudessa. Näin hän ainakin itse ajatteli.
Kun Darcey palasi oleskeluhuoneeseen, se oli jo tyhjillään. Nurkissa lojui vielä illan muistot, ja Darcey saattoi haistaa kaatuneiden siidereiden tuoksun. Hän tiesi, miten kamalalta haju tuntuisi seuraavana aamuna, mutta hän ei viitsinyt itse siivota sitä. Hän olisi koulun kuningatar. Tämä viimeinen uhraus olisi sinetöinyt sen. Darcey myhäili tyytyväisenä. Marien asema puolestaan laskisi.
”Toivottavasti et ole pahassa pulassa”, Ruby kysyi unisesti, kun hän huomasi Darceyn tulleen makuusaliin.”Olen ollut pahemmassakin”, Darcey vastasi kuiskaten.
Häntä väsytti yllättävän paljon. Ennen nukahtamistaan hän huvitteli sillä ajatuksella, millaisessa kunnossa hänen ystävänsä seuraavana aamuna olisivat.
Aamun valjetessa Darcey ei joutunut pettymään. Vaikka oli lauantai, suurin osa koulun väestä heräsi silti kahdeksalta, sillä aamupalaa ei tarjoiltu enää puoli kymmenen jälkeen. Näin teki myös Ruby ja Darcey. Darcey oli jo tottunut alkoholinkäyttäjä, joten hän ei tuntenut juuri muuta kuin pientä heikkoutta illan juomisen jälkeen. Ruby sen sijaan koki olonsa ihan kamalaksi.”Minä olen ihan kamalassa pulassa”, hän voihkaisi.
Darcey petasi sänkynsä esittäen pirteämpää kuin hän oikeasti oli. Hän tiesi sen ärsyttävän Rubya, mikä piristi häntä. Sivusilmällä Darcey huomasi, että Marien sänky oli tyhjä. Tämä oli siis jo noussut.
Darceyllä ja Rubyllä ei ollut lainkaan nälkä, mutta Darcey pakotti ystävänsä ylös sängystä alakerran oleskeluhuoneeseen. Siellä heidät kohtasi Emma, joka hänkin vaikutti hieman huonovointiselta.”Yrittäkää tytöt nyt ryhdistäytyä”, Darcey sanoi hymy huulillaan.
”No ei tässä tilassa voi ryhdistäytyä”, Emma sanoi. ”Sitä paitsi, minä odotan kauhulla sitä kirjettä, jonka rehtori Gordon lupasi lähettää vanhemmille.”
”Voi ei, minä olin ihan unohtanut”, Ruby sanoi. ”Minä olen ihan kuollut.”
”Entä sinä, Darcey? Mitä rehtori sanoi?” hän kysyi kääntyen Darceyn puoleen.Kuten aina kokeillessaan omaa valtaansa, Darcey venytti hiljaisuutta pitkään.
”No”, Darcey aloitti hitaasti, ”Vaikuttaa siltä, että minä joudun keittiöön töihin ensiviikolla.”
”Tuo on ihan typerää! Sinä et edes järjestänyt niitä juhlia. Mikset vain sanonut, että Marie oli sen takana”, Ruby jatkoi.
”Uh. Hei tytöt”, Marie sanoi hiljaa oven luota. ”Minä vähän siivoilin täällä. Se oli vähintä, mitä saatoin tehdä. Mutta mikä olo teillä on?”
Ensin niin Emma ja Ruby molemmat vilkaisivat Darcyyn odottaen tämän reaktiota. Darcy vain kohautti olkiaan.”Parempia päiviä on nähty. Mutta miksi ihmeessä sinä annoit Darceyn ottaa syyt niskoilleen?” Ruby kysyi haastavasti.
”En minä tarkoittanut mitään pahaa, en etenkään Darceylle”, Marie sanoi hymyillen anteeksipyytävästi.”No se ei onnistunut kovin hyvin”, Emma sanoi kimeällä äänellä.
Emma ei yleensä ollut ilkeä kenellekään.
”Me taidetaan mennä”, Darcey sanoi koppavasti ja nousi ylös.Hänen ystävänsä olisivat ehkä vastustelleet liikkumista huonon olon takia, mutta nyt he tahtoivat näyttää Marielle, miten ikävä hän oli ollut. Darcey rakasti sitä vallantunnetta, joka hänellä nyt oli. Ehkä hän saisi jopa puhuttua itsensä pois keittiötyöstä…
Darcey ei ollut päässyt Lidian puheille yrityksistään huolimatta. Niinpä hän joutui jättämään ystävänsä heidän parempaan ja salaisempaan oleskeluhuoneeseen, jossa oli vain yhdeksännen luokan oppilaita. Marie ei ollut paikalla. Muut vaikuttivat tuntevan syyllisyyttä siitä, että Darcey otti luodin heidän puolestaan.”Ei se varmaan ole kamalaa”, mustatukkainen Julie sanoi hiljaa.
Darcey etsi tiensä kellarikerroksessa olevaan keittiöön. Siellä haisi kosteudelta ja kanarisotolta, jota heille oli tarjottu aikaisemmin päivälliseksi. Keittiö oli kuitenkin siisti, ja sitä koristivat kauniit vanhat keittiötasot ja holvikaaret. Selkä Darceyyn päin seisoi vanhalta vaikuttava nainen kauhtuneessa esiliinassa.”Hei. Minä tulin nyt auttamaan keittiössä”, Darcey sanoi yrittäen kuulostaa katuvalta, pieneltä ja väärinymmärretyltä.
”Minä ehdin jo miettiä, että missä sinä viivyt. Seuraavalla kerralla saat luvan olla ajallaan”, nainen sanoi.Nainen vaikutti Darceyn mielestä yli 50-vuotiaalta, ehkä jopa yli 60-vuotiaalta. Hän selkeästi yritti peittää vanhentumistaan värjäämällä hiuksiaan halvalla hiusvärillä ruskeiksi – epätoivoinen yritys, joka oli tuomittu häviöön. Hänestä tuli sellainen kuva, että hän oli täydellisen kyllästynyt elämäänsä.
Darcey käveli itsevarmasti naisen luo. Hän toivoi, että ensivaikutelma korjaantuisi valloittavalla persoonalla ja hyvällä asenteella.”Mitäs minun täytyy tehdä? Kuoria perunoita? Pilkkoa vihanneksia?” Darcey tiedusteli.
”Sinä saat tiskata ruokailussa käytetyt astiat. Päästin Ethelin vapaalle, joten sinä teet hänen työnsä”, nainen sanoi.
Nainen ei ohjeistanut Darceytä sen enempää. Hetken hiljaisuuden jälkeen Darcey kääntyi kohti tiskiallasta ja alkoi valuttaa vettä. Jos totta puhuttiin, Darcey ei ollut ikinä oikeasti tiskannut. Sen huomasi nainenkin.”Voi hyvänen aika! Mitä sinä oikein teet? Ei astioita pestä haalealla vedellä.”
Darcey alkoi nopeasti toivoa, että nainen lähtisi pian tekemään omia töitään.
Nainen kyllä lähti pois Darceyn selän takaa, mutta töiden sijaan hän istahti alas ja kaikista maailman asioista hän avasi pullon. Darcey ei tietenkään sanonut mitään, vaikka häntä se huvittikin.”Kuulin rakkaalta rehtoriltamme, että sinä olit se pirulainen, joka oli vienyt minun siiderini täältä keittiöstä”, nainen sanoi painottaen ”rakkaalta”-sanaa merkitsevästi.
”Siis mitä?” Darceyltä lipsahti.Oliko hän osunut oikeaan väittäessään, että juomat varastettiin keittiöstä?
”Tai siis, kyllä, se olin minä, olen pahoillani”, Darcey yritti korjata virheensä.
”Minun aikanani ei kielitty tuollaisista asioista, ei edes rehtorille. Jos jotain samankaltaista katosi – mitä siis harvoin tapahtui – sitä ei tunnustettu ja asia unohdettiin. Niin kunnon sisäoppilaitokset toimivat, lojaalisesti ystäville”, nainen sanoi katkerasti.Darcey ei tiennyt, mitä vastata. Hänelle oli koko elämä toitotettu, että aikuisille pitää puhua totta. Hän ei tietenkään ollut koskaan elänyt sen ohjenuoran mukaisesti. Hän oli nytkin ottanut syyt niskoilleen jonkun toisen puolesta. Mutta eniten häntä hämmensi se, että nainen puhui ”hänen ajastaan”.
Darcey kääntyi takaisin kohti tiskejä.”Mitä te tarkoitatte, että teidän aikananne?” hän uskaltautui kysymään. ”Tarkoitatko sitä aikaa, kun olitte itse oppilaana?”
Nainen tuhahti epäuskoisesti. Darcey tiesi välittömästi sanoneensa jotakin väärää.”En tietenkään”, nainen sanoi, ”Etkö sinä tiedä, kuka minä olen? Minä olen Tabitha Rogers, St. Runnymeden edellinen rehtori.”
Darcey pääsi lähtemään keittiöstä varsin myöhään. Koko sisäoppilaitos oli jo untenmailla. Darcey ja neiti Rogers eivät puhuneet jälkeen keittäjän oikean identiteetin paljastumisen. Se antoi Darceylle runsaasti aikaa miettiä asioita. Lähinnä Kaytä ja tämän kohtaloa. Darcey muisti, että Marie oli maininnut entisen rehtorin saaneen potkut, koska tätä epäiltiin Kayn katoamisesta. Hänen täytyi saada tietää lisää.
Darceyn suunnitelma udella ystäviltään asiasta seuraavana päivänä ei kuitenkaan mennyt niin kuin hän toivoi.”Minä vain mietin, että tiedättekö te, miksi koulun entinen rehtori erotettiin? Liittyisikö se mitenkään Kayn katoamiseen?” Darcey yritti.
”Darcey, minä en mielelläni puhuisi siitä”, Ruby sanoi.
Ruby oli ollut erityisen läheinen Kayn kanssa, joten tavallaan Darcey ymmärsi häntä.
”Minäkään en. Minä ajattelen mieluummin, että Kay karkasi. En minä tahdo miettiä, että me elämme jonkun sellaisen kanssa, joka olisi satuttanut Kaytä”, Emma vastasi siihen.”Ehkä minä kysyn sitten joltain toiselta”, Darcey sanoi kipakasti.
Hän oli tottunut saamaan tahtonsa läpi.
”Miten vain. Mutta ole kiltti äläkä kysy Marielta. Kayn karkaaminen satutti erityisesti häntä”, Emma sanoi ystävällisellä mutta topakalla äänensävyllä.
”Hyvä on sitten!” Darcey tuhahti. ”Minä luulin, että me olemme hyviä ystäviä. Ystäviä, jotka jakavat asioita.”Edes syyllistämiskortti ei toiminut, joten Darceyn oli tunnustettava tappionsa.
Darcey meni etsimään muita luokkalaisiaan. Hän löysi Sonyan oleskeluhuoneen parvelta lukemasta. Jostain syystä Sonya vaikutti hieman rauhattomalta. Paikka oli muutenkin outo lukuhetkelle, mutta Darcey ei jaksanut välittää siitä.”Sonya! Miten mukava nähdä pitkästä aikaa!”
”Hei Darcey. Me kyllä nähtiin edellisellä tunnilla, joten ei siitä ole niin pitkää aikaa”, Sonya vastasi vihreät silmät epäileväisinä.”Niin onhan tuo totta, mutta me ei olla puhuttu pitkään aikaan. Minulla oli sinulle asiaa”, Darcey vastasi.
Darcey ja Sonya istuivat alas parven sohvalle.”Minä vain mietin, että öh… tiedätkö sinä, minkä takia rehtori Rogers erotettiin virastaan?” Darcey sanoi mennen suoraa asiaan.
”Ai. Mikset sinä kysy vaikka Emmalta?” Sonya kysyi epäilevästi.
”No minä en ole varma, voiko Emman juttuihin uskoa. Sinuun voi sen sijaan aina luottaa”, Darcey mielisteli.
”Minä olen kuullut vain huhuja”, Sonya sanoi. ”Mutta jotkut sanovat, että rehtori Rogers olisi syyllinen.””Miksi he niin sanovat?”
”Tietyt asiat tuntuvat viittaavan siihen”, Sonya jatkoi.
”Joku sanoi nähneensä hänen lähtevän pois St. Runnymedestä autollaan samana iltana kuin Kay katosi. Huhutaan, että hän oli kaapannut Kayn ja vieneen hänet jonnekin metsän keskelle. Joku sanoi, että Kay löi päänsä ja menetti muistinsa ja hän harhaili sieltä metsästä ihmisten ilmoille, ja nyt hän elää etelärannikolla tarjoilijana. Toiset uskovat, että rehtori hautasi hänet metsään.”
”Vau! Apua! Mitä jos hän oikeasti tappoi Kayn?” Darcey vastasi täydellisen hämmästyneenä.”Minä en usko, että kukaan on tappanut häntä. Kay vain karkasi. Ihmiset tekevät niin”, Sonya sanoi nopeasti.
”Mutta miksi Kay olisi karannut?” Darcey kysyi.
”En minä ole asiantuntija Kayn ajatustenjuoksussa”, Sonya totesi kuivasti.
Darcey kiitti Sonyaa, ja lähti alas portaita. Hän alkoi pohtia erilaisia syitä sille, miksi rehtori olisi halunnut pahaa Kaylle. Darcey oli tullut jo siihen tulokseen, että Kay oli luultavasti kiristänyt puolia St. Runnymeden oppilaista ja opettajista. Mutta mitä rehtori oikein piilotteli? Ja olisiko hän oikeasti voinut haudata Kayn metsään? Darcey oli niin ajatuksissaan, ettei kiinnittänyt mitään huomiota tyttöön, joka meni juttelemaan Sonyan kanssa parvelle.
Illalla Darcey suuntasi jälleen keittiöön. Häntä odotti toinen valtava tiskivuori, mutta Darceytä se ei haitannut yhtä paljon kuin ehkä tavallisesti olisi. Hän tahtoi kysyä ex-rehtori Rogerssilta, mitä tällä oli Kaytä vastaan. Voidakseen saada edes jonkunlaisen vastauksen, neiti Rogers piti saada sellaiseen tilaan, jossa hän olisi valmis kertomaan asioita.
Darceyn onneksi neiti Rogers hoiti asian aivan itse. Kuten edellisenä iltana, nytkin neiti Rogers tarttui pulloon heti Darceyn aloitettua työnsä. Hetken kuluttua neiti Rogers alkoi avautua Lidiasta, ja miten ikävää oli, että Lidia oli nyt rehtori. Aihe tosiaan alkoi lähennellä sitä, mikä Darceytä eniten kiinnosti.
”Olette oikeassa. Minä olen täysin sitä mieltä, että teidän olisi pitänyt jatkaa rehtorina”, Darcey sanoi hellällä äänellä.”Niin juuri! Mutta eeeeei, liikunnan opettaja leikkii nyt olevansa joku super-jumala”, neiti Rogers murahteli.
”Minä en edes ymmärrä, miksi teidät siirrettiin tähän työhön. Tosin jotkut pahat suut ovat väittäneet, että te olisitte syyllisiä erään oppilaan katoamiseen”, Darcey sanoi nopeasti. ”Mutta mitä Kay olisi sinulle tehnyt?”
Darcey pelkäsi olleensa liian suora.
Hänen pelkonsa oli kuitenkin turha. Neiti Rogers halusi selkeästi vain avautua jollekulle.”Meidän rehtoreiden kuuluisi rakastaa kaikkia oppilaita tasavertaisesti”, neiti Rogers aloitti myrkyllisellä äänellä, ”Mutta Kaytä oli aivan mahdotonta rakastaa samalla tavalla kuin muita. Jos ollenkaan. Sillä tytöllä oli ikävä luonne. Heti teini-ikään päästyään hän alkoi aivan mahdottomaksi. Minä en häntä kuitenkaan tappanut, vaikka minua epäiltiinkin.”
”Kay tahtoi selvittää kaikista ihmisistä ympärillään salaisuuksia. Hän nuuski jatkuvasti. Kun hän sai selville minun salaisuuteni, hänen voitonriemunsa oli sanainkuvailematon. Hän halusi erivapauksia. Hän halusi enemmän vapaa-aikaa. Vapautuksia kokeista. Aluksi en tehnyt mitään, mutta katoamista edeltävänä iltana ilmoitin, että hänen oli turha odottaa erityiskohtelua. Syntyi riita, josta Kay varmaan kertoi jollekulle.”
”Mutta Kay ei ollut syy sille, miksi minä poistuin. Itse asiassa, syy minun poistumiselle oli Galeb. Se pirun Galeb. Kay oli ainoa, joka tiesi. Melkein toivon, että hän olisi lopulta paljastanut minut, kun sekin salailu kului turhuuteen.”
”Minä kävin tapaamassa Galebia sinä iltana, kun Kay katosi. Minä nimittäin piilottelin häntä. Hulluahan se oli, vanha johtajatar piti piilossa itseään nuorempaa vankikarkuria. Hän asui metsässä vanhassa mökissä, jota entinen tilanhoitaja oli ennen asuttanut.”
”Kävin noin kerran viikossa Galebin luona. Kay sai kaavani jotenkin selville, ja kerran seurasi minua mökin luo. Hän tiesi, että joutuisin suuriin vaikeuksiin, jos jollekulle selviäisi, että metsässä asuu vankikarkuri.”
”Minä kuvittelin, että Galeb rakasti minua. Siksi minä en voinut kertoa poliisille, missä minä olin. Siksi minä jouduin luopumaan työstäni. Turhan tähden, jos totta puhutaan.”Neiti Rogersin puhe alkoi hiljalleen muistuttaa sammallusta.
”Sillä vain muutama viikko Kayn katoamisen jälkeen minä menin jälleen tapaamaan Galebia. Avasin oven ja kohtasin kamalan näyn.”
”Galeb oli sängyssä jonkun hupakon kanssa. Totta kai. Minä en ole enää nuori tyttönen. Minunlaiseni naiset eivät ole miesten mieleen, ei enää tässä iässä.”
”Se nainen ja Galeb hyppäsivät ylös kuin vieteriukot. Ja se nainen kysyi, että olenko minä miehen äiti. En voinut uskoa sitä todeksi. Se ylitälläytynyt nainen kehtasi väittää, että minä olisin tarpeeksi vanha Galebin äidiksi. Voitko sinä uskoa sitä?”Darcey ei osannut vastata. Vanha rehtori oli selvästi unohtanut, että Darcey edes oli paikalla.
”Mutta minä näytin sille paskiaiselle. Minä menin ja kerroin poliisille hänen olinpaikkansa. Siitäpähän sai”, neiti Rogers lopetti tarinansa.Kului vain hetki, kun rehtori sulki silmänsä ja sammui.
Darcey ei ensin tiennyt, mitä ajatella. Neiti Rogers oli menettänyt koko uransa miehen takia, joka ei loppujen lopuksi edes pitänyt hänestä. Tavallaan tarina muistutti Darceytä omasta suhteestaan Leoon. Darcey oli joutunut sisäoppilaitokseen, koska hän oli ollut suhteessa itseään vanhemman miehen kanssa. Lopulta Leo ei ollut välittänyt lainkaan Darceyn kohtalosta.
Kun Darcey oli saanut tiskattua, hän jätti keittiön ja vaelsi pitkin koulun käytäviä. Hän mietti, miksei neiti Rogers ollut mennyt kertomaan poliisille, että Kayn katoamisiltana hän oli Galebin luona. Ehkä hän olisi voinut pitää paikkansa rehtorina. Sitten Darcey älysi, että neiti Rogers olisi varmaan saanut vähintään sakkoja vankikarkurin piilottelusta. Darcey myös mietti, puhuiko neiti Rogers totta. Ja jos hän puhui, kuka muu olisi voinut kaapata Kayn?---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kayn mysteeri ei vieläkään tunnu avautuvan, mutta epäillyistä yksi on pois - vai onko? Kuten osan alussa lupasin, minulla on teille ihanille lukijoille äänestys. Te saatte päättää, tullaanko tulevissa osissa näkemään Perry (Rebeccan vanha luokkatoveri, Miltonin siskon mies, joka rakastui Rebeccaan) vai Nick (Rebeccan vanha luokkatoveri ja lukioaikainen läheinen ystävä, joka myös rakastui Rebeccaan mutta esitti tunteensa aivan väärällä tavalla). Jos teidän ei tee mieli muuten kommentoida, niin voitte vain laittaa jomman kumman nimen kommenttiinne. Olisin syvästi kiitollinen!
Kommentit